HYYn Vihreät ry. – ylioppilaskunnan vihreä ääni

HyVin blogissa Villiviinissä keskustellaan niin opiskelijapolitiikasta kuin muistakin yhteiskunnallisista aiheista.
HYYn Vihreät, tuttavallisemmin HyVi, on aktiivisesti vaikuttava, puoluepoliittisesti sitoutumaton ja riippumaton järjestö. Vaikutamme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa ja Helsingin yliopistolla sekä niiden ulkopuolella. Toimimme kestävämmän, reilumman, avoimemman, läpinäkyvämmän, tasa-arvoisemman ja esteettömämmän maailman puoelsta. Haluamme muuttaa yhteiskuntaa toimintamme kautta. Tuomme uusia, myönteisiä ja raikkaita näkemyksiä yhteiskunnalliseen keskusteluun – muokkaamme aktiivisesti maailmaa sellaiseksi, kuin toivoisimme sen olevan.
HyVi tapaa parillisten viikkojen tiistaisin toimistolla Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 A, 5. kerros). Tapaamisissa keskustellaan, suunnitellaan ja toimitaan. Järjestämme myös erilaisia tilaisuuksia, jotka ovat aina avoimia kaikille kiinnostuneille. Politiikkamme muotoutuu meidän itsemme näköiseksi.
Vaikutamme paitsi akateemisen maailmassa myös koko maan maanosan ja maailman politiikassa. Jos haluat olla mukana tekemässä vihreää politiikkaa ilman puolueiden kahleita, HyVi on hyvä valinta. Tervetuloa mukaan!
Yhteystiedot
Lisätietoja puoluepoliittisesti sitoutumattomasta HyVistä saat pj Antti Miettuselta (050 544 2029, antti.a.miettunen[miumau]helsinki.fi) tai sihteeri Minna Zettermanilta (minna.zetterman[maumiu]helsinki.fi), seuraamalla Ylkkärin järjestöpalstaa sekä liittymällä säköpostilistallemme (vihreat-lista[miumau]helsinki.fi). Tule vaikuttamaan ja viihtymään kokouksiimme parillisten viikkojen tiistaina klo 19 toimistollemme, Mannerheimintie 5 A, 5. kerrokseen!
Sähköpostilistalle liityt lähettämällä viestin subscribe vihreat-lista osoitteeseen majordomo@helsinki.fi. Jätä otsikko tyhjäksi.
Netissä hyviläiset löytyvät HyVin Facebook-yhteisöstä.
