Terminologian luennot

Lauri Carlson

Luento 4: Termit

Käsite, nimitys, termi

Kertaus: Käsitteellä voi olla nimitys. Nimitys tarkoittaa kielellistä ilmausta, joka nimeää jonkin käsitteen. Kielellisiä ilmauksia ovat merkki (äänne- morfeemi-, sana-) jonot, joilla on jokin merkitys. Esimerkiksi ‘djafdksböjb ei ole (suomen kielen) ilmaus, mutta Yök tai loisvirta on.

Erikoisalan käsite ja sen nimitys muodostavat termin. Termi on siten järjestetty pari <käsite,nimitys>. Jokainen käsitteen ja nimityksen yhdistelmä määrittää yhden termin. Esimerkiksi nimitys leikkaus nimeää eri käsitteitä joukko-opissa (intersektio), geometriassa (kartioleikkaus), lääketieteessä (operaatio) ja taloussuunnittelussa (kustannusten leikkaus), eli se edustaa ainakin viittä eri termiä. Tämä termin määritelmä on voimassa olevan terminologiastandardin mukainen.

Nimitystä termi käytetään usein myös merkityksessä erikoiskielinen nimitys, ts. ilmaus, joka nimeää jonkin erikoiskielen käsitteen. Sanotaan esimerkiksi, että joukko-opissa ja geometriassa käytetään samaa termiä leikkaus eri merkityksissä. (Oikeampi olisi sanoa, että kyseessä on kaksi eri termiä, joilla on sama nimitys.) Tätä käyttöä ei varmaankaan pystytä juurittamaan pois. (Itse asiassa, tämä termin määritelmä esiintyi vanhemmassa terminologian standardissa. Uudempi määritelmä antaa kuitenkin paremman säännön esim. termien lukumäärän laskemiseksi termipankissa.)

Tarpeen tullen alempana koetetaan pitää käsite ja sen nimitys erossa tällä merkkilajikonventiolla.

Synonymia ja polysemia erikoiskielissä

Kertaus: "Erikoiskielten sanastotyössä on yleensä tähdätty siihen , että kutakin käsitettä vastaisi yksi termi ja kutakin termiä vain yksi käsite . Käytännössä periaatetta yksi termi - yksi käsite voidaan pitää ideaalisena tilana , mutta vain tietyissä rajoissa. Luonnollisissa kielissä , siis myös erikoiskielessä , esiintyy kolme yleistä ilmiötä , jotka rikkovat termistön ja käsitteistön yksiselitteisen vastaavuuden . Ne ovat synonymia , jolla tarkoitetaan suhdetta , jossa yhdellä käsitteellä on kaksi tai useampia nimityksiä ; homonymia, jolloin nimitys vastaa kahta tai useampaa käsitettä ; ja polysemia , jossa on myöskin kyse yhden termin kuulumisesta kahden tai useamman käsitteen yhteyteen , käsitteet vain liittyvät läheisesti toisiinsa." (Karppinen).

Erottelu polysemia-homonymia voidaan tehdä historiallisin tai systemaattisin perustein. Historiallisesti homonymia on alkuaan erillisten sanojen yhteenlankeamista, polysemia alkuaan yhden sanan jakautumista alimerkityksiin. Systemaattisin perustein polysemiasta on kyse, kun sanojen kieliopilliset ominaisuudet ovat yhteiset ja merkitykset liittyvät läheisesti toisiinsa, ja homonymiasta, kun kieliopilliset ominaisuudet ovat erilaiset tai merkitykset ovat toisistaan riippumattomat.

Polysemia on luonnollisen kielen tärkeimpiä ominaisuuksia, jonka avulla ihmiset pystyvät sopeuttamaan kielen merkityksiä uusiin tilanteisiin ja hallitsemaan äärellisellä sanavarastolla rajattoman määrän ilmaisutarpeita. Polysemian käyttövoimia ovat metafora ja metonymia. Metaforassa ilmaus siirtyy toiseen käyttöyhteyteen rakenneyhtäläisyyden (analogian, isomorfian) perusteella. Metonymiassa ilmaus siirtyy toiseen käyttöyhteyteen läheisyyden (kontiguiteetin, esimerkiksi osa-kokonaisuussuhteen) perusteella. Esimerkkejä: diakriittisen merkin (^) nimitys hattu on metafora, muoto ja sijoitus säilyvät (merkki on kirjaimen päällä kuin kolmikolkkahattu päässä). Laitoksen torvet on metonymia: (laitoksen puhaltajat). Polysemian toimivuus perustuu siihen, että sanan eri alamerkitykset ratkeavat yleensä kontekstista, ts. eri merkityksiä käytetään systemaattisesti eri yhteyksissä.

Erikoiskielissä esiintyy niin ikään säännöllistä polysemiaa ja synonymiaa, jotka palvelevat erikoiskielen tarkoituksia. Molemmat ilmiöt ovat myös täysin luvallisia formaalikielissä, joissa täsmällisyyden ja yksiselitteisyyden vaatimus on ehdotonta. Esimerkkejä:

Hierarkiset nimikonventiot. Systemaattista synonymiaa esiintyy tilanteissa, jossa samasta käsitteestä on käytössä pitempiä ja lyhyempiä muotoja. Pitempiä muotoja käytetään laajemmissa käyttöyhteyksissä ja lyhyempiä muotoja suppeammissa yhteyksissä, missä pitemmän muodon lisätieto on redundanttia. Esimerkkejä: Eläinlaji tunnistetaan artikkelin alussa tieteellisellä nimellä ja täydellisellä kotikielisellä nimellä, myöhemmin tekstissä lyhyemmällä muodolla. Tästä lisää kohdassa Pitkä ja lyhyt muoto).

Polymorfismi. Esimerkki systemaattisesta polysemiasta on polymorfismi.Formaalikielissä ja erikoiskielissä on tavallista, että rakenteeltaan samankaltaista operaatiota kutsutaan samalla nimellä eri yhteyksissä, kun operaation tarkka identiteetti ilmenee sen argumenteista. Esimerkki:

Yleisnimi ja erisnimi

Kertaus: Käsite, jonka alaan kuuluu täsmälleen yksi tarkoite, on yksilökäsite, ja käsite, jonka alaan kuuluu useita (vaihtoehtoisia) tarkoitteita, on yleiskäsite. Esimerkiksi erisnimet (Kouvola) nimeävät yleensä yksilökäsitteitä ja substantiivit ja adjektiivit (turha, kaupunki) yleiskäsitteitä. Nimitys Koukin puheenjohtaja nimeää yksilökäsitteen, jonka tarkoite tällä haavaa on Minna Hytti. Nimitys Koukin jäsen nimeää yleiskäsitteen, jonka ala on Koukin jäsenkunta ja jonka tarkoite on jokainen Koukin jäsen.

Huomaa: käsite, jonka tarkoite on jokin tietty joukko, on yksilökäsite. Nimitys Kouvolan Kouvot nimeää joukkotarkoitteisen yksilökäsitteen (esimerkiksi Kouvolan Kouvot on koripallojoukkue).

Kaikki yksilökäsitteen nimitykset eivät ole kieliopillisesti erisnimiä (esim. Koukin puheenjohtaja). Erisnimen määrittely tuottaa vaikeuksia kielitieteilijöille ja kielenhuoltajille. Erisnimi näyttää olevan yksilökäsitteen nimitys, joka perustuu yksinomaan nimeämiskonventioon, se on siis jollekin yksilökäsitteelle sovittu, konventionaalinen nimitys. Erisnimen oikean käytön kannalta on siten yhdentekevää, onko nimi osuva vai ei. Nimeämiskonventioiden merkityksestä luonnollisen kielen semantiikassa ovat kirjoittaneet mm. filosofit Putnam ja Kripke (causal theory of naming).

Puhtaasti konventionaalisella erisnimellä ei ole lainkaan deskriptiivistä sisältöä, ts. sen ei tarvitse mitenkään kuvata kantajaansa. Jos joku Urpo tai Mölsä muuttaa nimensä, koska se on kiusallinen, perusteluna ei ole se, ettei hän ole urpo tai mölsä, vaan että nimellä on 'kiusallisia assosiaatioita'.

Konventionaalisen nimityksen kuten Kouvolan kääntäjänkoulutuslaitos tai vaivaistalo laita on hiukan toisin. Sitäkin käytetään sisällöstä huolimatta niin kauan, kuin se on yksikön virallinen nimi, mutta nimi on alun perin valittu osuvaksi ja sen muuttamista myöhemmin voidaan perustella sillä, että se ei ole enää osuva. Tällaisten nimitysten oikeinkirjoituksessa on vastaavasti eniten ongelmia. Eri maissa on päädytty erilaisiin oikeinkirjoituskonventioihin yksilöiden nimitysten kohdalla. Esimerkiksi suomen kielenhuollon kirjoituskonventiot suuren ja pienen alkukirjaimen käytöstä yksiköiden ja laitosten nimitysten kohdalla ovat hupaisia.

Pitkä ja lyhyt muoto

Termi (merkityksessä 2) on (yksilö-tai yleis)käsitteen konventionaalinen nimitys suunnilleen edellisen kappaleen tarkoittamassa merkityksessä. Siten sen valinnassa on sama köydenveto deskription ja konvention välillä kuin kuvauksilla ja erisnimillä yleensä, osuvuus vastaan näppäryys, uudiskäyttö vastaan toistuva käyttö. Jotta termi olisi helppo omaksua ja sekä suhteuttaa muihin käsitteisiin, sen nimityksen tulisi olla osuva ja heijastaa käsitteen asemaa käsitejärjestelmässä. Jotta termi olisi kätevä jatkuvassa käytössä, se ei saisi olla liian pitkä eikä hankala.

Ohjelmistonsuunnittelijoilla on sama ongelma käyttöliittymiä suunnitellessa: jotta ohjelma saisi helposti uusia käyttäjiä, sen on oltava helppo uudelle käyttäjälle; jotta sitä kukaan jaksaisi käyttää pitempään, sen on oltava kätevä tottuneelle käyttäjälle. Ratkaisu tähän on tietysti muunneltava käyttöliittymä, joka sallii tehdä asiat joko hitaasti ja selvästi tai nopeasti ja kätevästi.

Terminologia (sanasto) on käsitejärjestelmän (kielen) käyttöliittymä; niinpä terminologiassa systemaattinen synonymia (mm. termien pitkät ja lyhyet muodot) ei ole vain siedettävä ominaisuus, vaan suositeltavaa käyttäjäystävällisyyttä.

Yleiskieli menettelee samalla tavoin. Asia identifioidaan pitemmällä kuvauksella, siihen viitataan myöhemmin lyhyemmällä kuvauksella, synonyymilla tai pronominilla. Kun konteksti rajautuu pienemmäksi, lyhyempi nimitys on yksikäsitteinen. Tässä esimerkissä on kysymys syntagmaattisesta, tekstikohtaisesta kontekstista. Terminologiassa termin pitkä ja lyhyt muoto voivat riippua myös paradigmaattisesta kontekstista. Pitempää muotoa käytetään yleiskielisemmässä yhteydessä. lyhyt muoto riittää asiantuntijoiden kesken.

 

Termin muodostus

Luettelo termien kieliopillisista kategorioista on käytännöllisesti katsoen identtinen yleiskielen sananmuodostuksen keinojen kanssa. Termit ovat uudissanoja tai konventionaalisia nimityksiä, ja niitä luodaan kaikilla yleiskielen keinoilla.

Keino

selitys

esimerkki

Termittäminen

Yleiskielen tai toisen erikoiskielen sanan omaksuminen termiksi

silmukka ‘loop’

palomuuri ‘firewall’

Johtaminen

Yleiskielen mukaisen johdoksen termittäminen

tiedosto ‘file’

Yhdyssana

Yleiskielen mukaisen yhdyssananan termikäyttö

tietoväline ‘media’

Laina

Suora laina, käännöslaina

CD-ROM, keskusyksikkö ‘central unit’

Lauseke

Yleiskielen lausekkeen käyttö terminä

paikallisverkon palvelin ‘LAN server’

Lyhentäminen

Katkaisu alusta, lopusta, keskeltä; akronyymit, kirjainsanat

mikro ‘microcomputer’, PC ‘personal computer’, romppu ‘CD-ROM disk’

Uudissana

Keksitty sana

kanittaa 'viivästyä, hidastua'

Tämän luettelon lisäksi termin muodostuksesta on kielikohtaisia kielenhuoltosääntöjä, jotka koskevat mm. yhdyssanojen muodostuksen systematiikkaa, lainojen äänne- ja kirjoitusasua, taivutusta ym.

Kielistä riippumattomat terminmuodostusohjeet ovat yllä esitetyn yleisperiaatteen johdannaisia: termin tulee palvella sekä satunnais- että toistuvaiskäyttöä, sekä uusia että vanhoja käyttäjiä, sekä ulkopuolisia että asiantuntijoita. Termien tulee sopia kieleen sekoittumatta kuitenkaan yleiskieleen; termien tulee olla vastata käsitejärjestelmää, johon ne kuuluvat, olla keskenään riittävän yhdenmukaisia, mutta kuitenkin erottua rittävästi toisistaan. Siis tyypillinen monimuuttujainen optimointitehtävä.