Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Humanistinen tiedekunta
Laitos - Institution
Yleisen kielitieteen laitos
Tekijä - Författare
Palviainen, Santeri
Työn nimi - Arbetets titel
Sievers' law in Gothic - a synchronic and diachronic analysis
Oppiaine - Läroämne
Yleinen kielitiede
Työn laji - Arbetets art
Pro gradu
Aika - Datum
Huhtikuu 2001
Sivumäärä - Sidoantal
112
Tiivistelmä - Referat

Työssäni käsittelen ns. Sieversin lakia ja sen ilmenemistä gootin kielessä. Sieversin lain vaikutukset näkyvät gootissa tiettyjen morfologisten kategorioiden morfofonologisena vaihteluna tietyissä äänneympäristöissä. Kategoriat ovat heikkojen verbien ensimmäisen luokan preesensin yksikön 2. ja 3. ja monikon 2.persoona sekä ja-vartaloisten substantiivien maskuliinin yksikön nominatiivi ja genetiivi. Poikkeuksena em. sääntöön ovat ja-vartaloisten neutrien yksikön genetiivi ja jan-vartaloisten substantiivien yksikön genetiivi ja datiivi. Analysoin työssäni poikkeavuuksien syitä ja em. kategorioiden suhdetta sääntöä soveltaviin kategorioihin. Vaihtelevat päätteet ovat -jis ja -iis <-eis>. Pääte -jis esiintyy kevyen vartalon jälkeen ja pääte -iis raskaan vartalon jälkeen. Kevyellä vartalolla tarkoitetaan sanavartaloa, joka koostuu pitkästä vokaalista tai lyhyestä vokaalista ja yhdestä konsonantista. Raskaalla vartalolla tarkoitetaan sanavartaloa, joka koostuu lyhyestä vokaalista ja vähintään kahdesta konsonantista, tai pitkästä vokaalista ja vähintään yhdestä konsonantista, tai joka on kaksi- tai useampitavuinen.

Sieversin lain määritelmänä on perinteisesti pidetty kantagermaaniin ja mahdollisesti kantaindoeurooppaan johdettavaa ilmiötä, jonka mukaan kevyen vartalon jälkeen esiintyy suffiksi *-ja- (*-jo-) ja raskaan vartalon jälkeen suffiksi *-ija- (*-ijo-). Em. käsitys on ongelmallinen siinä mielessä, että ja-vartaloisten maskuliinisten substantiivien monikko täytyy gootissa selittää analogian avulla. Esitän työssäni, että gootti on todennäköisesti yleistänyt suffiksin *-ija- kaikkiin vartalotyyppeihin, josta voidaan johtaa äännelaillisesti gootin muodot. Em. päätteiden olemassaolo voidaan selittää sillä, että sanojen painollinen tavu pyrkii mahdollisuuksien mukaan kaksimoraisuuteen. Näin ollen esim. pääte, joka voidaan fonemaattisesti esittää /-i+is/, muodostaa kevyen sanavartalon jälkeen päätteen -jis ja raskaan sanavartalon jälkeen -iis. Kantagermaanin pääte *-ija- täytyy joka tapauksessa olettaa, jotta voidaan selittää pääte -iis. On mahdollista, että gootissa kaikissa asemissa on silloin nomineissa *-ija- ja verbeissä *-iji/a-. Pieni ryhmä verbejä ja nomineja voidaan selittää suffikseista *-ji-/ja- käsin, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Muinaisislannissa on havaittavissa vastaavaa vaihtelua, jonka ilmenemisympäristö on sama ja jonka suffiksivariantit voidaan historiallisesti palauttaa samoihin kuin gootissa. Muinaisislanti viittaa seuraavaan: raskaan vartalon jälkeen on aina suffiksi *-ija-, mutta kevyen tavun jälkeen *-ja- ja *-ija-. Muinaisskandinaavisissa riimukirjoituksissa raskaan vartalon jälkeen on aina pääte -ija-, mutta kevyen vartalon jälkeen on sekä -ija- että -ja-. Länsigermaaninen evidenssi ei ole sitovaa monitulkintaisuutensa takia. Itämerensuomalaisissa lainasanoissa on viittauksia siihen, ettei Sieversin laki ole toiminut niitä lainattaessa niissä olevan äännesubstituution perusteella.

Työssäni käsittelen Sieversin lain motivaatiota ja esittelen erilaisia vaihtoehtoisia analyyseja. Tulen siihen lopputulokseen, ettei germaanisten kielten pohjalta voida sitovasti todistaa eikä kumota Sieversin lakia, vaan se vaatii muiden indoeurooppalaisten kielten evidenssiä tuekseen.

Avainsanat - Nyckelord
Gootin kieli - kielihistoria - Sieversin laki - historiallinen fonologia - historiallinen morfologia
Säilytyspaikka - Förvaringställe
Helsingin yliopisto, historiallis-kielitieteellinen kirjasto
Muita tietoja