Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
historisk-filologiska sektionen
Laitos - Institution
institutionen för allmän språkvetenskap
Tekijä - Författare
Olli Blåberg
Työn nimi - Arbetets titel
Svensk böjningsmorfologi. En tvånivåbeskrivning.
Oppiaine - Läroämne
allmän språkvetenskap
Työn laji - Arbetets art
pro gradu -avhandling
Aika - Datum
augusti 1984
Sivumäärä - Sidoantal
131 s.
Tiivistelmä - Referat

I arbetet beskriver jag den svenska böjningsmorfologin endligt den konkreta morfologins principer samt tillämpar beskrivningen på Kimmo Koskenniemis teoretiska morfologiska tvånivåmodell och dess datorimplementation.

Språket och språkbruket kan i princip inte reduceras till ett alfabet och regler. Språket används av rationella människor i sociala sammanhang. Det är dock meningsfullt att beskriva morfologiska system som autonoma helheter, eventuellt med systemextern motivation.

Den svenska böjningen beskrivs för att redogöra för i vilka fall allomorfin är morfologiskt och i vilka fall fonologiskt eller fonotaktiskt betingat. Morfologins kontakter till språkets övriga plan belyses med exempel. Komparativen kan realiseras morfologiskt, t ex intensivare eller syntaktiskt t ex mera intensivt. Semantiskt kan motiveras att vissa substantiv saknar morfologisk pluralis, t ex mat. Nya (bruk av) ord kan böjas på flera sätt, t ex container, och några ord saknar morfologiska markörer helt, t ex kasus. Nordiska ortnamn på vokal böjs i genitiv utan markörer, Åbo domkyrka. Endast pragmatisk kunskap kan motivera dessa morfologiska anomalier.

Begreppet kvasimorfem introduceras i svensk böjning. Typiska kvasimorfem är passiv presens -allomorferna -s samt -es i orden köpes och köps. De härleds inte från en enda lexikalisk representation, utan beskrivs som självständiga allomorfer, med stilistiska realiseringsvillkor.

Tvånivåbeskrivningen innehåller tvånivåregler för svenskan samt principerna som tvånivålexikonet är konstruerat efter. Det redogörs för innehållet i lexikonet: ca 4 000 svenska ord. Implementationen känner igen alla böjda former av dessa ord. På formalismens nivå kan ordformerna också genereras utgående från morfosyntaktiska former.

Modellen är en viktig nyhet inom morfologisk teori. Den kritiseras emellertid då dess deskriptiva styrka inte har explicerats. Det stora antalet teori- interna begrepp kan användas på alltför många sätt för att formalismen vore en betydligt svagare apparat än den generativa fonologin, som arbetade endast med konkreta lexikaliska segment. Modellen saknar, också i princip, faciliteter för att utnyttja morfologi-extern information.

Avainsanat - Nyckelord
morfologi - datalingvistik - svensk böjning
Säilytyspaikka - Förvaringställe
historisk-filologiska sektionens bibliotek
Muita tietoja

Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Historiallis-kielitieteellinen
Laitos - Institution
Yleisen kielitieteen laitos
Tekijä - Författare
Lisa Lena Opas
Työn nimi - Arbetets titel
Kielitieteen terminologiaa
Oppiaine - Läroämne
Yleinen kielitiede
Työn laji - Arbetets art
Sivulaudaturtyö
Aika - Datum
30.5.1984
Sivumäärä - Sidoantal
31 + 47 s. liite
Tiivistelmä - Referat

Kielitieteen opiskelu ja tutkimus Suomessa on kasvanut voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Koska suuri osa alan kirjallisuudesta on yhä englanninkielistä, ei suomenkielinen terminologia ole vielä päässyt vakiintumaan, ja usealle käsitteelle ei ole ollut suomenkielistä vastinetta. Tutkielmassa pyritään selvittämään terminologiatyön yleisiä periaatteita ja ongelmia sekä erityisesti kielitieteen terminologian kokoamiseen liittyviä ongelmia. Työ pyrkii täydentämään vuonna 1976 ilmestynyttä Auli Hakulisen ja Jussi Ojasen kokoamaa Kielitieteen ja fonetiikan termistöä. Kirjan ilmestymisjankohdan jälkeen kielitieteen tutkimus on laajentunut käsittämään yhä enemmän etenkin psyko- ja sosiolingvistiikan tutkimuksia. Nämä sekä uudemmat kielioppimallit ovatkin muodostaneet suurimman osan uusista tutkielmaan sisällytetyistä termeistä. Liitteessä termit ovat aakkosjärjestyksessä ja jokainen on erikseen määritelty. Määritelmissä on pyritty yksinkertaisuuteen pitäen kuitenkin mielessä termien mahdolliset eroavat käytöt eri yhteyksissä. Havainnollisuuteen on myös pyritty antamalla esimerkkejä mikäli mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Avainsanat - Nyckelord
Säilytyspaikka - Förvaringställe
Muita tietoja

Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Hist. kielitiet. osasto
Laitos - Institution
Yleisen kielitieteen laitos
Tekijä - Författare
Saari, Sinikka Helena
Työn nimi - Arbetets titel
Bine-kielen syntaksin pääpiirteet
Oppiaine - Läroämne
Yleinen kielitiede
Työn laji - Arbetets art
pro gradu -työ
Aika - Datum
huhtikuu 1985
Sivumäärä - Sidoantal
151
Tiivistelmä - Referat

Tämän työn tarkoitus on luoda lyhyt yleiskatsaus papualaisen bine-kielen syntaksiin. Syntaksin analysoinnin tarpeen on herättänyt raamatunkäännöstyö bine-kielelle.

Työn pohjana olen käyttänyt kielimateriaalia, jonka olen kerännyt 5-vuotisen kenttätyön aikana eräässä bineläiskylässä. Osasta kieliaineistoa on tehty morfeemikonkordanssi.

Kuvaus alkaa peruslausetyypeistä, joita on neljä päätyyppiä: intransitiivi-, transitiivi- ja ergatiivilause sekä kopula-lause, joka jakautuu vielä neljään alaryhmään. Paljon tilaa annetaan ergatiivilausetyypille, jonka asemaa kielessä pohditaan myös diakronian kannalta.

Peruslausetyyppien jälkeen käsitellään nominaalilausekkeet, joita ovat primaaripääsanainen,sekundääripääsanainen ja tertiaaripääsanainen NP sekä postpositio-NP. Jaottelu pohjautuu nominin analyysiin.

Sanaluokkaluku on laajin, ja siinä verbien osuus on suurin niiden rakenteellisen monimutkaisuuden vuoksi. Ei-verbit on jaoteltu lähinnä syntaktisin perustein nomineihin, pronomineihin, adverbeihin, partikkeleihin, konjunktioihin ja interjektioihin. Tämän kielen nomineille on ominaista, etteivät ne lekseemeinä eriydy substantiiveihin, adjektiiveihin, adverbeihin jne., vaan ne ovat polyseemisiä lekseemejä, joiden merkitys määräytyy niiden asemasta lausekkeessa.

Modaalisuus jakautuu leksikaaliseen, morfologiseen ja lausemodukseen. Deonttista ja episteemistä modaalisuutta ilmaistaan paljolti leksikaalisesti ja kielto ilmaistaan partikkelilla; verbimoduksia on kaksi, realis ja irrealis; lausemodus käsittää deklaratiivi-, interrogatiivi- ja imperatiivilauseen.

Lauseiden yhdistämisessä on otettu esille sekä rinnastus että alistus. Rinnastuksessa erotetaan temporaalisesti peräkkäisten lauseiden yhdistäminen ja joko kokonaan tai osittain samanaikaisten lauseiden yhdistäminen. Alistetut lauseet on nimetty niiden merkityksen perusteella. Huomioon on otettu myös niiden funktio päälauseessa: pakollisina aktantteina toimivat lauseet ovat komplementtilauseita ja loput vapaita määreitä.

Avainsanat - Nyckelord
syntaksi, deskriptiivinen lähestymistapa
Säilytyspaikka - Förvaringställe
Helsingin yliopisto.
Muita tietoja

Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Hist. kielitiet. osasto
Laitos - Institution
Yleisen kielitieteen laitos
Tekijä - Författare
Taivainen, Jorma
Työn nimi - Arbetets titel
Lauseenjäsenten typologisia ominaisuuksia: subjektista unkarin kielessä
Oppiaine - Läroämne
Yleinen kielitiede
Työn laji - Arbetets art
sivulaudaturtyö
Aika - Datum
maaliskuu 1985
Sivumäärä - Sidoantal
67 s.
Tiivistelmä - Referat

Aihe on typologinen. Edward L. Keenan on esittänyt subjektiominaisuuksien listan, jossa käytetään 30 piirrettä. Toisaalta Li & Thompson ovat esittäneet syntaktis-typologisen kieliluokittelun, joka perustuu jonkin kielen subjekti-predikaatti tai topiikki-kommentti ominaisuuksille.

Edellisen avulla olen pyrkinyt määrittelemään unkarin kielessä esiintyvien subjektilausekkeiden luonnetta. Tyypillisenä subjekti-prominenttina kielenä pidetään mm. englantia, jossa pintasubjektin koodaaminen on välttämätöntä. Unkarin kielessä taasen on lukuisia topiikki-prominenttien kielten piirteitä, mm. mainittua pintasubjektin koodausta käytetään vain emfaattisissa ja kontrastiivisissa tapauksissa. Samoin sanajärjestykseen liittyy seikkoja, jotka ovat topiikki-prominenteille kielille, kuten unkari, tyypillisiä.

Eri lausetyypeissä unkarin kielessä subjektin ilmaisemattomuus on yleistä. Persoonapronominien tapauksessa lause voi olla subjektiton mm. persoonapäätteisten verbimuotojen ohella myös yksikön kolmannessa persoonassa, tai jos sivulause ei sisällä päälauseesta eroavaa, uutta subjektimainintaa.

Subjekti esiintyy lauseessa yhdessä muiden nominaalisten lauseenjäsenten, objektin ja predikatiivin, kanssa. Erona on, että subjekti on irrallisempi verbiin nähden kuin objekti, joka on verbisidonnainen. Nominaalipredikaatillisista lauseista on Robert Hetzron esittänyt typologisen luokittelun unkarin suhteen. Sen mukaisesti subjekti-predikaatti - valinta on nominaalisten jäsenten hierarkisten ominaisuuksien tulos.

Samanviitteisyysseikkojen osalta unkarin kieli eroaa eräissä tapauksissa pää- ja sivulausesubjektien sekä muiden nominaalisten lauseenjäsenten jakauman osalta englannin kielestä.

Avainsanat - Nyckelord
typologia, subjekti, hierarkia
Säilytyspaikka - Förvaringställe
Helsingin yliopisto.
Muita tietoja

Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Hist. kielitiet osasto
Laitos - Institution
Yleisen kielitieteen laitos
Tekijä - Författare
Tiittula, Liisa Maria
Työn nimi - Arbetets titel
Vuoron vaihtuminen keskustelussa: Puheenvuoron alkamista ja päättymistä ilmaiseva verbaalinen ja ei-verbaalinen viestintä ja sen vaikutus vuorojen vaihtumiseen
Oppiaine - Läroämne
Yleinen kielitiede
Työn laji - Arbetets art
pro gradu -tutkielma
Aika - Datum
lokakuu 1984
Sivumäärä - Sidoantal
166 (114 + 52 liites.)
Tiivistelmä - Referat

Keskustelun perusominaisuuksia on kuulijan ja puhujan roolien vaihtuminen. Puheenvuorot vaihtuvat lisäksi useimmiten siten, että vuorojen väliin ei synny pitkiä taukoja, mutta kuitenkin niin, että seuraava puhuja aloittaa puheensa vasta, kun edellinen puhuja on päättänyt oman puheenvuoronsa. Puheenvuorojen sujuva vaihtuminen ilman taukoa ja päällekkäisyyttä edellyttää, että keskustelijat pystyvät ennakoimaan tämän vaihtumisen: puhuja antaa kuulijalle sekä verbaalisia että ei-verbaalisia vihjeitä puheenvuoron päättymisestä ja luovuttamisesta toiselle keskustelijalle, kuulija vastaavasti halukkuudestaan ottaa vuoro.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää puheenvuoron alkamiseen ja erityisesti sen päättymiseen liittyvää verbaalista ja ei-verbaalista viestintää sekä sen vaikutusta vuoron sujuvaan vaihtumiseen.

Tutkimuksen aineistona on kolme Helsingin kauppakorkeakoulun puheviestinnän kurssilla käytyä keskustelua, jotka on tallennettu kuvanauhalle. Keskustelujen kesto on yhteensä noin tunti, osanottajien määrä 3 - 5 opiskelijaa. Tutkimusta varten keskustelut litteroitiin ja ei-verbaalinen viestintä kirjannettiin mahdollisimman tarkkaan. Päähuomio tutkimuksessa kohdistui puheenvuorojen loppuihin ja alkuihin sekä vuoron vaihtumisen sujuvuuteen.

Tutkimuksen mukaan puheenvuoron päättymistä ilmaisevia primaarisia vihjeitä ovat puhunnoksen syntaktis-pragmaattinen täysimuotoisuus, voimakkaasti laskeva intonaatio ja katseen suuntaaminen kuulijaan. Sekundaarisia vihjeitä ovat laskevaan intonaatioon liittyvä loppunarina tai äänen hiljeneminen, puhunnoksen päättyminen kysymykseen tai kehotukseen, loppufraasi (esim. et sillee) sekä päännyökkäys. Yksinään mikään näistä vihjeistä ei kuitenkaan ole riittävä merkki puheenvuoron päättymisestä, vaan yleensä puheenvuoron lopussa esiintyy kolme tai neljä vihjettä.

Puheenvuoron päättymisen vihjeitä suurempi vaikutus vuoron vaihtumisen sujuvuuteen on keskustelutilanteen virallisuudella. Aineiston epävirallisimmassa keskustelussa vuorojen vaihtuminen oli sujuvinta; puheenvuorot ja niiden väliset tauot olivat lyhyempiä, mutta päällekkäispuhuntaa esiintyi enemmän kuin virallisemmissa keskusteluissa. Virallisuus heijastuu tutkimuksen mukaan myös puheenvuorojen alkuihin: virallisessa keskustelussa puheenvuorot alkavat epävirallisen keskustelun puheenvuoroja useammin erilaisilla aloittimilla (esim. no, niin) ja alkufraaseilla (kuten mum mielestä). Keskustelutilanteen ja tavoitteidensa mukaan keskustelijat valitsevat erilaisia keskustelustrategioita, jotka osaltaan vaikuttavat paitsi keskustelun rakenteeseen myös koko vuoronvaihtumissysteemiin.

Avainsanat - Nyckelord
puheenvuoro, vuoron vaihtuminen
Säilytyspaikka - Förvaringställe
Helsingin yliopisto. Yleisen kielitieteen laitoksen kirjasto.
Muita tietoja

Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Historisk-filologiska sektionen
Laitos - Institution
Allmän språkvetenskap
Tekijä - Författare
Tikkanen, Bertil Leo Viking
Työn nimi - Arbetets titel
Towards a General Systemic Theory of Coordination and Subordination of Clauses and Sentences
Oppiaine - Läroämne
Allmän språkvetenskap
Työn laji - Arbetets art
Bilaudaturarbete
Aika - Datum
April, 1984
Sivumäärä - Sidoantal
75 s.
Tiivistelmä - Referat

Ändamålet med denna undersökning har varit att åstadkomma en allmän, semantiskt grundad systemteoretisk modell och förklaring av olika slags satsbinding och satsfogning (inkl. satsmotsvarigheter) i relation till 'meningsbindning' och textens informationsstruktur. Därtill ingår en diskussion av systemgrammatiken.

I analysen av sammansatta satser och konstruktioner i vilket språk som helst är det av stor vikt att framhålla alla de olika, systemmässigt differentierade betydelsefulla nivåerna i menings- och textstrukturen. Härvidlag kan inte (semantisk) samordning likställas med (syntaktisk) paratax, lika litet som underordning kan likställas med hypotax (då de senare är semantiskt ogenomskinliga, kompositionella begrepp och definierade på rent formella, specifika kriterier). Detta bekräftas av det typologiskt relativt rika material som studerats (främst engelska och japanska, men för referens också sanskrit, hindi, tibetanska, tamil, arabiska, swahili och finska, mm.)

Semantisk samordning definieras här allmänt som ett icke-restriktivt, icke-betingade förhållande över någon godtycklig (ofta implicit) logisk parameter. I sin allmänt mest omarkerade form realiseras samordning av 'meningsbindning'. Starkare kohesion eller struktur(ering) uppnås genom parataktisk satsbindning och i synnerhet hypotaktisk satsfogning (då typiskt icke-finit). Hypotax understryker då närmast den logiska hierarkin eller hierarkiska strukturering i typisk (icke rent additiv) samordning och förekommer därför inte vid rent additiv samordning. Samordning kontrasterar dock primärt med (semantisk) underordning, som här definieras allmänt som ett väsentligen restriktivt, stipulerande eller betingande förhållande. På grund av språkets struktur realiseras underordning typiskt via grammatiska roller eller funktioner, dvs. hypotaktiskt (eller korrelativt), vilket kan innebära rangskifte (underordnade satsmotsvarigheter). Hypotaktiska underordnade satser (l.fraser) skiljer sig dock från hypotaktiska samordnade satser (l. fraser) i att de är blott cykliskt (vs. iterativt) rekursiva. Underordning kan också realiseras parataktiskt, i vilket fall den prosodiska (l. ibland modala och tematiska) strukturen ersätter satsfogningsmarkeringen.

Inom systemlingvistiken har man tidigare genererat alla komplexa strukturer via det logiska systemet, men det visar sig att det är lämpligare att generera många underordnade element via rangskifte från 'transitivitetssystemet', medan samordnade element ofta kan genereras via det 'textuella' systemet (som strukturerade/iterativt rekursiva varianter av meningsbindning) och blott deras gruppering från det logiska systemet. Här tycks dock språk skilja sig mycket och det bör beaktas att i en mera generell modell måste också den pragmatiska parametern tas in.

Avainsanat - Nyckelord
samordning, underordning, satsfogning, system, struktur
Säilytyspaikka - Förvaringställe
Historisk-filologiska sektionen, allmän språkvetenskap
Muita tietoja
Arbetet hänför sig teoretiskt till författarens pågående doktorsavhandling om gerundium i sanskrit (sanskrit m. jämf. ind.-eur. språkf.)