[Next] [Up] [Previous] [Contents]
Next: 4 Mikroverkko Up: Ctl531: Kurssimateriaalia Previous: 2 Mikrotietokone

Tietokoneen käyttö

Käynnistäminen

Tietokone käynnistetään yksinkertaisesti kytkemällä virta keskusyksikköön. Eräät ohjekirjat suosittelevat näytön virran kytkemistä ensin, muuten näyttö saattaisi jopa hajota, mutta käytännössä vaara on olematon. Muut oheislaitteet voi kytkeä päälle keskusyksikön jälkeen sitä mukaa kuin niitä tarvitaan. Jos koneessa ei ole kiintolevyä, tulee ennen virran kytkemistä asettaa käynnistyslevyke levyasemaan, muuten asemien tulee olla tyhjät. Käynnistymisen aikana kone käy läpi testejä, jotka vilkuttelevat näppäimistön ja levyasemien valoja, ja antavat äänimerkin sisäisestä kaiuttimesta. Jos käynnistyksen aikana kuvaruudulle tulee virheilmoituksia, on syytä kääntyä koneen ohjekirjan puoleen.

Käyttöjärjestelmä

Tietokoneohjelma on jono numeroita jotka sattuvat olemaan järjestyksessä, jonka tietokoneen suoritin osaa tulkita sarjaksi yksinkertaisia käskyjä, jotka peräkkäin suoritettuna muodostavat jonkin tietokoneohjelman käyttäjän kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Tietokoneen käyttöjärjestelmä on monimutkainen ohjelma, joka käynnistyy samalla kun tietokone käynnistetään; sen tarkoitus on mahdollistaa muiden ohjelmien käyttäminen. Käyttöjärjestelmä myös ylläpitää tiedostorakennetta levyillä ja tarjoaa muut resurssit ohjelmien käytettäväksi. Kun käyttäjä kirjoittaa komentoriville vaikkapa edit teksti.txt <Enter>[+], käyttöjärjestelmä lukee tämän rivin, etsii edit-ohjelman, käynnistää sen ja menee itse lepotilaan ohjelman suorituksen ajaksi. Kun edit-ohjelma haluaa kirjoittaa tiedostoon teksti.txt, pyytää se systeemikutsulla käyttöjärjestelmää avaamaan tiedoston ja menee itse siksi aikaa lepotilaan (käyttäjä ei yleensä voi havaita tapahtumaa). Käyttäjän lopetettua editoinnin aktivoituu käyttöjärjestelmä taas ja odottaa seuraavaa käyttäjän komentoa.

Pientä osaa käyttöjärjestelmästä säilytetään erillisessä ROM-muistissa[+] mikrotietokoneen emolevyllä (piirilevy, jolla myös suoritin sijaitsee). Kun koneeseen kytketään virta, se lukee automaattisesti tämän ROM-muistin, jossa on ohjeet laitteiston käyttökunnon testaamiseksi ja käsky yrittää lukea käyttöjärjestelmän loppuosa levykeasemasta. Usein sattuu, että levykeasemaan on unohtunut jokin levyke jolla ei ole käyttöjärjestelmää, jolloin saadaan virheilmoitus ''non-system disk'' tai vastaava. Jos lukeminen levykeasemasta epäonnistuu kokonaan (eli asemassa ei ole levykettä), kone yrittää lukea käyttöjärjestelmän kiintolevyltä, missä se yleensä onkin.

PC-tyyppisissä mikroissa käyttöjärjestelmänä voi olla esim. MS-DOS (lyhyesti DOS), OS/2, Windows[+], Linux tai Xenix, joista kaksi viimemainittua ovat Unix-käyttöjärjestelmiä. DOS on mainituista järjestelmistä alkeellisin, mutta riittää hyvin useimpiin lingvistisen atk:n tarpeisiin.

3.3 DOS

Käyttöjärjestelmällä ymmärretään paitsi edellä mainittua varsinaista järjestelmäohjelmaa, myös sen mukana toimitettavia apuohjelmia ja komentotulkkia. Komentotulkki on käyttöjärjestelmän apuohjelma, joka nimensä mukaisesti tulkitsee käyttäjän antamat komennot ja antaa ne sitten käyttöjärjestelmälle muotoiltuna sen ymmärtämään muotoon. Tässä suhteessa edellä esitetty kuvaus oli hieman yksinkertaistettu. DOSin komentotulkin nimi on command.com, ja sen voi nähdä kiintolevyn juurihakemistossa. Käyttöjärjestelmän omia komentoja ovat mm. dir, cd ja tree. Osa komennoista on järjestelmän sisäisiä, kuten dir ja cd, osa on oikeastaan erillisiä ohjelmia, kuten tree, jonka takana on (useimmiten) tiedosto C:\dos\tree.com. Yhtäkaikki näitä pidetään käyttöjärjestelmän komentoina, koska ne kuuluvat pakettiin, jossa käyttöjärjestelmä toimitetaan.

Tiedostojärjestelmä

DOSin, kuten useimpien muidenkin järjestelmien tarjoama tiedostojärjestelmä on hakemistopuu, joka alkaa ns. juurihakemistosta eli päähakemistosta haarautuen alaspäin siten, että hakemistot (directory) voivat sisältää uusia hakemistoja ja lisäksi tiedostoja (file). Jokaisella levyllä (tai levykkeellä) on oma hakemistopuunsa. Levyihin viitataan kirjaintunnuksella, joka päättyy kaksoispisteeseen:

Kunkin levyn juurihakemistoon viitataan kenoviivalla \, esim A:\ viittaa A-levykeaseman juurihakemistoon.

 [IMAGE (figure)]
Figure 3.1: Yksinkertainen hakemistorakenne

Esimerkkikuvan yksinkertaisessa hakemistorakenteessa ellipsit ovat hakemistoja ja suorakaiteet tiedostoja. Kuvan tiedostoon matias johtava polku on C:\posti\matias; tai ilmoittamatta levyä, jolla tiedosto sijaitsee: \posti\matias. Jokaiseen tiedostoon tai hakemistoon voidaan viitata tällaisella absoluuttisella polkunimellä, joka alkaa juurihakemistosta. Tästä seuraa luonnollisesti se, että samassa hakemistossa ei voi olla kahta samannimistä tiedostoa. Sen sijaan esimerkiksi kuvan hakemistossa \kurssit voisi aivan hyvin olla tiedosto nimeltä matias, koska juuresta johtava polku ei ole sama.

Käyttöjärjestelmä pitää koko ajan yllä tietoa siitä, mikä on kulloinenkin työhakemisto eli oletushakemisto (working directory, current directory). Kun kone käynnistetään, työhakemistoksi tulee automaattisesti yleensä juurihakemisto[+], ja esimerkkimme tapauksessa dir-komento näyttäisi vain hakemistonimet kurssit ja posti, sekä tiedostonimen muista. Työhakemistoa vaihdetaan komennolla cd. Jos esimerkissämme annettaisiin komento cd posti, työhakemisto siirtyisi vastaavasti ja seuraava dir-komento näyttäisi tiedostonimet matias ja hillevi. Takaisin juurihakemistoon päästäisiin komennolla cd \ tai käyttämällä ylemmän tason hakemistoon eli isähakemistoon (parent directory) viittaavaa symbolia cd .. (kaksi pistettä). Työhakemistoon viittaava symboli on yksi piste, joten komento cd . ei vaikuta mitenkään.

Edellisestä voikin arvata, että absoluuttisen polun ohella tiedostoihin voi viitata myös suhteellisella polulla, joka muuttuu suhteessa työhakemistoon. Jos työhakemisto on esimerkissämme posti, voidaan juurihakemistossa oleva muistilappu lukea joko komennolla type \muista tai suhteellisen polun avulla: type ..\muista. Kätevää tämä on erityisesti silloin, kun hakemistorakenteet ovat syviä: lähellä oleviin tiedostoihin voidaan viitata lyhyemmällä nimellä kuin niiden absoluuttinen polku edellyttäisi.

3.3.2 Tiedostonimet

DOSin tiedostojärjestelmässä tiedostojen nimet ovat enintään 12 merkkiä pitkiä ja koostuvat kolmesta osasta: nimiosa, erotin ja tarkenne (extension), joista erottimen ja tarkenteen voi jättää poiskin. Nimiosan ja tarkenteen välinen erotin aina piste, vaikkakin jotkin ohjelmat saattavat näyttää sen tilalla välilyönnin. Yleensä tarkenne ilmaisee, millainen tiedosto on kyseessä; esimerkiksi samalla ohjelmalla luoduissa tiedostoissa on tyypillisesti sama tarkenne. Osa tarkenteista on DOSin määrittelemiä (ainakin exe, com, bat ja sys), loput ovat yleistyttyään tulleet standardeiksi. Muutamia tavallisimpia ovat:

Tiedoston nimi voi koostua, paitsi kirjaimista, myös numeroista ja erinäisistä muista merkeistä (- _ ^ $ ~ ! # % & { } ( ) @ ' `), mutta yleensä näistä ei ole tarpeen käyttää kuin kirjaimia, numeroita, väliviivaa ja alaviivaa. Myös ns. skandinaavisia tai kansallisia merkkejä (å, ä, ö) voi periaatteessa käyttää tiedostojen nimissä, mutta kaikki vanhahkot (englanninkieliset) ohjelmat eivät välttämättä tunnista niitä. Samat merkit ovat käytettävissä myös tarkenteessa.

Hakemistojen nimiä koskevat samat säännöt kuin tiedostonimiäkin, mutta useimmiten hakemistojen nimiin ei liitetä erotinta ja tarkennetta lainkaan. Jos hakemistolle annetaan tarkenne, se on usein dir. Hakemistojen nimissä skandinaaviset merkit aiheuttavat ongelmia useammin kuin tiedostojen nimissä, joten niitä kannattaa välttää.

3.3.3 Varatut nimet

Käyttöjärjestelmä on varannut muutamat tiedostonimet ns. laitetiedostojen käyttöön. Todellisuudessa nämä tiedostot johtavat käyttöjärjestelmän laiteajuriin, joka siirtää tiedon varsinaiselle laitteelle, mutta käyttäjälle tällaiset erikoistiedostot ovat käytettävissä samoilla komennoilla kuin tavalliset tiedostot. Kun normaalisti komento copy file1 file2 kopioi tiedoston file1 tiedostoon file2, samanmuotoinen komento varattuun tiedostoon con (copy file1 con) aiheuttaa tiedoston file1 kopioitumisen tietokoneen konsolille eli näytölle. Samoin konsolilta kopioiminen copy con file1 tarkoittaa näppäimistölle kirjoitetun tekstin kopioimista tiedostoon file1[+].

Konsolin lisäksi varattuja nimiä ovat mm. aux, nul ja prn sekä lptN ja comN, joissa N on jokin numeroista 1, 2, 3 tai 4. Nämä tiedostot viittaavat esim. kirjoittimeen, modeemiin tai muuhun lisälaitteeseen.

3.3.4 Korvausmerkit

Monet DOSin komennot pystyvät käsittelemään (esim. kopioimaan) useita tiedostoja kerrallaan, kun komennolle annettavissa tiedostonnimissä käytetään korvaus- eli jokerimerkkejä. Korvausmerkkejä on kahdenlaisia:

Esimerkkejä korvausmerkkien käytöstä (kussakin tapauksessa on kyse työhakemiston tiedostoista):

3.3.5 Komentojen antaminen

Käynnistyttyään käyttöjärjestelmä jää odottamaan käyttäjän komentoja, mikäli automaattisissa käynnistystiedoissa (komentojono autoexec.bat) ei ole muuta määrätty. Valmiuden komentojen suorittamiseen voi havaita käyttöjärjestelmän kehotteesta (prompt), joka ilmestyy kuvaruudulle. Yleensä kehote on muotoa C:\>, jossa siis näkyy levy, jolla ollaan, sekä työhakemisto, joka tässä tapauksessa on juurihakemisto. Kehotetta voi muuttaa prompt-käskyllä, jolloin siinä voi olla esimerkiksi kellonaika.

Kehotteelle voi antaa komennon, esimerkiksi dir /w posti. Komennon ensimmäinen osa on aina ohjelman nimi tai jokin järjestelmän työkalu: siis se, mitä tehdään. Toisena osana edellä olevassa komennossa on valitsin eli optio (switch) w. Valitsimet eivät ole välttämättömiä; niiden tehtävä on muuttaa käskyn luonnetta jollakin tavalla: miten tehdään. Valitsimet ilmoitetaan yleensä vinoviivan avulla.[+] Viimeisenä tässä komennossa on hakemiston nimi, johon komento kohdistuu: mille tehdään. Komennolla voi olla useampiakin kohteita (argumentteja, parametreja). Tämä esimerkkikomento tulostaisi kuvaruudulle posti-alihakemiston sisältämien hakemistojen ja tiedostojen nimet, tässä tapauksessa matias ja hillevi.

Tietoa komentojen toiminnasta ja valitsimista saa komennolla help. Ilman argumentteja tämä listaa kaikki DOSin komennot ja lyhyet kuvaukset; jos argumenttina on jokin komento, help kertoo kyseisen komennon toiminnan ja syntaksin ja listaa sen valitsimet. Lisäksi DOSin komennot tuntevat valitsimen /?, jota käyttäen komento tulostaa lyhyen kuvauksen toiminnastaan, argumenteistaan ja valitsimistaan.

Keskeisimpiä DOS-komentoja

Seuraavassa kuvattu hyvin lyhyesti kaikkein tarpeellisimmat DOS-komennot. Sitä mukaa kun taito karttuu, kannattaa tutustua näidenkin komentojen valitsimiin ja uusiin komentoihin DOSin käsikirjasta (manuaalista), jollaisen tulla pitäisi tietokoneen mukana. Myös yliopiston atk-asemilla on DOS-käsikirjoja tutustumista varten.

3.3.7 Uudelleenohjaus

Kielitieteellisten aineistojen käsittelyssä on tyypillistä se, että samalle tiedostolle tehdään useita operaatioita peräkkäin, ja ylipäätään se, että alkuperäistä tiedostoa muunnellaan, mutta halutaan myös säilyttää alkuperäinen tiedosto, jottei mitään aineistoon liittyvää tietoa pääse prosessoinnin aikana häviämään. Voidaan esimerkiksi ajatella tavallista tekstitiedostoa, josta haluttaisiin laskea sanojen frekvenssit. Eräs perinteinen keino tämän tekemiseksi on käyttää komentojonoa, jossa teksti ensin normalisoidaan (poistetaan välimerkit, muutetaan koko tiedosto pienaakkosiin), muutetaan muotoon, jossa on yksi sana joka rivillä, aakkostetaan tämä riveittäin ja lopuksi tiivistetään peräkkäiset samanlaiset rivit yhteen riviin, jonka alussa on samanlaisten rivien lukumäärä. Toisaalta voidaan vaikkapa haluta poimia englanninkielisestä tekstistä ''shall''- ja ''will''-muodot ja viedä kummatkin omaan tiedostoonsa, joissa niitä voi myöhemmin tutkia. Komentotulkki tarjoaa mahdollisuuden tällaiseen komentojen luovaan käyttöön.

Uudelleenohjaus tiedostoon

Yleensä näytölle tuleva tulostus on mahdollista ohjata tiedostoon >-merkillä. Kun esimerkiksi type waltari.txt normaalisti rullaa koko tekstin näytölle, komento type waltari.txt > kopio.txt ohjaa tulostuksen tiedostoon kopio.txt. Lopputulos on tosin tässä tapauksessa sama kuin komennolla copy waltari.txt kopio.txt (kokeile!), mutta usein tällaista korvaavaa komentoa ei ole.

Uudelleenohjaus tiedostosta

Tiedosto voidaan syöttää komennolle <-merkillä, mistä on jo ollutkin esimerkkinä komento more < waltari.txt, joka toiminnallisesti vastaa komentoa type waltari.txt | more. Erona on se, että edellisessä käynnistetään vain yksi ohjelma, more, jolloin koneen resursseja säästyy jälkimmäiseen verrattuna. Jotkut ohjelmat eivät lainkaan käsittele tiedostoja, vaan toimivat ainoastaan uudelleenohjauksien avulla; näitä kutsutaan suodattimiksi (filter).

Ketjuttaminen

Komentoja on mahdollista ketjuttaa peräkkäin niin, että edellisen tulostus toimii seuraavan syötteenä. Ketjuttaminen (pipelining) tapahtuu putkimerkin | avulla. Esimerkkinä on jo ollutkin type waltari.txt | more-tyyppinen komento. Sanojen frekvenssin lasku tapahtuisi abstraktisti komentojonolla normalisoi tiedosto.txt | rivitä | lajittele | unikisoi (tulostus voitaisiin vielä lopuksi ohjata tiedostoon: [...] unikisoi > sanalist.txt). Jatkossa tullaan huomaamaan, että todellinen komentojono ei poikkea kovinkaan paljon tästä abstraktiosta.

3.3.8 Komentojonotiedostot

Komentojonotiedostot (eräajotiedosto, ''batti'', batch file) ovat bat-tarkenteisia tiedostoja, joihin on kirjoitettu komentoja. Tällaisen tiedoston sisältämät komennot voidaan suorittaa antamalla komentotulkille komentona ko. tiedoston nimi, esimerkiksi lohi.bat käynnistyy komennolla lohi.

Käsittelen komentojonotiedostoja esimerkkien valossa. Osa esimerkeistä on hyödyllisiä, osa ei, mutta kaikki ovat hyödyllisiä oppimisen kannalta. Siksi kannattaa harjoitella editorin (tekstitoimitin) käyttöä sen verran, että pystyy kokeeksi tekemään esimerkkien tiedostot. DOSin mukana nykyään toimitettava edit on suhteellisen helppotajuinen peruseditori, jonka ominaisuudet riittävät komentojonotiedostojen tekoon mainiosti. Editori kannattaa käynnistää niin, että se saa parametrinä tiedoston nimen, esim. edit first.bat. Editorin tekstinsyöttöikkunassa pääsee liikkumaan mm. <Home>-, <End>- ja nuolinäppäimillä. Kun tiedosto on kirjoitettu, se tallennetaan File-valikosta Save-komennolla ja poistutaan samasta valikosta komennolla Exit. Valikot aukeavat <Alt>-näppäimellä ja niissä liikutaan nuolinäppäimillä. Valintapalkin kohdalla oleva komento valitaan <Enter>-näppäimellä. Komennon voi valita myös painamalla kussakin komennossa olevaa korostettua kirjainta vastaavaa näppäintä.

first.bat

Seuraava komentojonotiedosto tulostaa ensin rivin, jolla on teksti ''hakemistolistaus'', sitten tavanomaisen hakemistolistauksen.

                @echo off
                echo hakemistolistaus
                dir

Tiedoston alussa oleva komento @echo off kytkee päältä komentojen kaiutuksen näytölle: vain komentojen tulostus ja mahdollliset virheilmoitukset tulevat näytölle (kokeile myös ilman ensimmäistä riviä). Kun echo-komento saa jonkin muun parametrin kuin on tai off, se kaiuttaa parametrit näytölle. Viimeisenä tiedostossa on vanhastaan tuttu DOSin komento, joka tulostaa varsinaisen hakemistolistauksen.

omanimi.bat

Komentojonotiedostossa voidaan käyttää hyväksi komentorivillä tiedostoa käynnistettäessä annettuja parametreja. Komentorivillä parametrit erotetaan toisistaan välilyönneillä.

                @echo off
                echo %1
                echo %2
                echo %2 %1

Kun tämä komentojonotiedosto käynnistetään komennolla omanimi oma nimi, ensimmäisenä parametrinä on oma ja toisena nimi. Komentojonon sisällä parametreihin viitataan vastaavasti muuttujilla %1 ja %2. Kokeile myös käynnistää tiedosto kolmella parametrillä ja lisätä muuttujia komentojonotiedostoon. Enimmillään tällä tavalla voi viitata yhdeksään komentoriviparametriin.

move.bat

Ennen versiota 6.0 DOSissa ei ollut komentoa, jolla olisi voinut siirtää tiedoston paikasta toiseen, vaan tiedosto oli ensin kopioitava uuteen paikkaan ja sitten poistettava alkuperäinen. Tämän toistaminen kerta kerran jälkeen inspiroi monet kirjoittamaan seuraavan tai vastaavan komentojonotiedoston:

                @echo off
                rem käyttö:
                rem   move file dir   (siirtää toiseen hakemistoon)
                rem   move file file  (muuttaa myös nimen)
                copy %1 %2
                del %1

Tässä uutena komentona on rem, jonka yli komentotulkki hyppää tekemättä mitään. Sitä käytetäänkin tiedostojen kommentointiin, esim. juuri käyttöohjeen muodossa. On helpompi myöhemmin tarkastaa, mitä komentojonotiedosto tekee, jos sen on kirjoittanut tiedostoon selväkielisesti.

mov.bat

Edellisen komentojonotiedoston huono puoli on sen arkuus käyttäjän virheille. Jos ensimmäinen parametri on olemassaolevan tiedoston nimi, mutta toinen parametri osoittaa hakemistoon, jota ei ole olemassa, kopiointi epäonnistuu. Komentojono etenee siitä huolimatta seuraavaan komentoon, jossa alkuperäinen tiedosto tuhotaan, eikä siitä jää kopiota. Virheentarkastus voidaan rakentaa vaikkapa seuraavasti:

                @echo off
                rem käyttö:
                rem   mov file dir   (siirtää toiseen hakemistoon)
                rem   mov file file  (muuttaa myös nimen)
                if %1X==X goto error1
                if %2X==X goto error1
                if not exist %1 goto error2
                xcopy %1 %2
                if errorlevel 1 goto error3
                del %1
                goto end
                :error1
                echo parametri puuttuu
                goto end
                :error2
                echo tiedostoa %1 ei ole olemassa
                goto end
                :error3
                echo siirto epäonnistui
                :end

Kaksoispisteellä alkavat rivit eivät ole komentoja, vaan komentojonon sisäisiä viittoja (label), joiden nimet ovat vapaasti keksittyjä. Näihin viitataan goto-käskyllä, joka aiheuttaa komentojonossa hypyn viitan osoittamaan paikkaan, josta komentojen suoritus jatkuu. Ensimmäiset kaksi if-lausetta[+] tarkistavat, että kumpikaan tarpeellisista parametreistä ei ole tyhjä, ts. että molemmat parametrit on annettu. Jos jompikumpi parametri puuttuu, hypätään viitan error1 osoittamaan kohtaan ja jatketaan suoritusta kaiuttamalla virheilmoitus ja hyppäämällä kohtaan end. Lopusssa ei enää ole komentoja, joten tiedoston suoritus päättyy.

Jos molemmat parametrit oli annettu, seuraavaksi tarkistetaan, onko ensimmäisen parametrin nimistä tiedostoa olemassa (if not exist ...). Jos ei ollut, hypätään kohtaan error2, jossa on tarkempi virheilmoitus ja jälleen hyppy loppuun.

Jos tiedosto oli olemassa, komentojono jatkuu tutulla xcopy-komennolla. Kopioinnin jälkeen yritetään järjestelmän sisäisen muuttujan errorlevel avulla tarkistaa, tapahtuiko kopioinnissa virhe. Mikäli muuttujan arvo on yksi tai suurempi, on ilmeisesti tapahtunut virhe (esim. hakemistoa ei ollut olemassa) ja alkuperäisen tiedoston poiston estämiseksi hypätään kohtaan error3. Jos taas kopiointi sujui normaalisti, komentojono etenee del-komentoon, jonka jälkeen on hyppy virheilmoitusten yli tiedoston loppuun.

Komentojonotiedostojen säilytys

Valmiit ja toimivat komentojonotiedostot kannattaa sijoittaa sellaiseen hakemistoon, joka on mainittu komentotulkin (ympäristö)muuttujassa path, jolloin ne ovat käytettävissä mistä tahansa hakemistosta yksinkertaisesti komentojonotiedoston nimellä. Jos hakemistoa C:\bin ei ennestään ole olemassa, se kannattaa nyt luoda, ja lisätä path-muuttujaan. Muuttuja alustetaan tiedostossa C:\autoexec.bat, jossa on seuraavankaltainen rivi:

                set path=C:\;C:\dos

Tässä on siis puolipisteellä eroteltuna lueteltu ne hakemistot, joista käyttöjärjestelmä etsii komentoja vastaavia tietokoneohjelmia tai komentojonotiedostoja. Lisätään C:\bin polkuun muuttamalla riviä tiedostossa autoexec.bat seuraavasti:

                set path=C:\;C:\dos;C:\bin

Tämän jälkeen autoexec.bat on suoritettava uudestaan, jotta muutos tulee voimaan. Suoritetaan se joko komennolla autoexec tai käynnistämällä koko kone uudestaan. Kun polun muutos on tullut voimaan, ovat kaikki C:\bin-hakemistossa olevat ohjelmat helposti käytettävissä mistä tahansa työhakemistosta käsin.



[Next] [Up] [Previous] [Contents]
Next: 4 Mikroverkko Up: Ctl531: Kurssimateriaalia Previous: 2 Mikrotietokone



Jyrki.Niemi@Helsinki.FI