To 16.3.06

 

 

 

SEN kategoriasta – onko suomessa jo artikkeli?

 

(Lähde: Laury, Ritva, 1996. Sen kategoriasta – onko suomessa jo artikkeli? Virittäjä 2/1996, 162-181.)

 

 

·        Jo Setälä (1883) mainitsee, että se-pronominia käytetään suomessa puhekielessä määräisen artikkelin tavoin

·        On ajateltu yleisesti, että kyseessä on monissa muissakin kielissä tapahtunut historiallinen kehitys demonstratiivista artikkeliksi

·        Karlsson (1975) on ennustanut, että suomen kieleen tulee vielä artikkelisysteemi

·        Hakulinen (1985), Chesterman (1991) ja Laury (1991, 1995) ovat myös ehdottaneet, että se on kehittymässä artikkeliksi

 

Toisenlainen näkemys:

 

Greenbergin (1978) mukaan artikkelin kehitys entisestä demonstratiivista sisältää neljä vaihetta:

(0) ko. demonstratiivia aletaan käyttää viittaamaan diskurssissa aikaisemmin mainittuun referenttiin.

 

            Demonstratiivista tulee artikkeli vaiheessa (I), kun sen käyttö pakollistuu ja merkitys muuttuu niin, että sitä käytetään tunnistettavissa oleviin referentteihin viittaavien NP:iden kanssa.

 

            Kakkosvaiheessa artikkeli (II) on täysin kieliopillistunut, ja sen käyttöä määrää syntaksi.

 

            Kolmannessa vaiheessa artikkelin käyttö pakollistuu siinä määrin, että sitä on käytettävä kaikkien nominien kanssa – siitä tulee siis substantiivin merkki.

 

 


Esim. suomesta (Toivonen 1889) (0-vaihe):

 

1                    Ol kerran kolm sisarust.

2                    Kaks ol fiini,

3                    mutt yks ol simmonen, kun kututtiin Tuhkimukseks.

4                    Kerran kuninga linnan tul simmonen koetus

5                    ett kenen pit kuningan poja saama.

6                    Nee kaks fiini sisart meni kans sinn,

7                    mutt ei hee meinannukkan päästää sitä Tuhkimust sinne,

mutt hää men vaa.

 

Se tarkennetta käytettiin 1800-luvun aineistoissa myös referentin ensimaininnoissa. Tosin tämä oli harvinaisempaa.

 

Esim. Ote ”Kultalintu”-kertomuksesta, jossa kuninkaan poika näkee yöllä puutarhassa kultaisen linnun ja onnistuu nappaamaan sen pyrstöstä kultaisen höyhenen (Latvala 1899):

 

  1. Se [kuninkaan poika] sano:
  2. vetteepäs kartiinit lasin etten.
  3. Ne panivat kartiinit etten.
  4. Se sitte otti sen höyhenen lakkaristaan
  5. niin se valas sen huoneen.

 

Tässä kuulija pystyy tekstissä olevien vihjeiden perusteella tunnistamaan kyseisen huoneen, vaikka sitä ei aikaisemmin ole tekstissä mainittukaan.

 

Esimerkki 1980-luvulta (Liperissä äänitetty kertomus), jonka aiheena on konfirmaatiotilaisuudessa sattunut kommellus. Tässäkin tapauksessa kuulija pystyy tunnistamaan referentit tekstiin sisältyvien vihjeiden perusteella:

 

  1. Ja se pappi .. tuli justiinsa n=iitte,
  2. ..sen
  3. ..sen .. ehtoollisen kanssa ja,
  4. sen leivän kanssa.

 


Usein se-tarkenteella merkityt NP:t tunnistetaan diskurssissa aktivoidun kehyksen perusteella. Toisaalta se-tarkenne esiintyy myös sellaisten NP:iden kanssa, joita ei ole aiemmin mainittu tai kehyksen kautta aktivoitu mutta joiden referentti kuuluu puhujan ja kuulijan tai kuulijoiden yhteiseen tietopiiriin.

 

Esim:

 

1.   E:         Kuule ku se on ollu kaikkein,

2.               ..se on ollu kaikkein hoopoin pudotus sillin ku,

3.               ku toi,

4.               … Arjan piti [saada se,

5.   L:                               [A=rja sen nii],

6.   E:                               [lasinen,]]

7.   I:                                [se jou  ]

8.   L:         ..Juu

9.               se joutsen.

 

 

Laury (1996) ehdottaa, että se-tarkenteen tehtävänä nykypuhesuomessa on tunnistettavuuden ilmaiseminen, ja että suomen se on jo puhekielessä artikkeli.

 

Lauryn mukaan nuorilla puhujilla se-tarkenteen käyttötaajuus on jo muiden kielten artikkelien luokkaa.