Ma 18.9.06

 

Morfologiaa

 

·      morfologiassa selvitellään sanojen sisäistä rakennetta, mutta

 

·      mikä on sana?

 

·      operationaalisia testejä:

 

o    sana voi yksin muodostaa lauseen

 

o    sanat ovat vapaita liikkumaan ja esiintymään eri paikoissa toisin kuin sidonnaiset morfeemit

 

a) Matti lensi eilen Ouluun.

à Eilen Matti lensi Ouluun.

à Ouluun lensi eilen Matti.

 

b) Mihin Matti eilen lensi?

à Ouluun.

 

·      Ongelmia: esim. englannin artikkelit, joita intuitiivisesti pidetään itsenäisinä sanoina

 

·      Fonologisilla sanoilla tarkoitetaan sananmuotoja, jotka voidaan todeta sanoiksi fonologisten kriteerien turvin. Esim. suomen ensi tavuun sidottu pääpaino ilmoittaa että ”tämän pääpainollisen tavun edessä on sananraja”. Sidonnainen pääpaino toimii siis morfologisen rajan osoittimena.

 

·      Morfologisen analyysin tavoitteena on rajata sananmuotojen pienimmät merkitysosaset eli morfit

 



Allomorfit ja morfeemit

 

·      Fonologiassa äänteet ryhmitellään opposition, täydennysjakauman ja vapaan vaihtelun mukaan joko eri tai saman foneemin allomorfeiksi. Samat periaatteet pätevät myös morfologiseen analyysiin:

 

1.  Kaksi morfia on oppositiossa keskenään, jos ne ovat fonologisesti erirakenteisia ja niillä on eri merkitys, esim. lasi ja käsi.

 

2.  Kaksi morfia on saman morfeemin allomorfeja, jos ne ovat rakenteellisesti osittain samankaltaisia, täydennysjakaumassa ja merkitykseltään identtisiä; esim. lasi+ssa ja käde+ssä.

 

3.  Kaksi morfia on saman morfeemin allomorfeja, jos ne ovat muodoltaan erilaisia, mutta merkitykseltään ja distribuutioltaan/jakaumaltaan samanlaisia, ts. jos ne ovat vapaassa vaihtelussa, esim: lasi+ssa+an tai lasi+ssa+nsa.

 

 

 

Morfofonologinen vaihtelu (Lähde: Karlsson 1994.)

 

·      morfofonologinen vaihtelu tarkoittaa sitä, että morfeemiin kuuluvalla äännesegmentillä on erilaiset foneemiedustumat eri ympäristöissä (ISO: 70).

 

·      yksi morfofonologisten vaihteluiden päätyyppi on fonologisehtoinen vaihtelu, jolloin saman morfeemin allomorfeissa esiintyy äännevaihtelu, joka määräytyy fonologisten seikkojen eli änneympäristön mukaan, esim. suomen vokaalisointu:

 

-ssa

-ssä

kaupa-ssa, kylvy+ssä

-sta

-sta

kaupa-sta, kylvy-stä

- hko

-hkö

suure+hko, piene+hkö

-vat

-vät

tule+vat, mene+vät

 

·      Huom; päätteissä vokaalien oppositio kumoutuu.

 

·      Toinen morfofonologinen vaihtelu on kielioppiehtoinen, jolloin vaihtelu määräytyy osaksi tai kokonaan ympäröivien vartaloiden ja/tai päätteiden kieliopillisten ominaisuuksien mukaan.

 

·      Esim. vesi, vete, vede, vet ja ves ovat saman morfeemin allomorfeja.

 

·      Morfit ovat täydennysjakaumassa siten, että jokainen esiintyy vain sellaisten päätteiden edessä, jossa muut allomorfit eivät tule kysymykseen:

 

vesi+kin             *vete+kin

vete+              *vesi+ssä (jos tarkoitetaan yksikön inessiiviä)

vede+ssä            *vede+

vet+

ves+i+ssä

 

Distribuutiorajoitukset ovat tässä tapauksessa kieliopillisia/morfologisia, sillä kielenvastaiset muodot sinänsä ovat foneettisesti mahdollisia.