KERTAUSTA

 

Vokaalit: ilma virtaa esteettä ääntöväylän läpi suun keskeltä

 

·      artikulaatiopaikka: kielen korkein kohta suhteessa ääntöväylään (etu-, taka- ja keskivokaalit)

 

·      artikulaatiotapa: kielen selän korkeimman kohdan etäisyys lähimpään kitalaen kohtaan (suppeat, puolisuppeat, puoliväljät ja väljät vokaalit)

 

·      pyöreys eli labiaalisuus (pyöreät ja laveat vokaalit)

 


 

Konsonantit

 

Ääntymätapa:

 

1. ilmavirralla vapaa ulospääsy: resonantit

 

2. täydellinen sulkeuma ääntöväylässä tai ääntöväylässä niin ahdas kapeikko, että ilmavirralla ei vapaata ulospääsyä: obstruentit

 

Ääntymäpaikka:

 

o    huulet - labiaalinen

o    hampaat - dentaalinen

o    hammasvalli - alveolaarinen

o    kova kitalaki - palataalinen

o    pehmeä kitalaki, kitapurje - velaarinen

o    kitakieleke - uvulaarinen

o    faryngaalinen - nielu

o    äänirako, glottis – glottaalinen

 


Affrikaatat

 

·      klusiili + samalla ääntymäpaikalla ääntyvä frikatiivi, jotka tajutaan samaksi äänteeksi

 

Sointi: se osa puheesta, jonka aikana äänihuulet värähtelevät.

 

Teht. 1(c) monisteesta.


Luonnollinen luokka

 

Määritelmä: Äänteiden luokka, jonka jäsenet ovat yksiselitteisesti erotettavissa kielen muista äänteistä vähemmillä piirteillä kuin tarvitaan luokan yksittäisten segmenttien tyhjentävään kuvaukseen. (Karlsson 1994: 63.)

 

Teht. 2 monisteesta


Fonologiaa

 

Kielen äänneopillisessa tutkimuksessa on tärkeää selvittää, mitkä ovat tutkittavan kielen foneemit, ts. mikä on tutkittavan kielen äännejärjestelmä.

 

Periaatteessa foneettisia eroja voi tehdä loputtomiin (ainakin harjaantunut foneetikko).

 

 

 

Puhuja

Kuulija

Fonologia

tarkoitus

tekee eron tarkoituksellisesti

kuulee eron

eri foneemeja

äänne-ympäristö

ei tee eroa tarkoituksellisesti

ei kuule eroa

saman foneemin variantteja

vapaa vaihtelu

ei tee eroa tarkoituksellisesti

ei kuule eroa

saman foneemin variantteja

                                                                                                (Wiik 1989: 14.)

 

·      silloin kun puhuja tarkoituksellisesti ääntää äänteet erilaisina, samaa kieltä äidinkielenään puhuva kuulija kuulee äänteitten välisen eron; kysymys on silloin kahdesta eri foneemista.


 

·      kun äänteitten välinen ero perustuu äänteiden erilaisiin ympäristöihin tai näiden äänteiden väliseen vapaaseen vaihteluun, puhuja ei tee äänteiden välistä eroa tarkoituksellisesti eikä kuulija myöskään kuule ko. äänteiden välistä eroa. Tällöin on kysymys yhden ja saman foneemin varianteista (allofoneista).

 

 


Fonologian 1. sääntö

Äänteet, jotka ovat keskenään oppositiossa identtisessä ympäristössä, edustavat kahta eri foneemia. (Wiik 1989:17)

 

Esimerkkejä minimipareista, esim. kuuluusuupuumuu

 

Wiik 1989: Teht.1.

 


Fonologian 2. sääntö (Wiik: 25.)

Äänteet, jotka ovat keskenään komplementaariset ja foneettisesti samantapaiset, ovat yhden ja saman foneemin variantteja, ts. puhutaan täydennysjakaumasta:

 

Jos kahdesta toisiaan muistuttavasta äänteestä toinen esiintyy vain sellaisessa äänneympäristössä, jossa toinen ei koskaan voi esiintyä, ovat äänteet keskenään komplementaarisessa distribuutiossa eli täydennysjakaumassa. (Laaksonen – Lieko 1988: 142.)

 

 

Esim. täydennysjakaumasta


 

Fonologian 3. sääntö

Äänteet, jotka ovat vapaassa vaihtelussa keskenään ja jotka eivät missään ympäristössä ole oppositiossa keskenään, ovat yhden ja saman foneemin variantteja. (Wiik: 31.)

 

 

Teht. 34 (Wiik) Seuraavassa mikrokielessä on äänteiden [v] ja [w] välillä vapaata vaihtelua. Oko tämä vaihtelu saman foneemin kahden variantin välistä vain kahden eri foneemin välistä?

 

[vais]

=

tanssi

 

[garvonis]

=

epävarma

[Wais]

=

tanssi

 

[garwonis]

=

epävarma

[nasvin]

=

korva

 

[sownis]

=

kone

[naswin]

=

korva

 

[gawgonis]

=

epäonni

[tugvog]

=

pyyntö

 

[tewrik]

=

johtaja

[tugwog]

=

pyyntö

 

[luwbik]

=

lähetti

 

Äänne [v] ei koskaan esiinny konsanantin edellä (siis esim. sanaa ”kone” ei milloinkaan voi ääntää [sovnis]. Missä ympäristössä tässä kielessä näyttää vapaata vaihtelua sallittavan?

 

 

[v]/ [w]

 

 

 

[w]

 

#

-

a

 

o

-

n

s

-

i

 

a

-

g

g

-

v

 

e

-

r

r

-

o

 

u

-

b

 

 

Kysymys on saman foneemin kahden variantin välisestä vapaasta vaihtelusta. [v] ja [w] eivät milloinkaan ole oppositiossa identtisessä ympäristössä (jolloin kyseessä olisivat minimiparit) . [w] voi esiintyä vain konsonantin edellä, kaikissa muissa ympäristöissä äänteet ovat vapaassa vaihtelussa.