Miksi kieltä tutkitaan tieteellisesti?

 

·      Jokainen normaali ihminen oppii äidinkielensä (tai useita kieliä) ja käyttää niitä vaivattomasti ilman sen kummempaa tietoa – ’tietoista tietoa’ –  kielestään. (Miller 1991.)

 

·      Kieltä voi myös opetella tarkoituksenaan ’vain’ käyttää sitä jokapäiväisen elämän tarpeisiin.

 

·      Kieli on tärkeä tutkimuskohde siksi, että se erottaa ihmiset kaikista muista maailman eläinlajeista.

 

·      Kielen evoluutio teki mahdolliseksi sen, että useat yksilöt saattoivat jakaa ajatuksia, tai ’ajatella yhdessä’. Kieli tekee mahdolliseksi sen, että voimme jakaa jonkin toisen yksilön kokemukset.

 

·      Kieli tekee mahdolliseksi sosiaalisen yhteisön yksityiskohtaisen organisoinnin.


 

·      Yhteinen sanasto on kuin ’sosiaalista liimaa´, joka sitoo ihmisiä yhteen ja antaa heille mahdollisuuden luoda yhteistä kulttuuria Millerin (1991:3).

 

·      Ihmisellä on synnynnäinen kielikyky, joten, kun tutkitaan kieltä, tutkitaan jotain universaalia, jolla on perustansa ihmisen biologisessa ominaislaadussa.

 

·      Kieli muodostaa suuren osan ihmisen ’sisäistä’ tietoa, ja tästä taas suurimman osan muodostaa leksikko.

 

·      Kieliopin säännöt ja kielen äännejärjestelmä eivät vaadi niin paljon oppimista kuin kielen sanaston omaksuminen vaatii.

 

·      Jokaiseen sanaan liittyy sen äänneasu, kirjoitusasu, merkitys, käyttö tai käyttökonteksti(t), ehkä sen historia ym.

 

 


Tieteellinen kielentutkimus

 

·      Tieteellisen kielentutkimuksen perusta on eri kielten vertailevassa tutkimuksessa. (Miller.)

 

·      Aluksi tutkittiin latinaa (keskiajalla n. 500-1500 jkr.) ja antiikin kreikkaa (renessanssin aikana n. 1350-1600)

 

·      Vuonna 1786 Sir William Jones huomasi latinan, sanskritin ja klassisen kreikan yhteyden (Ruhlen 1994: 22):

-        Tätä tapahtumaa pidetään vertailevan kielitieteen alkuna.

 

·      Sen lisäksi, että Jones huomasi ko. kielten yhtäläisyydet, hän myös selitti ne postuloimalla ko. kielille yhteisen alkulähteen.

 

·      Myöhempi Jonesin innoittama tutkimus nimesi sanskritin, kreikan ja latinan yhteisen alkulähteen protoindoeurooppalaiseksi – tai vain indoeurooppalaiseksi – (kanta)kieleksi.

 

·      Toisaalta kielitiedettä oli harjoitettu jo aiemmin: esim. Intiassa kirjoitettiin kielioppeja jo ennen ajanlaskun alkua.

 

·      Kuuluisin lienee Paninin 400-luvulla eaa kirjoittama sanskritin kielioppi.

 

·      Sanskrit on indoeurooppalaisen kieliperheen vanhin tunnettu jäsen.

 

·      Ensimmäinen kirjoitettu sanskritin muoto oli 1000-luvulla eaa vedoissa kirjoitettu sanskrit.

 

·      Vedat ovat hindujen perustekstejä, vanhin niistä on ajalta 1500 eKr. – Vedat ovat ylipäätään vanhimpia säilyneitä pyhiä tekstejä. (Lähde: http://www.sacred-texts.com/hin/)

 

·      Sanskrit on Intian klassinen sivistyskieli, joka on yhä käytössä liturgia- ym. kielenä.

 

·      Sanskrit on lisäksi yksi Intian virallisista kielistä, ja siihen luodaan jatkuvasti uudissanoja nyky-yhteikunnan tarpeita varten.

 

·      Campbellin (1995:440) mukaan muutama tuhat intialaista ilmoittaa edelleenkin sanskritin äidinkielekseen.


·      Paninin kielioppi kuvaa sanskritin rakenteen täsmällisesti 3 959 säännön avulla.

 

·      Esa Itkosen mukaan Paninin yhden kielen kuvaukseen keskittynyt kielioppiteoria edustaa vielä tänäänkin alansa huippua.

 

·      Kyseessä on tilanne, jota ei esiinny missään muussa tieteessä: vanhin säilynyt teos on yhä alansa paras.

 

·      Paninin kielioppi sisältää oivalluksia, jotka länsimainen kielioppi teki vasta 1900-luvulla (yksityiskohtainen foneettinen kuvaus; sananmuodostus)


 

·      Itkosen mukaan Paninin morfofonologia (morfeemien foneemiset vaihtelut) ja Chomskyn morfofonologia ovat käytännöllisesti katsoen identtiset, vaikka ne luotiin täysin erilaisissa olosuhteissa, ts. yhtäältä 400-luvun eKr. Intiassa ja toisaalta 1960-luvun USA:ssa.

(Lähde: http://www.tsv.fi/ttapaht/986/itkonen.htm.)


·      Yksi vertailevan kielentutkimuksen hedelmistä olivat äännelait, jotka syntyivät, kun yritettiin todistaa, että modernit germaaniset kielet (mm. englanti), kuuluvat indoeurooppalaisiin kieliin (Miller 1991: 8).

 

·      Huomattiin, että monien varhaisimpiin germaanisiin kieliin kuuluneiden sanojen ja toisaalta latinan sanojen välillä on systemaattinen yhteys, jos oletetaan tiettyjä äänteenmuutoksia.

 


Grimmin laki 1822 (Jakob Grimm).

 

Esim. indoeurooppalaisen kantakielen [p]:stä (soinniton klusiili) tuli germaanisen kantakielen [f] (soinniton frikatiivi), ja [k]:sta tuli puolestaan [h].

 

Esimerkki Grimmin laista:

 

ruotsi:

hjärta

hundra

fot

fisk

englanti:

heart

hundred

foot

fish

saksa:

Herz

hundert

Fuss

Fisch

ranska:

coeur

cent

pied

poisson

latina:

cor

centum

pedis

pescis

 

h < k          p < f

 

(Lähde: http://www.ling.helsinki.fi/~lcarlson/Grimm.jpg)

 


·      Myöhemmin äännelakien esiintymisehtoja tarkennettiin, ja lopulta syntyi ajatus, että äännelait ovat yhtä tiukkoja kuin luonnonlait.

 

·      Vuosisadan lopulla syntyikin nuorgrammaattinen liike, joka väitti, että kielitieteestä on tullut täsmällinen tiede, ja että äännelait ovat yhtä poikkeuksettomia kuin luonnonlait.


 

·      1800-luvulla kielentutkimus keskittyi kirjoitettuun kieleen.

 

·      Toisaalta äännelait suuntasivat huomion ääntämiseen ja syntyi tarve tarkemmalle puheäänteiden kuvaukselle, joten 1800-luvun loppupuolella luotiin pohja fonologialle, kielten äännejärjestelmien kuvaamiselle. (Miller 1991: 13.)

 

·      Kielitieteessä tapahtui siis muutos, joka laajensi kielitieteen metodit koskemaan myös kieliä, joilla ei ollut kirjallista perintöä.

 

·      Tästä seurasi edelleen, että kielitieteen alkuperäistä määritelmää, jonka mukaan kielitiede tutkii historiallisia muutoksia kielessä, piti korjata.

 


·      Vähitellen syntyikin kaksi lähestymistapaa kielitieteeseen:

 

·      Traditionaalista kielentutkimusta alettiin kutsua historialliseksi kielitieteeksi, ja uudempaa lähestymistapaa, jossa kieli miellettiin kompleksiseksi symbolijärjestelmäksi, jota tarkasteltiin tiettynä kapeana ajanhetkenä, alettiin kutsua yksinkertaisesti kielitieteeksi. (Miller 1991:13.)

 


·      Modernin lingvistiikan perustajana pidetään yleisesti Fredinand de Saussurea, jonka luomassa lähestymistavassa yritetään kuvata nimenomaan kielen rakennetta jonkin tietyn kielen historian tai tiettyjen muotojen historian sijasta.

 

·      Saussure, jonka kuuluisa ”kurssi” julkaistiin 1916 postuumisti, painotti näiden kahden lähestymistavan erottamista toisistaan.

 

·      Termit synkroninen ja diakroninen lingvistiikka ovat peräisin Saussurelta.

 

·      Synkroninen lingvistiikka tarkoittaa loogisia ja psykologisia suhteita jotka organisoivat samanaikaisesti esiintyvistä kielen elementeistä systeemin.

 

·      Diakroninen lingvistiikka käsittelee peräkkäin esiintyvien kielen elementtien välisiä suhteita. (Miller 1991: 14.)


 

·      Saussure toi lingvistiikkaan strukturalismin metodin. (Lähde:http://www.press.jhu.edu/books/hopkins_guide_to_literary_theory/ferdinand_de_saussure.html)

 

·      Myös Saussure peräänkuulutti ’tieteellistä’ kielentutkimusta, millä hän tarkoitti vastakohtaa 1800-luvun historialliselle kielitieteelle.

 

·      Saussuren mukaan kielentutkimuksen tuli perustua kielen elementtien välisille formaaleille suhteille.

 

·      Saussuren lähestymistapa perustuu kolmeen perusoletukseen:

 

1.  Kielen systemaattisuuteen, jossa kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa; tutkitaan siis systeemiä tai kielen koodia, ei niinkään mitään tiettyjä puheakteja.

2.  Kielen elementtien suhteellisuuteen, ts. kielen elementit määritellään suhteessa toisiin kielen elementteihin.

3.  Kielen elementtien arbitraariseen/mielivaltaiseen luonteeseen; kielen elementit määritellään niiden funktion perusteella, ei niinkään niiden inherenttien ominaisuuksien mukaan.

(Lähde: http://www.press.jhu.edu/books/hopkins_guide_to_literary_theory/ferdinand_de_saussure.html)

 

 


·      1950-luvulla kielitiede jälleen mullistui, tällä kertaa Noam Chomsky –nimisen kielentutkijan toimesta.

 

·      Noam Chomskyn mukaansa kieli ei ole kokoelma tekstejä, jotka joku on joskus kirjoittanut tai kokoelma ilmauksia, jotka joku on joskus tallentanut.

 

·      Tällä Chomsky argumentoi mm. antropologista lähestymistapaa vastaan, joka perustui tiukalle empiiriselle evidenssille (antropologin keräämälle aineistolle).

 

Chomskyn mukaan kieli on

·      tietoa, joka on ihmisen ’päässä’, jotain jonka lapset oppivat ja jotain jota aikuiset käyttävät (Miller 1991: 14)

 

·      Jokin tietty korpus (aineistokokoelma) voi sisältää vain pienen otteen kaikista niistä äärettömän monista lauseista, joita kielenpuhuja voi käyttää tai ymmärtää.

 

·      Chomsky siis määritteli uudestaan lingvistiikan aineiston; synkroniselle lingvistiikalle ei enää riittänyt, että tutkitaan jotain tiettyä korpusaineistoa.

 

·      Sen sijaan lingvistisen tutkimuksen kohteeksi nousi (idealisoidun) kielenpuhujan kompetenssi (kielikyky), eivät heidän tuottamansa lauseet (performanssi).

 

·      Performanssi on vain evidenssiä, jonka pohjalta kielenpuhujien yhteinen kompetenssi voidaan päätellä.

 

·      Chomskylaisesta näkökulmasta kielitieteen keskiöön nousi kieliopin kuvaus

 

·      Termi ’generatiivinen kielioppi’ on lähtöisin Chomskylta.

 

·      Generatiivinen kielioppi sisältää joukon täsmällisiä sääntöjä, jotka antavat rakennekuvauksen jokaiselle kielen lauseelle.

 

·      Ideaalitilanteessa generatiivinen kielioppi kuvaa – vain ja ainoastaan – jonkin tietyn kielen kieliopilliset lauseet (mutta mikä on ’kieliopillinen lause’?)

 

·      generatiivista kielioppia voitaisiin siis pitää abstraktina kuvauksena siitä, mitä kielenpuhujan tulee tietää voidakseen puhua ja ymmärtää jotain kieltä.

 

·      Chomsky siis siirsi kielitieteen fokuksen ihmisen kognitiivisiin kykyihin, kun taas strukturalismissa painotus oli (autonomisen) systeemin kuvauksessa.

 

·      Chomskyn teoriasta, jonka tavoitteena oli kuvata kielenpuhujan lingvististä kompetenssia, seurasi useita kysymyksiä, erityisesti:

-        kuinka on mahdollista, että lapset oppivat äidinkielensä niin helposti, vaikka evidenssi, jonka he kohtaavat, on niin puutteellista?

 


·      Chomskyn vastaus oli, että kielikyky kuuluu ihmisen geneettiseen varustukseen, ja että tämä sisäinen kielikyky on mahdollista kuvata sellaisten täsmällisten periaatteiden avulla, jotka kattavat kaikki ne rakenteet, jotka kielissä ovat mahdollisia (Miller 1991: 16).

 

·       Kielielin, jonka parametrit säätyvät kulloisenkin inputin mukaan.

 

·      Chomskyn ideat saivat aikaan sen, että leksikon, kielen sanaston, kuvaus jäi kieliopin varjoon.

 

·      Generatiivisen kieliopin näkökulmasta sanat eivät olleet mielenkiintoisia. Ajateltiin, että kielen sanojen määrän täytyy olla rajallinen, ja että sääntösysteemin luominen kielen leksikolle on mahdotonta, koska sanastoon sisältyy niin paljon poikkeuksia. (Miller 1991: 17.)

 

 


Kielitieteen osa-alueita:

 

·      Yleinen kielitiede: käsittelee luonnollisten kielten kuvauksen yleisiä teoreettisia ongelmia sekä kehittää ja analysoi kielitieteen tutkimusmenetelmiä (joskus pidetään filologioiden metodiaineena)

 

·      Historiallis-vertaileva kielentutkimus

 

·      Deskriptiivinen kielitiede, vastakohtana mm. preskriptiiviselle koulu(kieliopille)

 

·      Strukturalismi: tutkimuksen kohteena autonominen kielijärjestelmä, joka on vapaa kytkennöistä itsensä ulkopuolelle

 

·      Autonomisen kielentutkimuksen keskeisin tutkimusmenetelmä on kielenkäytön havainnointi (mm. oman intuition käyttö) ja siihen perustuva kielitieteellisiä käsitteitä käyttävä analyysi

 

·      Autonomisen kielitieteen keskeisin alue on kielten kielioppien kuvaus

 

·      Toinen keskeinen alue on kielitypologia, ts. kielten rakennepiirteiden vertailu ja siihen perustuva kielten luokittelu

 

·      Kognitiivinen lingvistiikka, joka syntyi 1980-luvulla, ei hyväksy ajatusta kielijärjestelmän autonomisuudesta:

-        Suuntauksessa korostetaan kielen riippuvuutta ihmisen muista kognitiivisista kyvyistä ja motorisesta toiminnasta (havaitseminen, kategorisointi ym.)

 

·      Myös psykolingvistiikka on erotettava autonomisesta kielentutkimuksesta

 

·      Psykolingvistiikka keskittyy kielen prosessoinnin mekanismien selvittely empiirisin kokein (esim. miten suomalainen muodostaa taivutusmuotoja – ovatko sanan vartalot ja sijapäätteet varastoituna erikseen, jolloin taivutettu sana muodostettaisiin joka kerran erikseen liittämällä taivutuspääte sananvartaloon?)

 

·      Ei-autonomista kielitiedettä edustaa myös neurolingvistiikka: aivotutkimus, kielipatologiat (puheen ja kielen häiriöt), esim. afasia

 

·      Sosiolingvistiikka luetaan yleensä autonomiseen kielentutkimukseen kuuluvaksi – kielen variaation tutkiminen; sosiaalinen vaihtelu (esim. Paunosen Helsingin puhekielen tutkimus)

 

·      Murteentutkimus

 

·      Areaalilingvistiikka – tutkitaan kokonaisia kielialueita

 

·      Tietokonelingvistiikka, nyk. kieliteknologia

 

·      Antropologinen kielentutkimus – huomioi kielenkäyttäjät ja heidän kulttuurinsa

 

·      Soveltava kielitiede