Samoan kielen harjoitustehtävästä

 

Samoan tavurakenne

 

-        samoassa mahdollisia tavuja ovat CV ja V

 

-        kaikissa samoan sanavartaloissa on vain yksi pääpainollinen tavu

 

-        useimmissa vartaloissa paino on toiseksi viimeisellä tavulla, esim.

 

tama     [táma]        ’poika’

fale       [fále]         ’talo’

nonofo [nonófo] ‘istua’ (pl)

 

-        samoassa esiintyy kahdenlaista reduplikaatiota:

o    osittainen ja täysi reduplikaatio

 

-        osittainen reduplikaatio: toistetaan yksi vartalon tavu

 

-        täysi reduplikaatio: toistetaan kaksi vartalon tavua

 

 

-        osittaisen reduplikaation perusmerkitys on monikollisuuden osoittaminen

 

- reduplikaatio on ikonista

 

-        täysi reduplikaatio osoittaa intensiteettiä tai toistoa

 

-        osittainen reduplikaatio koskee toiseksi viimeistä painollista tavua edellyttäen, että sen rakenne on CV ja että vartalon viimeinen tavu on lyhyt

 

-        go-to (epäergatiiviverbi) ’upota’ -> go-go-to

 

-        te’a ’keilata’ -> te-te’a (pl.)

 

-        a-ta-ma-i ’juonitella’ -> a-ta-ma-ma-i (pl.)


 

-        täysi reduplikaatio koskee sanan kahden peräkkäisen tavun toistamista

 

-        jos kyseessä on kaksitavuinen juuri, tämä koskee koko juuren toistamista

 

-        jos kyseessä on kolmitavuinen juuri, täysi reduplikaatio koskee kahden ensimmäisen tai kahden viimeisen tavun toistamista

 

-        a’a-a’a ’potkia jatkuvasti’ <- a’a (ergatiiviverbi) ’potkia’

 

-        ma-te-le-te-le (epäergatiiviverbi) ’hätiköidä’ <- ma-te-le (epäergatiiviverbi) ’kiirehtiä’

 

 


Teht. 11 prefiksit

 

-        ma; todennäköisesti prefiksi, joka tekee ergatiiviverbistä epäergatiiviverbin

 

-        ma ei ole produktiivinen

 

Ergatiivijärjestelmä

 

Na

savali

atu

le

tama

past

kävellä

dir

art

nuori

 

 

 

S

 

’Nuori käveli poispäin.’

atu suuntaa ilm. partikkeli, ’poispäin puhujasta’

 

Na

fasi

e

Sefo

Sina

past

lyödä

erg

 

 

 

 

 

A

O

’Sefo löi Sinaa.’

 

A = transitiiviverbin subjekti (ergatiivi)

 

O = transitiiviverbin objekti (absolutiivi)

 

S = intransitiiviverbin subjekti (absolutiivi)


 

a) Metsuri+erg kaatoi kuusi+abs -> Kuusi+abs kaatui.

 

a’) Metsuri+k kaatoi kuusi+Ø. -> Kuusi+Ø kaatui.

 

b) Metsuri-nom kaatoi kuusi-akk -> Kuusi-nom kaatui.

 

b’) Metsuri-Ø kaatoi kuuse-n. -> Kuusi-Ø kaatui.

 

 

 

Semantt. roolit

agentti

 

patientti

 

patientti

 

 

Metsuri

kaatoi

kuusen.

 

Kuusi

kaatui.

Lausekkeet

NP

V

NP

 

NP

V

Synt.funktiot

Subj.

 

Obj.

 

Subj.

 

Sijamerkintä:

 

 

 

 

 

 

Absol-ergatiivi

erg

 

absol

 

absol

 

Nom-akkusat

nom

 

akk

 

nom

 

 


Kertausta

 

- fonemaattinen vs. foneettinen

 

- tavu vs. morfi

 

tavurakenne      morfit segmentoitu

ta-los-sa       talo-ssa

au-toi-hin     auto-i-hin

 

-        tavu ei kanna merkitystä, mutta morfi sen sijaan on kielen pienin meritystä kantava yksikkö, mm. i on menneen ajan tunnus, ssa/ssä puolestaan kertoo olioiden suhteesta, esim.

 

Matti astui talo-on

Matti oli talo-ssa

Matti lähti talo-sta

Matti käveli talo-lle

 

talo-on

talo-ssa

talo-sta

talo-lle


 

Täydennysjakauma

 

lasi

> 

lasi-na

> 

lase+i+na

> 

lase+j+a

aasi

> 

aasi-na

> 

aase+i+na

> 

aase+j+a

velli

> 

velli-nä

> 

velle+i+nä

> 

velle+j+ä

älli

> 

älli+nä

> 

älle+i+nä

> 

älle+j+ä

 

- essiiviin päätteet -na/-

- partitiivin päätteet -a/-ä

- monikon päätteet –i-/-j-

 


Vapaa vaihtelu

 

Esim. monikon genetiivi

-        päätevariantit: den, tten, ten, en, in

 

1. ten konsonantin jäljessä

ostos+ten

ihmis+ten

pien+ten

 

2. en lyhyen i:n ja lyhyttä vokaalia seuraavan j:n jäljessä

sien+i+en (sien+ten)

avaim+i+en

katu+j+en

 

3. in muiden lyhyiden vokaalien jäljessä kuin i

sokea+in

opettaja+in

 


4. den ~ tten diftongin sekä pitkän i:n jäljessä (vapaa vaihtelu)

soi+den <> soi+tten

yhtiöi+den <> yhtiöi+tten

kaunii+den <> kaunii+tten

omenoi+den <> omenoi+tten

 

5. en ~ den ~ tten (vapaa vaihtelu)

enkeli+en <> enkelei+den <> enkelei+tten

omeni+en <> omenoi+den <> omenoi+tten

 

 


 

-        Äänteet, jotka ovat keskenään oppositiossa identtisessä ympäristössä, edustavat kahta eri foneemia. -> Minimiparit selkein esimerkki.

 

-        B on mikrokieli, jonka sanavarasto käsittää vain seuraavat sanat:

 

[veros]        ’puu’

[foma]          ’oja’

[eve]            ’pelto’

[feges]          ’lapio’

[avor]           ‘hevonen’

[voges]         ‘aura’

 

Edustavatko [f] ja [v] tässä kielessä eri foneemeja?

 

-        minimiparia ei löydy -> etsitään subminimipari, ts. sanapari, joka on mahdollisimman lähellä minimiparia:

 

[feges] ja [voges]


 

-        oletetaan, että [f]:n ja [v]:n ero ei ole tarkoituksellinen näissä sanoissa

 

-        siinä tapauksessa ilmausten äänteellinen ero johtuisi joko ympäristöstä tai vapaasta vaihtelusta

 

-        vapaa vaihtelu ei kuitenkaan tule kysymykseen, koska tässä kielessä ei ’lapiota’ merkitsevää sanaa voi ääntää vaihtoehtoisesti [feges] tai [veges], eikä auraa merkitsevää sanaa [voges] tai [foges] -> ei vapaata vaihtelua

 

-        Kun vapaa vaihtelu on suljettu pois, ja jos [f]:n ja [v]:n välinen ero ei ole tarkoituksellinen, eron täytyy johtua ympäristöstä:

 

              [f]                              [v]

#     -      o                   #     -      e

#     -      e                   e     -      e

                                          a     -      o

                                         #     -      o


 

-        subminipareissa [f]:ää ja [v]:tä seuraavat vokaalit [e] ja [o] voisivat vaikuttaa eroon

 

-        oletus 1: välittömästä seuraava o aiheuttaisi sen, että [f] muuttuu [v]:ksi, näin olisi voinut tapahtua sanassa [voges] ’aura’

foges -> voges

 

-        oletus 2: välittömästi [v]:tä seuraava [e] muuttaisi [v]:n [f]:ksi -> näin olisi tapahtunut ilmauksessa [feges] ’lapio’

veges -> feges

 

-        jos nämä olettamukset voidaan osoittaa oikeiksi, äänteiden ero johtuu pelkästään ympäristöstä, jolloin äänteet olisivat saman foneemin variantteja

 

-        Jos [f]:ää seuraava [o] muuttaisi aina [f]:n [v]:ksi, pitäisi olla muoto [voma] eikä [foma]

 

-        Jos [v]:tä seuraava [e] aina muuttaisi [v]:n [f]:ksi, pitäisi olla muoto [feros] eikä [veros]

 

-        Äänteet, joiden ero ei johdu vapaasta vaihtelusta eikä ympäristöstä, edustavat kahta eri foneemia.