Esimerkki epäsuoran puheaktin tulkinnasta (Malmkjaer 1991)

 

1) Opiskelija A: Mentäisiinkö elokuviin tänä iltana?

2) Opiskelija B: Minun täytyy lukea tenttiin.

 

Ilmaus 1 on ehdotus, ilmaus 2 toteamus. Kuitenkin tässä kontekstissa on selvää, että 2 toimii puheaktina, jonka tarkoituksena on torjua A:n ehdotus.

 

Päättelyaskeleet:

 

Askel 1:

Olen tehnyt B:lle ehdotuksen, ja vastaukseksi hän totesi, että hänen täytyy lukea tenttiin.

 

Askel 2:

Oletan, että B toimii yhteistyön periaatteiden mukaisesti, ja siten hänen ilmauksensa on tarkoitettu relevantiksi.


Askel 3:

Relevantti vastaus tässä tilanteessa voisi olla ehdotuksen hyväksyminen, hylkääminen, vastaehdotuksen tekeminen tms.

 

Askel 4:

Mutta B:n kirjaimellinen viesti ei ollut mikään näistä, joten se ei ollut relevantti vastaus.

 

Askel 5:

Siten B todennäköisesti tarkoittaa enemmän kuin sanoo. Sillä oletuksella, että B:n vastaus on relevantti, hänen primaarisen illokutionaarisen pointtinsa täytyy olla jotakin muuta kuin hänen vastauksensa kirjaimellinen illokutionaarinen sisältö.

 

Askel 6:

Tiedän, että tenttiin lukeminen vie normaalisti ison osan illasta, ja tiedän myös, että elokuviin meneminen vie normaalisti ison osan illasta.


 

Askel 7:

Siten B todennäköisesti ei voi sekä mennä elokuviin että lukea tenttiin yhden illan aikana.

 

Askel 8:

Valmistava ehto jonkin ehdotuksen hyväksymiselle on kyky sitoutua ehdotuksen ilmaisemaan toimintaan.

 

Askel 9:

Siten tiedän, että B on sanonut jotain jolla on se seuraus, että hän todennäköisesti ei voi hyväksyä ehdotustani.

 

Askel 10:

Siten B:n primaarinen illokutionaarinen akti on todennäköisesti ehdotuksen hylkääminen.