
![]() |
Yhteystiedot
Nykykielten laitos |
Jatko-opiskeluKäännöstieteen tutkimusseminaari on kaikille avoin jatkotutkimusseminaari. Seminaari on osa kääntämistä käsittelevien aiheiden parissa työskentelevien jatko-opiskelijoiden opintoja, mutta sinne ovat tervetulleita myös muut kääntämisestä kiinnostuneet tutkijat, opettajat ja perustutkinto-opiskelijat sekä ammattikääntäjät. Seminaarin vetäjä on professori Andrew Chesterman. Tutkijaseminaari kokoontuu n. 7 kertaa lukukaudessa, 14 kertaa vuodessa. Kokoontumiset ovat maanantaisin klo 16-18. Ohjelmasta sovitaan erikseen lukukausien alussa. Jatko-opiskelijoiden omien esitysten lisäksi seminaarissa käsitellään yleisiä tutkimuksen tekoon liittyviä aiheita kuten artikkelien ja tutkimussuunnitelmien kirjoittamisen käytäntöä, metodologiaa tai eri teorioita. Seminaarissa on usein myös vierailevia luennoitsijoita. Säännöllinen osallistuminen (= n. 10 kertaa vuodessa), mukaan lukien oman työn esittely kerran, vastaa yhtä opintoviikkoa per vuosi, kuitenkin korkeintaan yhteensä 2 ov. Oman työn esittelystä voi sopia seminaareissa Andrew Chestermanin kanssa. Seminaarista tiedotetaan seminaarin postituslistalla (ns. ako-tutsem-lista). Tälle listalle voi liittyä ottamalla yhteyttä Johanna Hirvoseen, johanna.hirvonen@helsinki.fi. |