
![]() |
Yhteystiedot
Yleisen kielitieteen laitos |
Opiskeleminen KIT-verkostossaOpiskeleminen KIT-verkostossa on tehty mahdolliseksi jokseenkin kaikille niille, joiden voi olettaa tarvitsevan kieliteknologian tietoja ja taitoja. Kieliteknologian on syventävien opintojen pääaineena tosin vain Helsingin yliopistossa, mutta varsinkin perusopintojen ja osin aineopintojen kokonaisuuksien suorittaminen myös muissa yliopistoissa opiskeleville on tehty mahdolliseksi. Toisaalta Helsingin yliopiston opiskelijat saavat erityisesti aine- ja syventävien opintojen tasoisia erikoiskursseja verkoston muista yliopistoista. Ohessa on käytännöllisiä ohjeita niille, jotka aikovat suorittaa KIT-verkoston kursseja tai jo suorittavat niitä. Vaikka paljon on tehty ristikkäisopiskelun helpottamiseksi, opiskelijoiden täytyy varautua hoitamaan tiettyjä muodollisuuksia, jotta kursseille ilmoittautuminen ja kurssien suoritusten kirjaaminen ja hyväksi lukeminen onnistuvat. Tässä auttavat toisaalta paikalliset yhdyshenkilöt ja koordinaattorit ja toisaalta HY:n yleisen kielitieteen laitoksen koordinointi. |