Yliopiston etusivulle In English
Helsingin yliopisto
clt310ipr: 401092 Tekijänoikeudet - kevät 2010

Yhteystiedot

Nykykielten laitos

PL 24 (Unioninkatu 40)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

Puhelin +358 (09) 1911 (vaihde)
Faksi +358 (09) 191 28313

5. luento: Immateriaalioikeudet, tutkimus ja opetus

Immateriaalioikeudet ovat tutkimuksen keskeinen oikeudellinen suojakeino. Lähinnä teknisen sekä lääke- ja biotieteellisen tutkimusen osalta ehkä tärkeimmän suojan tarjoavat patentit (ja hyödyllisyysmallit; soveltuvilla aloilla tietenkin piirimalli- tai kasvinjalostajanoikeus) muilla aloilla taas tekijänoikeus on pääosassa.

On huomattava, että tekijänoikeuden tutkimukselle antama suoja voi olla varsin rajallinen. Tekijänoikeushan ei suojaa tutkimusta sen idean tai tulosten abstraktilla tasolla, vaan niiden konkreettisen ilmenemisen (sana)muotoa. Tekijänoikeus ei siis yleisesti ottaen estä tutkimustulosten varsin vapaata hyödyntämistä myöhemmän tutkimuksen lähtökohtana (mitä varmasti useimmat (ehkä alkuperäisen tutkimuksen rahoittajaa lukuunottamatta) pitävät hyvänä asiana), päätöksenteon tukena, tai mitä käyttöä sille keksiikään. Poikkeuksen tässä suhteessa muodostaa sellainen tutkimus, jossa tutkimustuloksen hyödynnettävissä oleva osa on varsin tiukasti sidoksissa teoksena suojattavaan osaan tutkimuksesta. Tällainen tilanne on lähinnä ja etenkin, kun tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena on tietokoneohjelma.

Tämän kurssin puitteissa näihin kysymyksiin tutustutaan vain sangen pintapuolisesti, yksityiskohtaisempaa tietoa kaipaavan kannattaa aloittaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan aloitteesta syntyneestä kirjasta Rajala (toim.): Tutkimuksen tekijänoikeudet (1998). (Myös saman projektin muut kirjat eli Saarnilehto (toim.): Tutkijan oikeudet ja velvollisuudet (1998) sekä Saarnilehto ja Edelman (toim.): Tutkimussopimus (1998) voivat olla avuksi.)

Keksijä ja työsuhde

Kuten jo 3. luennolla mainittiin, työnantajalla (yliopistoja ja korkeakouluja lukuunottamatta) on työsuhdekeksintölain nojalla yleensä oikeus työntekijänsä patentointikelpoisiin keksintöihin. Tällaisen keksinnön pitää kuitenkin joko liittyä työnantajan (tai tämän konsernin) toimialaan tai sen keksimisen pitää olla liittynyt työtehtävien suorittamiseen.

Yliopistojen ja korkeakoulujen henkilökuntaan puolestaan soveltuu nykyään vuoden 2007 alusta voimaan tullut korkeakoulukeksintölaki. Laki erottelee toisistaan avoimen (perus)tutkimuksen sekä sopimustutkimuksen. Kummankin osalta tutkijalla on velvollisuus keksintöilmoituksen tekemiseen tutkimustoiminnassa tekemistään keksinnöistä. Perustutkimuksessa ensisijainen patentointioikeus (tai oikeus patenttiprofylaksiaan keksinnön julkaisemalla) on tutkijalla. Korkeakoulu voi kuitenkin ottaa tällöinkin ottaa keksinnön nimiinsä, ellei työntekijä 6 kk kuluessa ilmoituksen tekemisestä ryhdy tällaisiin toimenpiteisiin tai ilmoita halukkudestaan hyödyntää keksintöä. Sopimustutkimuksen osalta lain säädökset eivät taas oleellisesti eroa seuraavassa kuvatuista työsuhdekeksintölain vastaavista.

On huomattava, ettei työsuhdekeksintölakia sovelleta vain työsopimuksen voimassaoloaikana, vaan vielä 6 kk ajan työsuhteen päättymisestä on voimassa olettamus siitä, että keksintö liittyy työsuhteeseen. Myös tämän suhteen on mahdollista erikseen sopia asiasta tarkemmin tai toisin. Sopimus ei kuitenkaan saa ulottua työsuhteen päättymistä seuraavaa vuotta pidemmälle (vrt. työsopimuslain vastaava enimmäisaikaraja kilpailukielloille).

Työnantajalla on siis oikeus ottaa keksintö omiin nimiinsä ja siis patentoida se. Mitään velvollisuutta tähän ei työnantajalla kuitenkaan ole; mikäli keksintö ei kiinnosta työnantajaa, sen mahdollinen patentointi jää työntekijän vaivaksi (ja mahdolliseksi iloksi, mikäli keksintö osoittautuu taloudellisestikin kannattavaksi). Tämän harkintaoikeuden mahdollistamiseksi työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa lain piiriin kuuluvista keksinnöistään työnantajalle "viipymättä" ja kirjallisesti.

Mikäli työnantaja päättää patentoida keksinnön, on tästä maksettava työntekijälle korvaus. Korvauksen määrä voi olla määrätty tai sovittu etukäteen, yleensä yrityksen sisäisellä keksintöohjesäännöllä (tiettävästi työehtosopimuksissa vastaavia määräyksiä ei ole tapana olla). (Korvauksen määrää ei kuitenkaan voi pätevästi sopia nollaksi.) Mikäli näin ei ole, korvauksesta päättää työnantaja. Mikäli työntekijä ei ole työnantajan maksamaan korvaukseen tyytyväinen, hän voi hakea siihen muutosta oikeusteitse. Tällöin korvauksen määrän päättää tuomioistuin keksintölautakunnan lausunnon perusteella.

Tekijä ja tutkimus

Tekijänoikeushan kuuluu lähtökohtaisesti tekijälle, siis fyysiselle henkilölle, joka on luonut teoksen. Ainoana laissa säädettynä poikkeuksena tästä ovat yliopistojen ja korkeakoulujen ulkopuolella työsopimussuhteessa tehdyt tietokoneohjelmat ja tietokannat.

Tämä malli on tietenkin peräisin tekijänoikeuden historiallisista prototyypeistä, yksi henkilö, kirjailija/taiteilija, luo romaaninsa tai maalauksensa ja sillä hyvä. Tutkimusprojektien todellisuuteen tämä ei tietenkään lainkaan sovellu samalla tavalla. Tutkijoita (tekijöitä) on useampi ja yksittäisen tutkijan tuotosten erottaminen kokonaisuudesta (sisältäen kaiken projektissa tuotetun aineiston kaikista projektinaikaisista muistioista ym. aina loppuraporttiin) saattaa hyvinkin vaihtelevasti olla yksinkertaista, vaikeaa tai täysin mahdotonta.

Tutkijoiden lisäksi oikeuksista on tietenkin kiinnostunut ennen kaikkea projektin tilaaja. Koska oikeuksien siirtyminen työnantajalle on lähinnä yleisten työoikeudellisten periaatteiden (heikolla) pohjalla, eivätkä oikeudet tällä perusteella siirry välitöntä työnantajaa kauemmas, ja koska mukana voi olla myös yliopistojen palveluksessa olevia tai itsenäisesti konsultteina toimivia tutkijoita, joihin nämä periaatteet eivät vastaavalla tavalla sovellu, on tilaajan syytä projektin yhteydessä hankkia itselleen tarvitsemansa oikeudet kaikilta mahdollisilta tekijöiltä ja muilta tahoilta sopimusteitse.

Tutkimussopimukset

Tutkimusprojektissa on yleensä yksittäisten tutkijoiden lisäksi myös useita muita osapuolia, kuten tutkijoiden välittömänä työnantajana toimiva yliopisto tai muu tutkimuslaitos, suoraan projektin palveluksessa (konsultteina) toimivat tutkijat, projektin tilaaja, muu ulkopuolinen rahoittaja, tai projektiin yhteistyökumppanina tai alihankkijana/toimittajana osallistuva yritys. Kaikkia näitä voi tietenkin olla vielä lukuisia eri tahoja.

Tällaisissa monimutkaisissa tilanteissa on ensiarvoisen tärkeää, että osapuolten oikeudet ja velvollisuudet projektin aikana ja sen jälkeen on selvitetty ja sovittu etukäteen, eli että projektista on tehty tutkimussopimus. Immateriaalioikeuksien kannalta tutkimussopimuksessa on huomioitava etenkin seuraavat seikat:

  • tekijänoikeuksien jakautuminen eri osapuolille: mitä jää tekijälle, mitä yliopistolle ja mikä kuuluu tilaajalle
  • vastaavasti oikeudet keksintöihin
  • ajallinen ja alueellinen laajuus
  • ketkä saavat luovuttaa oikeuksia edelleen projektin ulkopuolisille tahoille (huomaa, että tekijän (tekijöiden) on annettava nimenomainen suostumuksensa tekijänoikeuden luovuttamiseen sopimuksen alkuperäisiä osapuolia kauemmas, TekijäL 28 §)
  • sallitut käyttötavat, oikeus tietojen muokkaamiseen ja muuhun hyödyntämiseen, salassapitokysymykset
  • tekijänoikeudelliset vastuukysymykset, jos tutkimuksessa on käytetty kolmannen osapuolen tekijänoikeuden alaista materiaalia (esimerkiksi tietokoneohjelmassa vieraita kirjastoja)

Näiden seikkojen lisäksi tutkimussopimuksessa pitää tietenkin sopia iso joukko ei-immateriaalioikeudellisia asioita aina tutkimuskohteesta, rahoituksesta ja aikataulusta lähtien, näistä lähemmin ks. Saarnilehto/Edelman 1998.

Sitaattioikeus

Tieteellisessä kirjallisuudessa sitaatit ovat muuta kirjallisuutta huomattavasti keskeisemmässä asemassa. Usein lukijaa tervehtii jo heti kirjan tai artikkelin aluksi sitaatti tai pari, motto. Itse tekstissä taas sitaatit ovat (lähdeviittausten ohella) tärkeä keino selvittää oman tutkimustyön taustoja. Eräillä tieteen aloilla, kuten kieli- tai kirjallisuustieteessä, sitaattien poistaminen kokonaan tai niiden korvaaminen lähdeviitteillä tekisi kirjoista varsin hankalasti käytettäviä.

Tekijänoikeuslain sitaattia koskevat määräykset (TekijäL 22 §) soveltuvat varsinaisten teosten lisäksi myös kaikkiin tekijänoikeuden lähioikeuksien suojan kohteisiin. Toisaalta ne vastaavasti eivät sovellu aineistoon, jota ei mikään näistä oikeuksista suojaa. (Taloudellisten oikeuksien suoja-ajan ohittaneiden teosten suhteen on kuitenkin huomioitava kestoltaan määrittelemätön isyysoikeus.) Esimerkiksi työtoverin kahvipöydässä esittämää spontaania puhunnosta voi siis siteerata esimerkkilauseiksi tai motoksi vielä vapaammin.

Sitaattioikeutta on käytettävä "hyvän tavan mukaisesti". Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin lähteen mainitsemista. Tieteellisessä esityksessä sitaatin lähteen mainitsematta jättämiselle ei oikein koskaan ole hyväksyttäviä perusteita, niinpä se onkin syytä aina mainita. (Em. spontaanin puhunnoksen suhteen lähdettä ei siis tarvitse mainita. Toki vastaavat lähdeviitteet voivat tällöinkin olla paikallaan, hilpeyttä herättämässä jos ei muuten. Tai sitten ei.)

Siteeraaminen on sallittua "tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa". Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, riippuu tietenkin aina asiayhteydestä, sama tekstin kohta esimerkkinä vaatii enemmän kontekstia, mikäli kyse on kirjallisuudentutkimuksesta kuin jos kyseessä olisi kielitieteellinen esitys.

Sitaatti ei saa olla kooltaan liian hallitseva verrattuna teokseen, jossa sitaatti esiintyy. Yksittäisen sitaatin lisäksi sama pätee myös teoksen kaikkiin sitaatteihin kokonaisuutena, teoksen kokoaminen (yli) puoliksi sitaateista ei ainakaan ole varmastikaan luvallista. Pyrkimyksenä on estää sitaattioikeuden väärinkäyttö niin, että "sitaateilla" voisi kiertää tekijän yksinoikeutta teoskappaleiden valmistamiseen ja täten kilpailla alkuperäisen tekijän kanssa.

Sen sijaan sitaatin koolla alkuperäiseen (pienimpään kokonaisuutena suojattavaan) teokseen verrattuna ei välttämättä ole vastaavaa merkitystä, pienen teoksen voi siteerata kokonaankin. Esimerkiksi (lyhyttäkään) runoa tai edes sen säettä ei siis saa sitaattioikeuden nojalla käyttää kuolinilmoituksessa (jossa ei omia teoksellisia elementtejä ole juuri lainkaan), kun taas laajassa kirjassa se voi hyvinkin käydä päinsä.

Siinä missä kilpailu taloudellisten oikeuksien kanssa rajoittaa sitaatin enimmäiskokoa, rajoittaa hyvä tapa vastaavasti sitaatin minimikokoa. Sitaatti ei saa olla niin lyhyt, että alkuperäisen tekstin ajatus vääristyisi tämän vuoksi. Sitaatti on myös julkaistava alkuperäisessä asussaan, mahdolliset lauseyhteyteen sovittamisesta tai virheiden korjaamisesta johtuvat toimitukselliset muutokset on syytä merkitä vakiintuneen tavan mukaisesti hakasul[ke]in. Sitaatti on myös mahdollista kääntää eri kielelle; tällöin on toivottavaa, että alkukieli ja kääntäjä käyvät tavalla tai toisella ilmi, myöskään alkukielisen sitaatin sisällyttämisestä ei ole haittaa.

On huomattava, että vaikka sitaattioikeus onkin siinä mielessä ehdoton, ettei sitaattiin tarvita siteerattavan teoksen tekijän erillistä lupaa, voidaan sitaattioikeutta rajoittaa sopimusteitse. Käytännössä rajoituksia voi seurata vaikkapa salassapitosopimuksesta, joskin tällaisissa tapauksissa jo siitä, ettei salassa pidettävää aineistoa varmaankaan ole julkistettu. Sitaattioikeushan sallii nimenomaan vain julkistettujen, eli suuren tai ennalta määräämättömän ihmisjoukon ulottuville saatettujen, teosten (ym.) siteeraamisen.

Plagiointi

Tutkimuseettisistä kysymyksistä lähinnä tekijänoikeutta koskettaa plagiointi. Toisen tutkijan tekstin sisällyttäminen omaan julkaisuun sellaisenaan tai vähäisin muutoksin loukkaa ainakin alkuperäisen tekijän isyys- ja kappaleenvalmistusoikeuksia, silloinkin kun lainaus alkuperästä kertoen olisi sitaattina vielä sallittavissa. Toisaalta kaikkea plagiointia ei tekijänoikeuskaan estä, toisen tutkimuksesta saisi siis viedä toiselta tutkimusaiheen, -menetelmät ja -tulokset, kunhan vain ei asiaa ilmaistessaan jäljittele alkuperäistä liian orjallisesti, tekijänoikeuksien tätä estämättä, ja siis ilman vaaraa rikosoikeudelliseen tai vahingonkorvausvastuuseen joutumista. Sen sijaan näin menettelemällä rikkoo tutkimuseettisiä normeja, mistä seuraukset voivat toki käytännössä olla yhtä ankarat jos eivät vielä ankarammat. Lisää aiheesta voi lukea Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeista Hyvä tieteellinen käytäntö ja Menettelyohjeet hyvän tieteellisen käytännön loukkausten ja tieteellisessä tutkimuksessa ilmenevän vilpin ehkäisemiseksi, käsittelemiseksi ja tutkimiseksi.

Tutkimuksen eettisten sääntöjen sääntelemästä plagioinnista erillään on ns. omaplagiointi. Tällä tarkoitetaan lainaajan oman, aiemman tuotannon "kierrättämistä". Tekijänoikeudellinen ongelma tämä on silloin, kun tekijä on luovuttanut kyseisen aiemman tuotannon taloudelliset oikeudet (yleensä kustannus- tai tutkimussopimuksella) kokonaan itseltään pois. Näin menettelemällä hän loukkaa oikeuksien haltijan kappaleenvalmistusoikeutta, mikäli lainaus on sitaattioikeuden sallimaa laajempi. Sen sijaan isyysoikeutta hän ei pääsääntöisesti loukkaa, onhan tekijä sama kuin ilmoitettukin (vastaavasti myöskin sitaattioikeuden suhteen). Sopimusteitse tekijä on toki saattanut sitoutua ankarampiinkin velvoitteisiin, kuten mainitsemaan kustantajan tai rahoittajan kaikessa myöhemmässä, samaa asiaa sivuavassa tutkimuksessaan, tai vaikkapa pitämään koko tutkimuksen salassa. Tällaisessa sopimusrikkomustilanteessa kyseeseen tulevat tietenkin ne sanktiot, joista kyseisessä sopimuksessa on sovittu.

Tekijänoikeudet ja opetus

Opetuksen kannalta tekijänoikeuksien merkitys korostuu kahdella osa-alueella. Toinen ovat opetustoiminnan sivutuotteena syntyvät tekijänoikeuden suojaamat teokset niin opettajan kuin opiskelijankin tekeminä, toinen taas aiempien teosten käyttäminen opetustoiminnassa.

Opetuksessa tuotettavat teokset

Opetustapahtuman varsinaisena tarkoituksena ei yleensä ole tekijänoikeudella suojattujen teosten tuottaminen. Siitä riippumatta opetuksessa syntyvät teokset ovat tekijänoikeuden kohteena siinä missä muutkin. Sama tietenkin koskee myös erikseen opetusta varten laadittuja teoksia, kuten oppikirjoja. Oleellista on teostason saavuttaminen ja siihen vaadittava omaperäisyys. Tällä perusteella suojan piiriin pääsevät kirjallisina teoksina yleensä esimerkiksi valmistellut luennot ja laajemmat harjoitus- ja opinnäytetyöt, mutta jo tenttikysymyksen laaja esseevastaus voi yltää teostasoon. Toisaalta fysiikan peruskurssin tehtäviä on luultavasti mahdotonta vastata samalla sekä hyväksyttävällä että teostasoon yltävällä tavalla. Tämän kurssin osalta luennot ja harjoitustehtävien kysymykset kokonaisuutena (lainattuja, vapaita osia lukuun ottamatta) ovat suojan piirissä, opiskelijoiden vastaukset todennäköisesti eivät. Sama pätee tietenkin myös taiteellisiin teoksiin, teoskynnys vaihtelee taiteenlajista riippuen. Alakoululaisen taide ei pääsääntöisesti ole tekijänoikeudellinen -teos, taidekorkeakoululaisen jokseenkin varmasti on.

Opetuksen ja opinnäytteiden tekijänoikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti niiden tekijöille. Niin luennon videolevitys kuin ylioppilasaineen julkaiseminenkin edellyttävät tekijän suostumusta. Julkisen opetustapahtuman muodostava teos katsotaan tekijänoikeudellisesti julkaistuksi, samoin kirjastoon yleisesti nähtäville tuleva opinnäytetyö. Tilaustutkimuksen osalta edellä tutkimuksesta kirjoitettu soveltuu myös sellaisen yhteydessä tuotettaviin opinnäytetöihin: tilaaja/maksaja/työnantaja saa itselleen oletusarvoisesti yleensä tavan ja tarkoituksen mukaisen rajoitetun käyttöoikeuden. Tilanteen selkeyttäminen sopimuksella onkin ensiarvoisen tärkeää ja erittäin suositeltavaa ennen tällaiseen työhön ryhtymistä. Myös opetuksen osalta sopimuksen tekeminen voi olla tarpeen: esimerkiksi näiden verkkosivujen tekijänoikeudet kuuluvat yhteisesti niiden tekijälle ja tekemisen maksajalle (HY). On myös syytä muistaa, että teoskappaleen omistusoikeus ja tekijänoikeus ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi oppilaitoksen materiaaleista tehty taiteellinen teos saattaa teoskappaleena kuulua oppilaitokselle, mutta sen tekijänoikeus on edelleen opiskelijalla.

Opetuksessa käytettävät teokset

Muiden aiemmin tekemien teosten käyttäminen on osa normaalia opetustoimintaa. Näistä käyttötavoista tekijänoikeudellisesti huomionarvoisia ovat yksinoikeuden piiriin kuuluvat, lähinnä julkinen esittäminen ja teoskappaleiden valmistus. Tietyn teoksen käyttäminen esimerkiksi kurssikirjana taas on sinänsä tekijänoikeudellisesti ongelmatonta, käytännön syistä tietenkin vain edellyttäen, että teos on julkaistu ja yleisesti saatavilla. (Opetuksessa voidaan käyttää myös julkaisemattomia teoksia, esimerkkinä vaikkapa tämän kurssin harjoitustehtävät, jotka on luovutettu vain määrätylle suppeahkolle henkilöjoukolle.) Julkisen esittämisen suoja nousee käytännössä esiin televisio-ohjelmien, elokuvien ja näytelmäteosten opetuskäytön kohdalla, muilta osin julkaistujen teosten julkinen esittäminen opetuksen yhteydessä on nimittäin sallittua. Esimerkiksi oppikirjasta saa siis lukea luennolla ääneen rajoituksetta. Teoskappaleiden valmistuksen suoja taas koskee käytännössä erilaisten oppimateriaalien kopioimista opetuskäyttöön.

Tekijänoikeuslaissa on joukko erityisesti opetustoimintaa koskevia tekijänoikeuden rajoituksia, joiden puitteissa teoksia voidaan käyttää osana opetusta. Nämä rajoitukset eivät sovellu "ansiotarkoituksessa" (TekijäL 54a §) harjoitettavaan opetustoimintaan, millä käytännössä on haluttu tarkoittaa lähinnä kielikouluja, umpikaupallista kurssitusta ja vastaavaa, ei sen sijaan korkeakoulujen maksullistakaan opetustoimintaa. (Palkan saaminen opetuksesta ei siis tässä ole lain tarkoittama "ansiotarkoitus".) Teoskappaleiden valmistus opetustoimintaan on sallittu sopimuslisenssin nojalla valokopioiden (13 §) ja muilla tavoin (14 §). Esimerkiksi valokopioinnin osalta sopimuslisenssi sisältää rajoituksia kopioinnin laajuuden suhteen: lukukauden aikana yhdestä julkaisusta enintään 20 sivua (ja enintään puolet koko julkaisusta). Opetusta varten on sallittua tehdä kokoomateoksia ilman tekijän erillistä suostumusta, kuitenkin vain korvausta vastaan (18 §). Teosten julkinen esittäminen opetustoiminnassa (21 §) mainittiinkin jo edellä, tämän rajoituksen rajoituksina ovat siis näytelmä- ja elokuvateokset (jälkimmäisiin luetaan myös esimerkiksi televisio-ohjelmat). Rajoituksen rajoituksen rajoituksena taas kansallisen audiovisuaalisen arkiston kotimaisten elokuvien esittäminen on ilman eri lupaa sallittua korkeakoulutasoista elokuvaopetusta varten (16c §).

Lisätietoja opetuksesta ja tekijänoikeuksista löytyy esimerkiksi HY:n opetusteknologiakeskuksen tekijänoikeusoppaasta. (Tekijänoikeuden perusasioiden osalta oppaassa on valitettavasti joitakin pieniä väärinkäsityksiä. Opetusta koskevien yksityiskohtien osalta oppaan tietoihin ja neuvoihin voinee kuitenkin luottaa.)

Hae laitoksen sivuilta:

Laitoksen etusivulle | Tiedekunnan etusivulle | Yliopiston etusivulle
Laitoksen yhteystiedot | Palaute laitokselle

Copyright © 2002-2010 Anna Ronkainen ja Helsingin yliopisto. Kaikki oikeudet pidätetään.