KIT Clt310ipr, 2005s:
Tekijänoikeudet

3. luento: Teollisoikeudet

Toisen immateriaalioikeuksien pääryhmän tekijänoikeuksien rinnalla muodostavat teollisoikeudet. Siinä missä tekijänoikeus suojaa tekijän ja teoksen omalaatuisuutta tai integriteettiä siinä missä kaupallisia intressejäkin, keskittyvät teollisoikeudet yksinomaan taloudellisiin oikeuksiin.

Useimmilla teollisoikeuksilla on joukko tekijänoikeudesta (ja lähioikeuksista) eroavia tyypillisiä piirteitä. Näistä tärkeimpänä on rekisteröintivaatimus: suojaa ei saa ilman rekisteröintiä. Rekisteröinti on lisäksi kansallinen (tai alueellinen) eikä ole voimassa muualla. Suojan kestoaika on yleensä enimmillään vain vuosikymmenen tai parin luokkaa.

Patentti

Patentti on abstraktiotasoltaan tekijänoikeutta korkeammalla. Tekijänoikeuden suojatessa jonkin idean konkreettista ilmenemistä yksittäisessä teoksessa, patentti suojaa ideaa laajemmin eli yleensä sen käyttöä määrättyyn käyttötarkoitukseen.

Patentin tarkoituksena on innovatiivisuuden ja tekniikan kehityksen edistäminen. Keksijä saa korvaukseksi luovuudestaan yksinoikeuden keksintöönsä. Tämän vastineeksi keksintö julkistetaan, jolloin myös muut kiinnostuneet saavat sen tietoonsa ja voivat yrittää lisensoida keksintöä patentinhaltijalta, ja toisaalta voivat itse kehittää tekniikkaansa patentoidun tekniikan perusteella edelleen.

Patenttisuojan kohde

Patentti suojaa keksintöä. Keksinnöllä tarkoitetaan tässä ratkaisua tekniseen ongelmaan. Keksinnöllä on oltava jokin käyttötarkoitus ja sillä on oltava tämän tarkoituksen mukainen, alan asiantuntijalle ilmeinen tekninen vaikutus. (Esimerkiksi ikiliikkujaa ei siis voi patentoida.) Keksinnön on myös oltava kuvattavissa siten, että sitä voidaan kuvauksen perusteella hyödyntää. Keksinnön on siis myös oltava toistettavissa.

Keksintönä ei pidetä löytöä, tieteellistä teoriaa tai matemaattista menetelmää sellaisenaan (PatL 1 § 2, 1 kohta). Esimerkiksi painovoimaa tai sähköä ei siis aikanaan olisi voinut patentoida, näiden käytön johonkin tarkoitukseen sen sijaan kylläkin. Keksintönä ei myöskään pidetä taiteellista luomusta, tietojen esittämistapaa, algoritmia, pelisääntöjä, liiketoimintamallia tai tietokoneohjelmaa sellaisenaan (PatL 1 § 2, 2 - 4 kohdat). Sen sijaan esimerkiksi tietokoneohjelma on ainakin patentoitavissa osana laajempaa keksintöä, vaikkapa jonkin prosessin ohjausta. (Ohjelmistopatentithan ovat viime aikoina olleet runsaasti julkisuudessa, tietokoneohjelmien patentoitavuutta käsitelläänkin hiukan lähemmin 5. luennolla.)

Patentoitava keksintö ei saa olla sellainen, että sen hyödyntäminen on väistämättä yleisen järjestyksen tai hyvien tapojen vastaista (PatL 1b § 1). Se, millainen keksintö lasketaan tällaiseksi, riippuu tietenkin paljolti ajan hengestä. Erikseen on laissa lueteltu tällaisina keksintöinä mm. ihmisen kloonaaminen ja geenimuuntelu, ihmisalkioiden käyttö sekä eläimille tuskallinen geenimuuntelu (PatL 1b § 3). Lääketieteen ja biotekniikan alalla patentoitavuudesta säädetään muutenkin laissa varsin yksityiskohtaisesti (PatL 1 § 3 - 6, 1a §).

Patentit on tapana luokitella tuote-, laite-, menetelmä-, käyttö- ja yhdistelmäpatentteihin, patentti pitää myös mahdollisuuksien mukaan ilmoittaa kuuluvaksi johonkin näistä ryhmistä patenttia haettaessa. Tuotteella tarkoitetaan tässä teknisen prosessin lopputuotetta, menetelmällä tietyn teknisen tehon saavuttamista jollain uudella tavalla, laitteella konkreettista välinettä tähän tarkoitukseen, käytöllä ennalta tunnetun välineen käyttämistä kokonaan uuteen tarkoitukseen, ja yhdistelmällä näiden yhdistelmiä. Tällä luokituksella on merkitystä siihen, millainen patentoidun keksinnön käyttö loukkaa patenttia.

Myönnetyt patentit luokitellaan myös tätä tarkemmin mm. tekniikan alan mukaan. Näillä luokituksilla ei ole vastaavaa oikeudellista merkitystä, vaan ne ovat olemassa vain tiedonhaun helpottamiseksi.

Uutuus ja keksinnöllisyys

Patentoitavalta keksinnöltä vaadittavat keskeiset ominaisuudet ovat keksinnön uutuus (novelty) ja keksinnöllisyys (inventive step) (PatL 2 §). Uutuudella tarkoitetaan sitä, että samaa asiaa ei saa olla keksitty aiemmin. Hakemuksen kohteena olevalta keksinnöltä voi vaadittavan uutuuden viedä toinen patenttihakemus (vain ensimmäisenä patenttia hakenut voi saada patentin) tai keksinnön julkistaminen ennen patenttia. Keksintö on siis pidettävä tehokkaasti salattuna, mikäli sille aiotaan hakea patenttia, ja patenttia on haettava viimeistään keksinnön sisältävän tuotteen (tai vastaavan) julkistamisen yhteydessä. Toisaalta keksintö voidaan julkistaa patenttia hakematta myös tarkoituksella, tällöin estetään samalla patentointi myös kilpailijoilta (patenttiprofylaksia).

Keksinnöllisyydellä taas tarkoitetaan sitä, että keksinnön on selvästi erottava aiemmin tunnetusta tekniikan tasosta ("state of the art"). Patentoitavan keksinnön ei kuitenkaan tarvitse aiempia keksintöjä parempi. Keksintö ei saa hakemuksen jättöhetkellä olla ilmeinen alan ammattilaiselle. Keksinnöllisyyden vaatimuksella pyritään rajoittamaan aivan pienimpien tekniikan kehitysaskelten patentoimista patenttien määrän pitämiseksi kohtuullisena, tämän vuoksi vakiintuneilla ja enää hitaasti kehittyvillä tekniikan aloilla keksinnöllisyyden kynnys on nopeammin kehittyviä aloja matalampi.

Patenttivaatimukset

Patentti ei suojaa koko keksintöä sellaisenaan, vaan suoja ulottuu vain niihin patentin piirteisiin, jotka on erikseen lueteltu ja joille patenttisuojaa vaaditaan. Näitä kutsutaan patenttivaatimuksiksi. Uutuus- ja keksinnöllisyysvaatimukset koskevat keksintöä vain patenttivaatimusten osalta; muut, sinänsä keksinnön hyödyntämiselle välttämättömät osat saavat olla (ja jokseenkin aina ovatkin) ennalta yleisesti tunnettuja.

Patenttivaatimukset laaditaan yleensä varsin tarkasti tietyn kaavan mukaisiksi (osittain jo rekisteriviranomaisten vaatimusten takia) ja ne ovat usein hyvinkin vaikeaselkoisia muille kuin patenttiasiamiehille ja -juristeille.

Esimerkkipatentti.

Esimerkkipatentti 2.

Patentin haltija

Patentti kuuluu lähtökohtaisesti keksijälle, siis hänelle, joka on tehnyt keksinnön. Mikäli keksintö on syntynyt useamman henkilön yhteistyönä, patentti kuuluu heille yhteisesti. Mikäli taas eri henkilöt ovat toisistaan riippumatta tehneet saman keksinnön, keksintö kuuluu sille, joka ensimmäisenä jättää patenttihakemuksen. (Tämä eurooppalaisen lainsäädännön mukaan, esim. USA:ssa patentin saa vuorostaan se, joka pystyy osoittamaan tehneensä keksinnön ennen muita.) Keksijä voi luovuttaa oikeutensa myös jollekin toiselle, jolloin tämän on patenttia hakiessaan esitettävä selvitys oikeudestaan keksintöön.

Työnantajan oikeudesta työntekijöidensä keksintöihin on säädetty oma lakinsa (työsuhdekeksintölaki). Työnantajalla on oikeus ottaa työntekijän työtehtävissään tai niihin liittyen tehty, työnantajan (tai tämän konsernin) toimialaan liittyvä keksintö omiin nimiinsä. Tästä on maksettava korvaus, jonka tarvittaessa määrää erityinen keksintölautakunta. Antaakseen työnantajalleen mahdollisuuden päättää tämän oikeuden käytöstä on työntekijällä velvollisuus ilmoittaa työnantajalle tekemistään keksinnöistä. Työsuhdekeksintölaki ei yleensä koske yliopistojen ja korkeakoulujen työntekijöitä. Parhaillaan on vireillä esitys uudeksi korkeakoulukeksintölaiksi, jolla on tarkoitus toisaalta tilaustutkimuksen osalta poistaa ero muihin työntekijäryhmiin, toisaalta selventää tutkijan ja yliopiston oikeuksia perustutkimuksessa tehtävien keksintöjen hyödyntämiseen.

Patentin hakeminen

Patentin saa, kuten aiemmin on mainittu, vain hakemalla sitä. Patenttia on yleensä haettava erikseen kuhunkin valtioon, jossa patentin halutaan olevan voimassa, mitään varsinaista "maailmanpatenttia" ei ole olemassa. Sen sijaan hakemusta ei välttämättä tarvitse jättää erikseen kunkin maan rekisteriviranomaiselle, Suomessa Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH), vaan on mahdollista hakea samalla hakemuksella patenttia useammasta maasta yhdellä kertaa. Eurooppaan kohdistuva hakemus (eurooppapatentti) osoitetaan tällöin Euroopan patenttivirastolle (EPO), lisäksi tai ainoastaan Euroopan ulkopuolelle ulottuva hakemus taas WIPOlle. Yhtenä askeleena kohti maailmanpatenttia on vastikään hyväksytty EPO:n hallinnoima yhteisöpatentti, joka on samalla voimassa koko EU:n alueella.

Patenttia haettaessa on noudatettava patenttilain ja -asetuksen lisäksi PRH:n yksityiskohtaisempia patenttimääräyksiä. Patenttihakemuksessa on ilmoitettava ilmoitettava keksinnön selitys, josta käy ilmi, mihin ja miten keksintöä on tarkoitus käyttää. Selityksen pitää olla niin yksityiskohtainen, että keksintöä on mahdollista hyödyntää sen perusteella. (Bioteknisistä keksinnöistä, joihin tämä ei luonnostaan sovellu, on tämän lisäksi talletettava keksinnöstä solunäyte tai vastaava siten, että siitä on otettavissa näyte Suomessa.) Selityksen lisäksi hakemuksessa on ilmoitettava patenttivaatimukset, joiden perusteella patentin varsinainen suoja määräytyy. Yksi patenttihakemus saa koskea vain yhtä ja samaa keksintöä, mutta se voi sisältää siihen liittyen useita eri patenttivaatimuksia, jotka voivat myös olla tyypiltään erilaisia (tuote-, menetelmä- jne.).

Patenttihakemuksen jättämisen yhteydessä on suoritettava hakemusmaksu (Suomessa alkaen 250 e). Hakemus (kansainvälinenkin) on yleensä jätettävä kuhunkin maahan kansalliselle kielelle käännettynä, esimerkiksi Suomessa tosin kelpuutetaan myös englanninkieliset hakemukset. Mikäli patenttihakemus perustuu enintään 20 (tai eräissä tapauksissa 30) kk vanhaan kansainväliseen hakemukseen, keksinnön uutuutta arvioidaan tuon hakemuksen jättöpäivän perusteella. (Ulkomaisen kansallisen hakemuksen perusteella vastaava aika on 12 kk.)

Patenttihakemuksen jättämisen jälkeen alkaa keksinnön patentoitavuuden tutkimus. Yleensä patenttivaatimuksia pallotellaan edestakaisin viranomaisen ja hakijan välillä monta kertaa, kunnes ne ovat viranomaisen mielestä hyväksyttävät. Patenttiasiakirjat ja niiden mukana myös patentoitava keksintö julkaistaan patenttilehdessä 18 kk kuluttua patentin hakemisesta (tai tätä aiemmin patentin myöntämispäivänä). Näin tapahtuu siinäkin tapauksessa, ettei patenttia lopulta lainkaan myönnetä. Julkaisemisen voi estää vain vetämällä hakemuksensa takaisin ennen tuota määräaikaa. Julkaistut patentit päätyvät myös patenttitietokantoihin, joista niitä voi hakea.

Käytännöstä pitää todeta vielä sen verran, että patentin hakeminen on kallista ja se vie aikaa tyypillisesti 2 - 4 vuotta. Kokonaan omin neuvoin ei patentin hakeminen yleensä kannata, vaan apuna käytetään patenttiasiamiestä (yleensä koulutukseltaan kyseisen tekniikan alan diplomi-insinööri tai vastaava), joka tuntee tekniikan tason kyseisellä alalla ja siten tietää, miltä osin keksintö on patentoitavissa, sekä osaa muotoilla patenttivaatimukset mahdollisimman kattaviksi. EU:n ulkopuolelta patenttia haettaessa patenttiasiamiehiä tarvitaan myös siksi, että ulkomaisella hakijalla pitää yleensä olla edustaja, jonka kotipaikka on kyseisessä maassa.

Patentin suoja ja voimassaolo

Patentin suoja riippuu patentin laadusta (PatL 3 §). Tuotepatentti kieltää patentoidun tuotteen valmistamisen, myymisen ja luovuttamisen (käyttötarkoituksesta riippumatta) ilman patentinhaltijan lupaa, laitepatentti taas patentoidun laitteen käyttämisen patenttivaatimusten mukaiseen tarkoitukseen, menetelmä- ja käyttöpatentti puolestaan kummankin näistä. Myös ilmeisten patentinalaisen keksinnön hyödyntämiseen tarkoitettujen välineiden tarjoaminen niille, joilla ei ole oikeutta käyttää patentoitua keksintöä, on yksinoikeuden piirissä.

Patentin suoja ei koske keksinnön ei-ammattimaista (yksityistä) käyttöä/valmistusta eikä keksinnön tutkimista (reverse engineering). (Lääkeaineista ja biotekniikasta on tässä lisäksi erikoismääräyksiä.) Myös patentin yksinoikeus raukeaa, kun tuote (tai vastaava) on laskettu liikkeelle patentinhaltijan suostumuksella. Raukeaminen on alueellista, eli se ei koske ETA:n ulkopuolelta tuotavia tuotteita. Toisaalta raukeamista ei myöskään tarvita, mikäli patentti ei ole voimassa Suomessa.

Yksinoikeus ei myöskään koske patentoidun keksinnön käyttöä, joka on alkanut ammattimaisena jo ennen patenttihakemuksen jättämistä (PatL 4 §). Tällainen käyttöoikeus ei ole siirrettävissä (muuten kuin osana kyseistä liiketoimintaa)

Patentin suojan voimassaoloaika alkaa hakemuksen jättöpäivästä. Tämä tietenkin vain siinä tapauksessa, että hakemus myös johtaa hyväksyttyyn patenttiin. Mikäli patenttia haetaan useasta maasta, ei kaikkia hakemuksia tarvitse jättää samanaikaisesti, vaan kaikki yhden vuoden sisällä ensimmäisestä hakemuksesta jätetyt hakemukset katsotaan samanaikaisesti ensimmäisen hakemuksen kanssa (ns. prioriteettipäivänä) jätetyiksi.

Patentin voimassaoloaika on Suomessa ja yleensä Euroopassa enintään 20 v (USA:ssa 17 v). Patentin voimassaolon jatkuminen edellyttää, että patentista maksetaan (kussakin maassa erikseen) vuosimaksu. Vuosimaksu kasvaa suoja-ajan loppua kohti (Suomessa tällä hetkellä vuodet 1 - 3 yhteensä 150 e, 20. vuosi 805 e). Mikäli vuosimaksua ei makseta, patentin voimassaolo siis lakkaa.

Myönnetyn patentin voimassaolo lakkaa myös, mikäli sitä vastaan tehdään 9 kk kuluessa tehdään patenttiviranomaiselle perusteltu väite. Väite voi perustua esim. puuttuvaan uutuuteen tai keksinnöllisyyteen, riittämättömään keksinnön kuvauksee tai hakemuksessa ilmoittamattomaan tai sitä laajempaan patentin suojaan. Tuon 9 kk määräajan jälkeen saman voi saada aikaan nostamalla tuomioistuimessa kanteen patentinhaltijaa vastaan. Kummassakin tapauksessa seurauksena on patentin kumoaminen kokonaan, ikään kuin se ei olisi ollut voimassa lainkaan.

Pakkolisenssi

Mikäli patentoitua keksintöä ei hyödynnetä Suomessa kolmen vuoden kuluessa patentin myöntämisestä, on mahdollista hakea tuomioistuimelta pakkolisenssiä (PatL 45 §). Erityisen merkittävissä tapauksissa pakkolisenssi voidaan myöntää myös muulloin (PatL 46 - 49 §).

Mitä patentilla tekee?

Yksinkertaisia, patenttilaista ilmeneviä patentin käyttötarkoituksia ovat patentoidun tekniikan käyttö yksinoikeudella ja sen lisensointi edelleen. Välttämättä patentteja ei kuitenkaan lainkaan haeta tämän vuoksi, vaan tarkoitukset voivat olla aivan toiset. Patenteilla on varsin korkea arvo rahoitusmarkkinoilla, ja ne kelpaavat käytännössä myös vakuudeksi huomattavasti paremmin kuin esim. tekijänoikeudet. Lisäksi patenteilla on varsin korkea prestiisiarvo sekä sen omistavalle yritykselle että keksinnön tehneelle yksittäiselle työntekijälle. Toisaalta patentti on varsin kallis ja vaivalloinen suojakeino, eikä siihen turvautuminen useinkaan kannata, mikäli muitakin mahdollisuuksia on olemassa (kuten tekijänoikeus).

Tavaramerkki

Tavaramerkkien juuret juontavat jo keskiajan valmistajanleimoihin, tieto tunnetusta valmistajasta takasi tuotteen laadun. (Erityisen tärkeitä nämä leimat olivat aluksi miekoissa.) Nykyisellä merkkitavaroiden aikakaudella tavaramerkkien merkitys on periaatteessa edelleenkin samaa perua, joskin aivan eri suuruusluokkaa. Saattaahan tavaramerkki olla usein tuotteen arvokkain osa. Eräiden markkinajohtajien pelkkien tavaramerkkien arvo saattaakin olla miljardeja (listojen kärjessä yleensä Coca-Cola®; suomalainen Nokia®kin on nyttemmin usein päässyt kärkikymmenikköön tai ainakin sen tuntumaan).

Tavaramerkki voidaan hankkia rekisteröimällä tai vakiinnuttamalla. Rekisteröintiä haetaan kansalliselta rekisteriviranomaiselta (Suomessa PRH) siinä maassa, jossa merkin halutaan olevan voimassa. On myös mahdollista hakea koko EU:n alueella voimassaolevaa yhteisötavaramerkkiä Sisämarkkinoiden yhdenmukaistamisvirastolta (OHIM/OAMI). Tavaramerkin vakiinnuttaminen taas tapahtuu laskemalla tavaraa liikkeelle tietyllä merkillä siten, että suuri osa kohderyhmästä pitää kyseistä merkkiä nimenomaan tietyn valmistajan tuotteiden tunnuksena. Vakiinnutetun tavaramerkin etuna on oikeuden hankkimisen helppous (ilman hakemusta tai muita muodollisuuksia) ja edullisuus, rekisteröidyn tavaramerkin etuna taas etenkin merkin suurempi vahvuus ja mahdollinen laajempi suoja sekä sen voimassaolon osoittamisen yksinkertaisuus.

Rekisteröidyn tavaramerkin tunnuksena käytetään tuttua ®-merkkiä, ja vakiintuneille tavaramerkeille vastaavasti TM-merkkiä. Kovin erityisiä oikeusvaikutuksia näiden käytöllä ei Suomessa juuri ole, mutta niiden käytöstä voi joskus olla edes jotain hyötyäkin.

Tavaramerkki voi toimia yhtä lailla sekä tavaroiden että palveluiden tunnuksena. Tässä puhutaan yleensä vain tuotteista tai tavaroista, mutta samalla tarkoitetaan myös palveluita.

Lingvistisesti tavaramerkit ovat omalla tavallaan (ainakin tämän kirjoittajan mielestä) kiehtovia siinä mielessä, että ne tarjoavat ainakin jonkinasteisen yksinoikeuden sanoihin (tai teoriassa jopa äänteisiin), siinä missä tekijänoikeus suojaa vasta sanaa isompia kielen rakenneyksiköitä. Tavaramerkki-instituutio on myös tuonut kieleemme useita arkipäiväisessä käytössä olevia uusia sanoja, kuten hetekan (<&; Helsingin Teräskaluste Oy), kännykän (Nokia Oyj) ja monon (Mono Oy, < Mononen-sukunimestä).

Tavaramerkkioikeuden kohde

Tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti. Näistä perinteisimpiä ovat sanat (sanamerkit), kuviot (kuviomerkit) ja näiden yhdistelmät (yhdistelmämerkit), mutta nykyään on mahdollista saada tavaramerkiksi myös tuotteen (pakkauksen) ulkoasu, väri(tai -yhdistelmä, esimerkiksi eräs Nokian matkapuhelinten soittoääni) tai haju (esim. "vastaleikatun ruohon tuoksu" tennispalloille, EU-tavaramerkki 428870)

Tavaramerkiltä edellytetään erottamiskykyä, sen perusteella on siis voitava erottaa eri valmistajien tuotteet toisistaan. Tämän johdosta tuotetta kuvaileva yleiskielen sana ei yleensä kelpaa tavaramerkiksi, kuten vaikkapa Kahvi-merkkinen kahvi. Vakiinnuttamalla on kuitenkin tällainenkin merkki mahdollista saada siinä määrin erottamiskykyiseksi, että se voidaan myös rekisteröidä, esimerkkinä tästä vaikkapa Aamulehti®-niminen aamulehti. Toisaalta tavallinen yleiskielen sana voi olla heti hyvinkin erottamiskykyinen, mikäli sitä jossain poikkeavassa (joskaan ei harhaanjohtavassa) yhteydessä.

Erottamiskykyvaatimuksen vuoksi merkin on myös erottava selvästi aiemmista merkeistä, merkit eivät saa olla sekoitettavissa niiden ulkomuodon, äänneasun, merkityksen, niiden antamien mielikuvien tai muun vastaavankaltaisen vaikutelman perusteella. Tämä vaatimus vaihtelee varsin paljon eri merkkien välillä, alunperin heikosti erottamiskykyisestä merkistä ei toisen merkin tarvitse erottua yhtä paljon kuin poikkeuksellisen ainutlaatuisesta merkistä.

Merkki ei myöskään saa olla hyvän tavan vastainen tai harhaanjohtava. Hyvän tavan vastaisia ovat esim. ns. rumat sanat ja niitä muistuttavat merkit (esim. "BOLLOX" ei kelvannut EU-tavaramerkiksi). Harhaanjohtavia taas ovat merkit, jotka antavat virheellisen vaikutelman vaikkapa tavaran laadusta ("Kahvi" teen merkkinä) tai alkuperästä (ainakin teoriassa "Turun sinappi" muualla kuin Turussa valmistetusta sinapista).

Tavaramerkki ei saa sisältää toisen nimeä tai toiminimeä (sen sijaan oman nimen tai toiminimen kylläkin). Myös vaakunoiden, lippujen, tarkastusmerkkien ja -leimojen ja niihin sekoitettavissa olevien merkkien käyttö on yleensä kiellettyä.

Tavaramerkkiluokat

Tavaramerkin rekisteröintiä haettaessa on ilmoitettava ne tavaramerkkiluokat ja tuotteet tai tuoteryhmät, joille tavaramerkin halutaan olevan voimassa. Tavaramerkkiä ei tarvitse käyttää näissä kaikissa, vaan voidaan (ja usein kannattaa) ottaa varmuuden vuoksi mukaan myös omaan toimialaan edes etäisesti liittyviä (tai vaikka kokonaan liittymättömiäkin) luokkia ja tuoteryhmiä. Merkin hakemus- ja rekisteröintimaksut riippuvat tavaramerkkiluokkien määrästä.

Vakiintunut merkki on voimassa aina vain niille tuotteille, joille merkki on vakiintunut kyseisen valmistajan tunnukseksi, suoja on siis jokseenkin aina rajoittuneempi kuin rekisteröidyllä merkillä.

Identtinenkään tavaramerkki ei yleensä loukkaa muille tuotteille rekisteröityjä tavaramerkkejä. Sama yleiskielinen sana voikin olla samanaikaisesti rekisteröitynä kymmeniksikin eri tavaramerkeiksi. Tällöin tuoteryhmien on oltava hyvinkin kapeita ja konkreettisia (ja sama koskee myös samalle sanalle haettavia uusia merkkejä). Harvinaisempi tai kokonaan keksitty sana taas voidaan rekisteröidä koko luokankin kattavaksi.

Yhteismerkit

Merkki voidaan rekisteröidä myös jonkun yhteisön (esimerkiksi kaikkien tietyn alan järjestäytyneiden ammatinharjoittajien) käyttöön (yhteisömerkki) tai merkiksi siitä, että tavara täyttää tietyt, merkin käyttöä valvovan yhteisön asettamat ehdot (tarkastusmerkki). Tällaisia, lähtökohtaisesti samanaikaisesti useamman käytössä olevia merkkejä kutsutaan yhteismerkeiksi ja niihin sovelletaan pääosin tavaramerkkejä koskevia säännöksiä.

Suojan laajuus

Tavaramerkki antaa haltijalleen yksinoikeuden merkin käyttöön. Tämä pitää sisällään merkillä varustetun tavaran myymisen, maahantuonnin ja varastoinnin, mainonnan ja käytön muissa liikeasiakirjoissa. Yksinoikeus koskee vain elinkeinotoimintaa.

Erityisen hyvin ja korkealaatuisiksi tunnetuilla tavaramerkeillä suoja voi ulottua jopa koskemaan kaikkia tavaramerkkiluokkia, vaikka merkki olisikin rekisteröity vain jollekin tietylle tuotteelle. Tästä käytetään yleensä nimeä Kodak-oppi.

Toinen samantapainen suojan laajennus on ns. rotanmyrkkyoppi, jonka mukaan suoja ulottuu rekisteröityjen tuotteiden ulkopuolelle myös siinä tapauksessa, että käyttö on tuotteiden laadusta tai käyttötarkoituksesta johtuen omiaan alentamaan alkuperäisen merkin arvoa.

Merkin haltijan suostumuksella liikkeelle lasketun tavaran tavaramerkkioikeus raukeaa. Raukeaminen on alueellista, eli merkkitavaran rinnakkaistuonti ("harmaatuonti") on sallittua ETA-alueelta ja kiellettyä sen ulkopuolelta.

Suojan kesto ja lakkaaminen

Vakiinnutettu tavaramerkki on voimassa määräämättömän ajan, niin kauan kuin se säilyy erottamiskykyisenä. Suoja voi hyvin jatkua ainakin jonkin aikaa, vaikka tuotteen valmistaminen lopetettaisiinkin.

Rekisteröidyn tavaramerkin suoja-aika alkaa rekisteröintihetkestä ja kestää yleensä 10 vuotta. Tämän ajan kuluttua on rekisteröinti uusittava suorittamalla uusi rekisteröintimaksu. Mikäli rekisteröintiä ei uusita, sen suoja päättyy.

Rekisteröinti voi viranomaisen toimenpiteestä päättyä myös ennen suoja-ajan varsinaista loppua. Näin tapahtuu, mikäli rekisteröityä merkkiä ei ole käytetty viiteen vuoteen, sekä milloin merkki on (esim. muuttuneen käytön vuoksi) muuttunut harhaanjohtavaksi tai hyvän tavan vastaiseksi.

Degeneroituminen

Degeneroitumisella tarkoitetaan merkin erottamiskyvyn katoamista sen vuoksi, että merkki on muuttunut tietyntyyppisten tavaroiden yleisnimeksi alkuperästä riippumatta. Tämä johtaa yksinoikeuden menettämiseen (näiden tavaroiden suhteen). Tässä on merkin haltijalle tietenkin sekä hyvä että huono puolensa, toisaalta degeneroitumista ei yleensä tapahdu ilman varsin hallitsevaa markkinaosuutta, toisaalta merkin haltijan usein kalliilla rahalla rakennetusta brändistä tulee vapaata riistaa.

Degeneroitumiseen vaikuttaa paljon merkin haltijan oma aktiivisuus. Mikäli merkin loukkauksiin puututaan aktiivisesti, hyvinkin voimakkaasti yleiskieleen kotiutunut merkki voi edelleen olla yksinoikeuden suojaama. Samoin tavaramerkin käyttäjän antama kuva merkin tavaramerkkiydestä (esim. ®- tai TM-merkin johdonmukainen käyttö) voi estää degeneroitumisen. Vastaavasti passiivisuus loukkausten suhteen nopeuttaa degeneroitumista. (Passiivisuus vain jonkin yksittäisen loukkaajan suhteen taas voi synnyttää tälle rinnakkaisen oikeuden merkkiin.) Degeneroituminen ei myöskään johda yksinoikeuden menettämiseen automaattisesti siten, että rekisteriviranomainen kovinkaan omatoimisesti valvoisi tätä rekisteröintiä uusittaessa; aiemmin mainitut Heteka®, Kännykkä® ja Mono® ovat edelleen Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Useilla yrityksillä on hyvinkin yksityiskohtaisia, paikoin naurettavia tai kielenvastaisiakin määräyksiä sisältäviä ohjeistoja tavaramerkkien suojelemiseksi degeneroitumiselta.

Vieraan merkin käyttäminen

Vierasta tavaramerkkiä saa eräissä tapauksissa käyttää omissa tuotteissa, esimerkiksi jos kyse on ei-alkuperäisistä varaosista toisen tuotteeseen. Käytön on tällöin oltava lojaalia, mikä tarkoittaa sitä, ettei käyttö saa olla laajempaa kuin mitä tämä tarkoitus vaatii, eikä se saa aiheuttaa väärinkäsitystä tavaran alkuperästä. Käytännössä tämä tarkoittaa vain sanamerkkien käytön sallimista ilman niille mahdollisesti tyypillistä typografista ulkoasua.

Vieras tavaramerkki ei myöskään yleensä estä elinkeinonharjoittajaa käyttämästä omaa sukunimeään, paikkakuntaansa tai toiminimeään tavaroissaan ja mainonnassaan. Tällainen käyttö ei saa olla harhaanjohtavaa. Joissain tapauksissa oman nimen ei-harhaanjohtava käyttö voi tosin olla hyvinkin vaikeaa, kouluesimerkkinä geneerinen Karl Fazer -niminen makeistehtailija.

Vieraan tavaramerkin käyttö on luonnollisesti sallittua myös tiettyyn sanaan tai tavaraan viitattaessa esim. sanakirjoissa ym. haku- ja tietoteoksissa. Tällöinkin on tavaramerkin haltijan velvollisuutena valvoa, ettei käyttö ole omiaan aiheuttamaan merkin tavaramerkkiluonteesta (ja täten degeneroitumista), ja tekijän on merkin haltijan pyynnöstä merkittävä teoksessa käytetyt tavaramerkit sellaisiksi esim. ®-merkillä. (Useissa muissa maissa tämä velvollisuus kuuluu teoksen tekijälle eikä tavaramerkkioikeuden haltijalle.)

Tavaramerkin rekisteröiminen

Tavaramerkin rekisteröintiä haetaan siis rekisteriviranomaiselta. Hakemuksessa ilmoitetaan rekisteröitävä merkki sekä tavaramerkkiluokat ja tuotteet, joille rekisteröintiä haetaan. Hakemuksen käsittelyn (sekoitettavuustutkimuksen) aikana luokkia ja tuotteita saatetaan joutua rajoittamaan päällekkäisten merkkien vuoksi, sen sijaan niiden laajentaminen ei käsittelyn aikana onnistu kuin jättämällä uuden hakemuksen. Merkin rekisteröintiesteiden tarkastaminen vaihtelee jonkin verran virastosta toiseen.

Tavaramerkin rekisteröintiä voidaan hakea useaan maahan joko erillisillä hakemuksilla tai Madridin sopimukseen tai pöytäkirjaan liittyneistä maista samalla hakemuksella. Erillisiä hakemuksia käytettäessä on samalle merkille mahdollista saada patenttien tavoin hakemuksen jättöpäivämääräksi ensimmäisen hakemuksen jättöpäivä, aikaraja on tavaramerkeillä kuitenkin 6 eikä 12 kk. Hakemukset on yleensä toimitettava kansallisella kielellä (kansallisilla kielillä).

EU-tavaramerkkiä haetaan OHIM:lta. Hakemus jätetään kahdella kielellä, joista toisen on oltava yksi viraston viidestä käsittelykielestä. Kirjeenvaihto viraston kanssa hoidetaan tällä kielellä. Merkkiä haettaessa on mahdollista vedota prioriteettiin aiemman, kansallisen rekisteröinnin perusteella. OHIM tarkastaa oma-aloitteisesti ainoastaan ns. absoluuttiset rekisteröintiesteet, eli lähinnä hyvän tavan vastaisuuden, harhaanjohtavuuden ym. sekä täsmällisen päällekkäisyyden aiemman merkin kanssa. Muut, ns. suhteelliset rekisteröintiesteet jäävät aiemman merkin haltijan aktiivisuuden varaan, sillä tämän on tehtävä väite merkkiä vastaan, että esteet tulisivat huomioiduiksi.

Hyväksytyt tavaramerkit julkaistaan tavaramerkkilehdessä. Suomessa merkki tulee voimaan tässä yhteydessä, josta alkaa kahden kuukauden väiteaika. Yhteisötavaramerkillä väiteaika on 3 kk ja merkki tulee voimaan vasta tämän ajan päätyttyä (ja kun rekisteröintimaksu on suoritettu).

Rekisteröityjä tavaramerkkejä ja jätettyjä hakemuksia on mahdollista hakea myös (kansallisten ja EU-merkkien) tavaramerkkitietokannoista. Tietokantojen käyttäminen on aiheellista myös jo mietittäessä uudelle tuotteelle nimeä, ettei tule valinneeksi nimeä, joka väistämättä loukkaa toisen tavaramerkkiä.

Tavaramerkkihakemuksen käsittelyaika on yleensä vuoden tai kahden luokkaa. Tavaramerkin rekisteröinnissä voi käyttää apuna asiantuntijaa, tavaramerkkiasiamiestä tai -lakimiestä. Nämä tarjoavat myös seuranta- ja valvontapalveluita esim. merkkiä loukkaavan käytön tai sitä lähellä olevien merkkien rekisteröinnistä tehtyjen hakemusten suhteen. Tavaramerkin rekisteröinti on varsin paljon patentin hakemista yksinkertaisempaa, ja sen voi periaatteessa hoitaa itsekin.

Tavaramerkin käyttö

Tavaramerkkiä voi käyttää sen haltija itse, tai tämä voi sopia sen käytön lisensoimisesta muille. Välttämättä merkin haltijalla ei alun alkaenkaan ole ollut aikomusta käyttää merkkiä itse (franchising). Eräissä tapauksissa lisensointi on myös rekisteröitävä. Tavaramerkkioikeus ei tunne pakkolisenssejä.

Muut teollisoikeudet

Toiminimi

Toiminimellä on varsin samankaltainen funktio kuin tavaramerkillä, toiminimi yksilöi koko yrityksen siinä missä tavaramerkki yrityksen yksittäisen tuotteen. Myös toiminimen voi joko vakiinnuttaa tai rekisteröidä. Samoin toiminimien yksilöivyys- ja harhaanjohtavuussäännökset ovat varsin samankaltaisia kuin tavaramerkkienkin, ja niitä käytetään jossain määrin myös ristiin näitä arvioitaessa. Useinhan yrityksen toiminimi on samalla myös sen tavaramerkki (tai päinvastoin). Toiminimet ovat yleensä kansallisia, joskin yleisesti tunnettu ulkomainen toiminimikin voi nauttia suojaa. Yrityksellä voi olla toiminimestään erikielisiä versioita (rinnakkaistoiminimet) tai se voi harjoittaa osaa liiketoiminnastaan toisella nimellä (aputoiminimi)

Mallisuoja

Mallisuojalla suojataan tavaran ulkomuotoa. Se voi suojata joko konkreettisen esineen ulkomuotoa kokonaisuutena tai sen koristeellista kuviointia. Sen sijaan esineen jotakin yksityiskohtaa ei voi suojata mallisuojalla, mikäli tällä on vain funktionaalinen merkitys, eikä kyseisestä yksityiskohdasta voi tehdä erillisenä myytävää (vara)osaa.

Mallisuoja edellyttää hakemusta ja rekisteröintiä. Suoja-aika on kerralla 5 v, yhteensä yleensä enintään 25 v (aiemmin aina ja edelleen eräissä erikoistapauksissa 15 v). Mallioikeus on mahdollista rekisteröidä kansallisesti tai EU-mallina.

Mallisuojaa käytetään lähinnä tapauksissa, joissa ulkomuoto ei ylitä teoskynnystä. Mallin on tästä huolimatta oltava luovan työn tulos, mutta vaatimukset ovat tekijänoikeutta alhaisemmat. Esimerkiksi aivan triviaaleja kuvioita ei siis myöskään voi suojata mallisuojalla. Mallin on myös oltava uusi ja aiemmista malleista poikkeava. Uutuusvaatimus on sama kuin patenttioikeudessakin, ennen rekisteröinnin hakemista ei mallia siis saa julkistaa.

Hyödyllisyysmalli

Siinä missä mallisuoja suojaa ulkomuotoa, (siihen helposti sekoittuva) hyödyllisyysmalli suojaa tavaran käyttötarkoitusta. Hyödyllisyysmalli tulee kyseeseen lähinnä vähäisen keksinnöllisyyden vuoksi patentoitavuuskynnyksen alapuolelle jääville keksinnöille. Hyödyllisyysmallioikeuden edellytykset ja seuraukset noudattavat varsin tarkkaan patenttioikeuden vastaavia. Hyödyllisyysmallia kutsutaankin usein "pikkupatentiksi".

Hyödyllisyysmalli edellyttää hakemusta ja rekisteröintiä. Suoja-aika on enintään 4 v + 4 v + 2 v. Hyödyllisyysmalli on kansainvälisesti varsin harvinainen instituutio, eikä esim. vastaavaa EU-järjestelmää ole olemassa.

Piirimalli

Piirimalli suojaa integroidun piirin sisältämien puolijohteiden ja passiivikomponenttien keskinäistä sijoittelua. Suojan tarkempana kohteena ovat tämän sijoittelun aikaansaamiseksi piikiekolle syövytettävien ja kasvatettavien kerrosten muotoiluun käytettävät valotusmaskit. Piirimallin on oltava tekijänsä luovan työn tulos.

Myös piirimalli edellyttää hakemusta ja rekisteröintiä. Suojan kestoaika on 10 v, eikä sitä voi uusia.

Kasvinjalostajanoikeus

Kasvilajikkeen jalostanut voi saada tähän lajikkeeseen yksinoikeuden, mikäli lajike erottuu olennaisesti muista lajikkeista ja sen tuntomerkit ovat pysyviä ja ne säilyvät myös kasvia lisättäessä. Syynä tälle erilliselle oikeudelle on se, ettei kasvilajikkeeseen voi saada patenttia. Suoja edellyttää rekisteröintiä (sisältäen lajikkeen nimeämisen sekä kasvin lisäämisaineiston tallettamisen) ja on voimassa lajikkeesta riippuen 25 tai 30 v.

Sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa

Sopimattomalla menettelyllä tarkoitetaan vilpillistä kilpailua elinkeinonharjoittajien välisessä kaupankäynnissä. (Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajien väliset suhteet kuuluvat kuluttajansuojan puolelle.) Sopimaton menettely voi olla esim. harhaanjohtavaa markkinointia, sattumanvaraisen edun tarjoamista korvausta vastaan (arvonta) tai liikesalaisuuden rikkomista. Lisäksi SopMenL 1 § sisältää yleissäännöksen, jonka perusteella mikä tahansa hyvän liiketavan vastainen tai muuten sopimaton menettely voidaan kieltää. Säännös on jätetty tarkoituksella näin joustavaksi. Yleissäännöksen soveltaminen tulee kyseeseen esimerkiksi silloin, kun kilpailija jäljittelee toisen tuotetta, toiminimeä tms., niin että nämä ovat ilmeisessä vaarassa sekaantua, eivätkä muut immateriaalioikeuden lajit pysty tähän puuttumaan. Nykyään yleislauseketta joudutaan käyttämään varsin usein myös internetin suhteen, koska perinteiset immateriaalioikeudet eivät moniinkaan netin uusiin ilmiöihin ulotu. (Vähän lähemmin näihin palataan ensi viikolla.)


$Id: teollis.html,v 1.14 2007/02/01 19:51:32 oronkain Exp $
© Anna Ronkainen ja Helsingin yliopisto 2003