KIT Clt310ipr, 2005s:
Tekijänoikeudet

7. luento: Immateriaalioikeuden lähitulevaisuus

Kuluneen syksyn keskustelu nyt hyväksytystä tekijänoikeuslain muutoksesta on tuskin voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Yli vuosikymmenen jatkunut lainsäädäntöhanke ylitti uutiskynnyksen kunnolla vasta aivan viime hetkellä (ja lain sisältöön oleellista vaikuttamista silmälläpitäen lähes sen vuosikymmenen liian myöhään) ja tällöinkin kyse oli lähinnä muutamasta yksityiskohdasta (aluksi jumalanpalvelusmusiikki, sitten cd-levyjen kopiointi). Tämä ei sinänsä yllätä, muutenkin immateriaalioikeudet pääsevät tiedotusvälineisiin lähinnä yleisen oikeustajun rajoja koettelevien varsin marginaalisten tapausten (kuten KKO:2002:101 radion soittamisesta takseissa) ansiosta.

Seuraavassa käsitellään lyhyesti syksyllä 2005 hyväksytyt ja vireillä olevat immateriaalioikeudellisen lainsäädännön muutokset. Kyse on näiden puitteissa kokonaisuutta ajatellen lähinnä yksityiskohdista, osittain toki merkittävistäkin sellaisista, mitään aivan suuria mullistuksia tuskin on odotettavissa kovin pian näiden jälkeenkään. Toisaalta muutospaineita on kyllä olemassa suuntaan jos toiseenkin, kuten viime aikojen keskustelukin on osoittanut.

Tekijänoikeus ja lähioikeudet

Tietoyhteiskuntadirektiivi (HE 28/2004, laki 821/2005)

Syksyn suuri tapaus immateriaalioikeuden alalla oli siis eduskunnan lokakuusa hyväksymä lakiesitys HE 28/2004, joka vihdoin saattoi Suomen lainsäädännön EU:n tietoyhteiskuntadirektiivin mukaiseksi. Nämä muutokset tulevat voimaan vuoden 2006 alusta, joten direktiivin asettama implementoinnin takaraja ylittyi vähän reilulla kolmella vuodella. Lakiesitys samasta aiheesta oli käsittelyssä jo edellisillä valtiopäivillä, mutta sivistysvaliokunta palautti sen "huonosti valmisteltuna" takaisin opetusministeriöön. Mitään kovin oleellisia muutoksia ei esitykseen tänä aikana kuitenkaan ole tullut.

Osa tehdyistä direktiiviin liittyvistä muutoksista ei varsinaisesti perustu siihen, toisaalta osa ei liity direktiiviin lainkaan, esimerkiksi kirjastoja koskevat säädökset, jotka myös tulevat voimaan vasta myöhemmin, vapaakappalelainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Osa lakitekstin muutoksista taas lähinnä kirjaa lakiin vakiintunutta (tai joissain tapauksissa tulkinnanvaraista) käytäntöä ilman että tarkoituksena on varsinaisesti ollut voimassaolevan oikeuden muuttaminen. Lakiin on puhtaasti teknisluontoisina muutoksina myös mm. lisätty runsaasti uusia väliotsikoita. Tässä käsitellään muutoksista oleellisimmat lyhyesti pykäläjärjestyksessä.

Kaupallisten oikeuksien laajuutta käsittelevässä 2 §:ssä kappaleen valmistamisen (kopioinnin) määritelmää selvennetään direktiivin 2 artiklan mukaiseksi niin että se kattaa kaiken kopionnin (hetkellisenkin, esim. tietokoneen RAM-muistiin tietokoneohjelmaa suoritettaessa tai cd-levyä soitettaessa) ja siihen tarvitaan siis joko lupa tekijältä tai joku soveltuva tekijänoikeuden rajoitus (lain 2 luvusta). Teoksen yleisölle saattamisen määritelmässä taas huomioidaan video on demand -palvelut ja rajoitetaan teoksen näyttäminen vain fyysisen teoskappaleen näyttämiseen (ei siis esimerkiksi tietokoneohjelman näyttöjen tai tulosteiden näyttämiseen).

Lakeja, asetuksia, viranomaisten päätöksiä ja vastaavia koskeva vapaus tekijänoikeudesta (9 §) laajenee myös viranomaisten näistä teettämiin käännöksiin (ks. esim. FINLEXin säädöskäännökset-osasto). Toisaalta uusi 2 momentti rajaa asiakirjoihin sisältyvät tai liittyvät itsenäiset teokset tämän vapauden ulkopuolelle.

Tekijänoikeuden rajoituksia koskeviin yleisissä säännöksissä (11 §) selvennetään rajoitusten tai sopimuslisenssin nojalla valmistetun kappaleen käytön olevan sallittua myös yleisölle levittämiseen ja julkiseen esittämiseen sikäli kuin kyseinen rajoitus sen sallii. Sen sijaan teoskappaleen valmistaminen on jostain syystä unohtunut (tältä osin myös perusteluista), eli esimerkiksi kopion kopioiden sallittuus yksityisessä piirissä jää edelleen hiukan epäselväksi. Sen sijaan yksityiskopiointi laittomasta (ml. tekninen suojaus purkamalla tehdystä) alkuperäisestä selvenee (tai muuttuu, tulkinnasta riippuen) yksiselitteisesti kielletyksi.

Hetkellisenkin kopioinnin kattavan yksinoikeuden vastapainoksi lakiin lisätään uusi, direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukainen rajoitus (11 a §) tilapäisistä kopioista tiedonsiirrossa tai teosta käytettäessä. (Rajoitus ei koske tietokoneohjelmia ja tietokantoja, mutta tämän rajauksen soveltaminen lienee käytännössä mahdotonta.)

Sisäistä tiedotuskäyttöä varten lisätään uusi kopioinnin sopimuslisenssillä salliva mahdollisuus (13 a §), joka käytännössä laajentaa aiemman, valokopiointia koskevan sopimuslisenssin myös etenkin digitaaliseen kopiointiin.

Muutkin kopiointia koskevat säädökset (14 - 18 §) ovat muuttuneet melkoisesti, osittain kyse on direktiivin vaatimuksista (5 artiklan 2 ja 3 kohdat sisältävät periaatteessa tyhjentävän luettelon sallituista rajoituksista ("periaatteessa" siksi, että 3 kohdan alakohta o sallii myös muut, merkitykseltään vähäiset, analogiset rajoitukset) ja nämä ovat vaatineet joitakin muutoksia), joitakin pykäliä taas on siirretty lakiin muualta jokseenkin samansisältöisinä. Osa muutoksista taas liittyy vapaakappalejärjestelmän uudistukseen.

Yksi muutoksen suurista "uudistuksista" on yhteisöraukeamisen tuominen myös varsinaisen tekijänoikeuden puolelle (19 §, direktiivin 4 artikla). Nyt siis kaikkien teosten osalta niiden kappaleiden jälleenmyynnin edellytyksenä on, että kappale on tuotu EU/ETA-alueelle tekijän luvalla, aiemminhan tämä on koskenut vain äänitteitä ja elokuvia kyseisten lähioikeuksien kautta. Pienenä järkevöityksenä uusi 19 § 5 sallii maahantuonnin kirjastoille ja yksityiskäyttöön maahantuotujen kappaleiden (jota yhteisöraukeaminen siis ei rajoita) jälleenmyynnin.

Nähtäväksi jää, mitä tämä muutos (jota mm. Suomi vastusti valmisteluvaiheessa) tarkoittaa käytännössä. Uusi (siis muu kuin elokuvien ja äänitteiden) yhteisöraukeaminen soveltuu vain murto-osaan Suomessa levitettävistä teoksista, ja luultavasti vain harva tällaisten teosten tekijöistä (tai muista oikeudenomistajista) on koko yhteisöraukeamisesta ikinä kuullutkaan. Keskustelua on käyty lähinnä kirjoista, vaikka muutos koskee yhtä lailla myös kuvataidetta ja muita uniikkikappaleina olemassaolevia teoslajeja. Ei myöskään ole juurikaan huomioitu tilannetta, jossa ei edes ole selvää, kuka tällaisen luvan voisi antaa. Todennäköisesti joudutaankin käytännössä tilanteeseen, jossa pääsääntöisesti on oletettava suostumuksen alkuperäisen teoskappaleen EU/ETA-levitykseen olevan olemassa, ellei ole syytä olettaa muuta (esimerkiksi kun kyse on Euroopassakin toimivan kustantajan ulkoeurooppalaista painosta olevista kirjoista).

Hallituksen esityksestä poiketen teosten julkinen esittäminen jumalanpalveluksessa säilyy 21 § nojalla entisellään eli sallittuna ilman eri korvausta. Sen sijaan maksullisten hyväntekeväisyys- ja muiden yleishyödyllisten tilaisuuksien osalta rajoitus poistuu.

Esittävän taiteilijan lähioikeus (45 §) laajenee kattamaan myös tekijänoikeuden ulkopuolella olevan kansanperinteen esitykset. Myös musiikkivideoiden esittäminen televisiossa palaa esittävän taiteilijan lähioikeuden piiriin (47 ja 47 a §).

Valokuvaajan lähioikeuden (49 a §) sisällölliset vaikutukset laajenevat varsinaisen tekijänoikeuden veroisiksi. Näin ollen ensimmäiseen 50 vuoteen kuvan ottamisesta ei enää tarvitse ottaa kantaa siihen, onko kyseinen valokuva myös teos vai ei.

Lopulta selvästi kuohuttanein uuden lain muutoksista on teoksen teknisen suojauksen ja oikeuksien sähköisten hallintatietojen (digital rights management, DRM) oikeudellinen suoja (lakiin lisätty uusi 5 a luku). Valmisteluvaiheessa joskus vuosikymmen takaperin asia on varmaankin näyttänyt varsin selvältä: tulevaisuuden teknologia tulee mahdollistamaan uudet, muuhun kuin fyysiseen mediaan sidotut tavat levittää teoksia ja nämä tavat ja niihin liittyvät käytön rajoitukset halutaan yhtä lailla oikeudellisen suojan piiriin kuin perinteisemmätkin vaihtoehdot. Sen jälkeen musiikin ja elokuvien laiton nettilevitys on räjähtänyt käsiin ja etenkin musiikkiteollisuus on kehittänyt innolla erilaisia teknisiä "suojauksia", ilmeisesti enemmän juridisen kuin varsinaisen teknisen suojan toivossa. Tämä tarkoittaa merkittävää periaatteellista siirtymistä lakiin kirjattujen tekijänoikeuden rajoitusten sallimasta, yksityiskäytössä varsin vapaasta teosten käytöstä tekijän (tai lähinnä levy-yhtiön (vast.)) ehdoilla erityisen käyttöoikeussopimuksen nojalla sallittuun vähän tietokoneohjelmien tapaan. (Jos tämän on todella tarkoitus tapahtua, kuluttajaviranomaisillakin lienee sanansa sanottavana tällaisista sopimuksista.)

Keskeinen kysymys onkin ollut, saako "suojatun" cd- tai dvd-levyn kopioida mp3-soittimeen tai tyhjälle levylle. Polemiikkia muutos on aiheuttanut, koska se mahdollisesti rajoittaa mahdollisuuksia teoskappaleiden käyttöön aiemmin totuttuun verrattuna ja myös ennen muutosta hankittujen teoskappaleiden (originaalien, vanhat kopiot säilyvät joka tapauksessa laillisina) kohdalla. On varsin kyseenalaista, ovatko esimerkiksi Windows-käyttöjärjestelmien autoload-ominaisuuteen perustuvat "suojaukset" direktiivin kannalta tehokkaita, tai, vaikka olisivatkin (kyllähän tuolla suojalla on tarkoitettu vaikutus eli sikäli se on lain tarkoittamalla tavalla tehokas), onko tämän ominaisuuden laittaminen pois päältä tai kopiointi muussa käyttöjärjestelmässä (tai vaikka jollain tyhmällä 1:1-kopion tekevällä laitteella) todella suojan kiertämistä. Toisaalta lain eduskuntakäsittelyssä on aika itsestäänselvästi pidetty tällaista käyttöä suojauksen kiertämisenä, joten mahdollisesti suomalaisen lain tulkinnasta tulee tämän ansiosta direktiivin vaatimaa ankarampaa. Ensimmäisestä asiaa koskevasta oikeusjutusta tulee varmasti mielenkiintoinen, hyvin mahdollisesti tuomio vaihtuu vielä radikaalisti oikeusasteesta toiseen.

Kielletyksi tulee myös suojausten purkukeinojen valmistus, myynti, markkinointi, levitys jne. Käytännössä tässä on nykyisellään kyse etenkin suojattujen tv-lähetysten purkamiseen tarkoitettujen ns. piraattikorttien kieltämisestä. Suojauksien purkaminen esimerkiksi opetustarkoituksissa on kuitenkin edelleen sallittua, samoin laillisen teoskappaleen haltijalle teoksen katselemiseksi tai kuuntelemiseksi (ei siis kuitenkaan kopioimiseksi).

Myös tekijänoikeuslakiin ja rikoslain 49 lukuun sisältyvät rangaistusmääräykset muuttuvat. Teknisen suojauksen ja DRM:n purkaminen kriminalisoidaan omina rikoksina ja rikkomuksinaan. Yksityiskopiointi luvattomasta alkuperäisestä taas säilyy ei-rangaistavana. Toisaalta tekijänoikeusrikos laajenee kattamaan myös tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla muussa kuin ansiotarkoituksessa tapahtuvat loukkaukset, jotka aiheuttavat suurta (taloudellista) vahinkoa, sillä tähän saakka vain tekijänoikeusrikkomuksena rangaistavan waretuksen enimmäisrangaistus ei ole mahdollistanut esimerkiksi kotietsinnän käyttöä.

Sekä rikosoikeudelliset että taloudelliset seuraamukset laajenevat kattamaan myös (käytännössä etenkin piraattituotteisiin liittyvät) rikkomukset, joissa Suomi on vain tavaran kauttakulkumaa.

Muutetun lain soveltaminen tuottanee vielä kiperiä pulmia tuomioistuimille. Toisaalta suureen kopiosuojauskysymykseen liittyen on vireillä myös 20 edustajan allekirjoittama lakialoite LA 151/2005, jolla sallittaisiin enintään kolmen kopion tekeminen myös suojaus kiertämällä ja toisaalta kiellettäisiin SONY/BMG:n paljon puhuttanut haittaohjelman kaltainen kopiosuojaus ja vastaavat. Myös tämän aloitteen kohtalo jää toistaiseksi suureksi kysymysmerkiksi.

WIPOn tekijänoikeus- ja esitys- ja äänitesopimukset (HE 29/2004, laki)

Uusimpien tekijänoikeuden alan kansainvälisten yleissopimusten, WIPOn tekijänoikeussopimuksen (WCT) ja esitys- ja äänitesopimuksen (WPPT) vaatimat sisällölliset muutokset ovat sisältyneet tietoyhteiskuntadirektiiviin. Niiden ratifiointi vaati erillistä lakia lähinnä sopimusten mukaisen suojan ulottamiseksi myös muiden kuin EU/ETA-maiden kansalaisiin.

Jälleenmyyntikorvaus (HE 111/2005)

Kuvataiteen jälleenmyyntikorvausta koskevat määräykset on harmonisoitu direktiivillä 2001/84/EY. Merkittävin muutos kohdistuu korvauksen määrään: kauppahinnan ensimmäisten 50.000 euron osalta korvaus säilyy entisellään 5 %:ssa, tämän yläpuolella korvaus laskee kolmessa 150.000 euron portaassa (3 %, 1 % ja 0,5 %) ja ylimmässä luokassa eli 500.000 ja 1.300.000 euron välisellä osalla se on 0,25 %. Direktiivi sisältää tämän lisäksi lähinnä joitakin tarkennuksia nykyiseen lainsäädäntöön.

Patentti

Korkeakoulukeksintölaki (HE 41/2005)

Hallitus esittää työsuhdekeksintölain rinnalle uutta korkeakoulukeksintölakia (pidemmältä nimeltään laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin). Tarkoituksena on lähinnä selkeyttää korkeakoulujen ja tutkijoiden oikeuksia etenkin korkeakouluissa tehtävää tilaustutkimusta ajatellen, käytännön seurauksena tutkijalle lienee lähinnä uusia velvollisuuksia (etenkin perustutkimuksessa, sopimustutkimuksessa vastaavat velvollisuudet on tähän saakka yleensä hoidettu sopimusteitse).

Uusi laki erottelisi avoimen tutkimuksen (perustutkimus; ulkopuolisella rahoituksella tehtävä tutkimus, joka on sovittu avoimeksi tai johon rahoittaja ei sopimuksen perusteella saa mitään immateriaalioikeuksia) ja sopimustutkimuksen (maksullinen tai muu tilaustutkimus). Kummassakin tapauksessa tutkijan (tutkijoiden) olisi tehtävä korkeakoululle keksintöilmoitus viipymättä keksinnön tehtyään, mitä tämä sitten käytännön tutkimustyössä milloinkin tarkoittaakaan. Ilmoituksessa tutkijan on kuvattava keksintö ja annettava mielipiteensä siitä, onko keksintö syntynyt avoimessa vai sopimustutkimuksessa. Korkeakoulu on velvollinen vastaamaan ilmoitukseen 2 kk kuluessa.

Sopimustutkimuksen osalta lain säädökset vastaavat työsuhdekeksintölakia, eli työnantajalla (korkeakoululla) on etuoikeus keksinnön patentoimiseen 6 kk määräajan verran. Avoimessa tutkimuksessa syntyneen keksinnön tutkija taas voi patentoida tai julkaista oman valintansa mukaan, mutta mikäli keksijä ei tiedustelun jälkeenkään ilmoita aikeistaan kummankaan suhteen, korkeakoulu voi 6 kk kuluttua keksintöilmoituksen jättämisestä ottaa oikeudet keksintöön itselleen. Kummassakin tapauksessa keksijälle on maksettava työsuhdekeksintölain tapaan korvaus.

Verkkotunnus

Ahvenanmaan ax-verkkotunnus (HE 151/2005)

Verkkotunnuslain soveltumisalaa esitetään laajennettavaksi koskemaan myös Ahvenanmaan maakunnalle myönnettyä ax-TLD:tä. Näitä .ax-verkkotunnuksia hallinnoisi maakuntahallitus ja niitä myönnettäisiin vain maakunnassa toimiville yhteisöille ja siellä asuville henkilöille ja kotiseutuoikeuden haltijoille.

Kaikki immateriaalioikeudet

Valvontadirektiivi (2004/48/EY)

Uusi direktiivi tekijän- ja teollisoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (jota tässä kutsutaan valvontadirektiiviksi, vakiintunutta suomenkielistä nimeä sillä ei vielä ole) vaatii EU-mailta yhdenmukaisia säännöksiä pakkokeinoiksi immateriaalioikeuksien loukkausten selvittämiseksi ja niiden seurausten rajoittamiseksi. Direktiivin määräykset toteuttava suomalainen lakiesitys on vielä valmisteilla, vaikka muutetun lain pitäisi olla voimassa jo huhtikuun 2006 lopussa.

Direktiivi antaa erityisiä oikeuksia sekä alkuperäisille oikeudenomistajille että lisenssinhaltijoille ja myös näitä edustaville etujärjestöille ja valvontaorganisaatioille. Näitä ovat

Kaikkien näiden pakkokeinojen käyttö edellyttää perusteltua (todistettua) epäilyä immateriaalioikeuden loukkauksesta ja tuomioistuimen sen perusteella antamaa päätöstä, mutta niiden täytäntöönpano jäisi ilmeisesti melko pitkälti muiden kuin viranomaisten tehtäväksi. Toimenpiteiden perusteeton käyttö johtaa toki velvollisuuteen korvata tästä aiheutunut vahinko, mutta nähtäväksi jää, millaiseksi käytäntö muodostuu. Toisaalta direktiivi antaa varsin vapaat kädet kansalliselle lainsäätäjälle. (Ongelmallisimmiksi tulevat luultavasti tapaukset, joissa immateriaalioikeutta on loukattu selvästi mutta vähäisessä määrin niin että turvaamistoimenpiteistä aiheutuva haitta, etenkin yksityishenkilölle tai pienyritykselle, on moninverroin suurempi.)


$Id: muutokset.html,v 1.3 2007/02/01 19:51:32 oronkain Exp $
© Anna Ronkainen ja Helsingin yliopisto 2005