KIT Clt310ipr, 2005s:
Tekijänoikeudet

4. luento: Immateriaalioikeudet, korpukset ja internet

Korpukset

Korpukset, eli aidosta käyttötilanteesta peräisin olevan kirjoitetun tai puhutun kielen (suuret) kokoelmat, ovat nykyään yksi lingvistin tärkeimmistä työvälineistä. Korpukset ovat lähes aina tekijänoikeuden ja samalla usein myös jonkin tekijänoikeuden lähioikeuden piirissä, mikä onkin jälleen yksi syy sille, miksi lingvistin olisi syytä tuntea ainakin tekijänoikeuden perusteet.

Tekstikorpukset

Tekstikorpukset ovat vanhin käytetty korpusten muoto. Korpuksista on helppo hakea esimerkiksi tietyn sanan tai muodon tai näiden yhdistelmän esiintymiä aidossa tekstissä tutkimuksensa avuksi ja esimerkeiksi. Ne sisältävät yleensä suuria määriä kirjoitettuja tekstejä eri lähteistä, kuten sanoma- tai aikakauslehdistä (usein kokonaisia vuosikertoja) tai kauno- tai tietokirjallisuudesta. Tekstikorpuksen sisältämä lähdeaineisto onkin tämän vuoksi yleensä tekijänoikeuden piirissä, lukuunottamatta korpuksia, jotka sisältävät pelkkiä lakeja tai muita tekijänoikeuden piiriin kuulumattomia viranomaistekstejä (TekijäL 9 §), tekstejä, joiden suoja-aika on umpeutunut (vrt. Project Gutenberg tai Projekt Runeberg), tai teoskynnyksen alle jäävää tekstiä. Tekstin sisällyttäminen korpukseen vaatiikin yleensä luvan tekijältä tai muulta oikeudenhaltijalta. Pelkästään yksityiseen (palkattomaan opiskelu)käyttöön voi korpuksen kuitenkin tehdä myös TekijäL 12 § 1 nojalla. (Esimerkkejä tekstikorpuksista: UHLCS, CSC:n Kielipankki.)

Korpuksen sisältämät itsenäiset teokset ovat siis tekijänoikeuden suojaamia. Koska korpusta ei ole tarkoitus lukea lineaarisesti alusta loppuun, vaan virkkeittäin (sanoittain tms.) sieltä täältä määrättyjen hakuehtojen perusteella, ei teosten muokkaamisen tietokantana esimerkiksi järjestämällä virkkeet aakkosjärjestykseen voida katsoa loukkaavan tekijän moraalisia oikeuksia. Joidenkin korpuksen yksittäisten virkkeiden käyttäminen esimerkkeinä vaikkapa omaa tutkimusta esittelevässä artikkelissa on sallittua jo sitaattioikeudenkin nojalla. Tällöin on lähde yleensä mainittava.

Tekstikorpuksen kokonaisuutena nauttima suoja riippuu pitkälti itse korpuksesta. Vaikka korpuksen osat olisivatkin teoksia, ei kokonaisuus ole mitenkään automaattisesti itsenäinen teos. Esimerkiksi kokonaisia lehtien vuosikertoja sellaisenaa sisältävä korpus ei ole erikseen mitenkään suojattu. Luettelo- eli tietokantasuoja ei myöskään juurikaan voi tulla kyseeseen, ellei korpus sisällä aineistoja todella monesta eri lähteestä (joiden valinta on edellyttänyt runsaasti työtä). Todellisen luovan työn tuloksena syntynyt korpus voi tietenkin olla myös teos.

Tägätyt korpukset ovat yksi yleinen tekstikorpusten laji. Tällöin kullekin tekstin sanalle on myös merkitty sen morfologinen ja/tai syntaktinen analyysi (esim. "Alussa" = substantiivin "alku" yksikön inessiivi, ajan adverbiaali, Linna 1959 s. 7). Koska analyysit perustuvat kielen rakenteeseen eikä niissä ole ihmeemmin sijaa luovuudelle ainakaan niiden käyttökelpoisuuden kärsimättä, ei täggäys voi olla tekijänoikeuden suojaama. Luettelosuoja voi sen sijaan tulla kyseeseen, mikäli tägien vuoksi on tehty paljon työtä. Käytännössä tämä tarkoittaa (riittävän ison korpuksen) täggäystä käsin tai automaattisen morfologisen/syntaktisen analyysiohjelman tulosteen tarvittavaa disambiguointia ja tarkastamista käsin. Sen sijaan analyysiohjelmaan sinänsä kohdistetulla työllä ei ole merkitystä, sillä se kohdistuu tekijänoikeuden suojaamaan teokseen eikä sen tulosteena olevaan luetteloon.

Sanalistat

Esimerkiksi morfologisen analyysiohjelman kehityksessä korpuksen kokonaisten virkkeiden käyttäminen ei ole tarpeen, vaan toimintaa voidaan helpottamalla muodostamalla korpuksen sanoista sanalista, jolloin kutakin sanaa tarvitsee käsitellä vain kerran. Samalla voidaan saada tieto eri sanojen frekvensseistä. Tekijällä ei tietenkään ole teoksessa käyttämiinsä sanoihin sellaisenaan, joten sanalista ei myöskään ole yksinoikeuden piirissä oleva johdettu teos, mikäli sitä ei enää voida palauttaa alkuperäiseksi tekstiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sanojen järjestyksen muuttamista (esimerkiksi aakkosjärjestykseen).

Sanalistan tekijä ei myöskään saa listaansa tekijänoikeutta (lukuunottamatta äärimmäisiä poikkeuksia, kuten joku kielen keskeisimmän ydinsanaston valinta muuten kuin puhtaasti frekvenssien pohjalta), luettelosuoja riippuu sekin listan lajista ja tekotavasta. Frekvenssilistan tekeminen romaanista esim. triviaalisti jollain perl -pe 'tr/!?,;:#"@£(){[]}...//d; s/\s+\n/g;' | sort | uniq -c | sort -nr:lla ei tuo listaa luettelosuojan piiriin. Toisaalta täsmälleen samanlainen sanalista vanhan ajan menetelmillä eli käsin sanalipuille kerättynä vaatisi niin paljon työtä, että se aivan ilmeisesti nauttisi luettelosuojaa. Myös useista eri lähteistä (korpuksista tai niiden osista) kootut sanalistat voivat päästä luettelosuojan piiriin, vaikka työ tehtäisiinkin tietokoneella.

Yksi erityishuomion arvoinen (ja mahdollisuuksien salliessa käyttökelpoinen) sanalistojen lähde ovat sanakirjat ja etenkin niiden hakusanat. Sanakirjoissa tekijänoikeuden arvoisena osana ovat lähinnä sanojen selitykset, eivät niinkään hakusanat. (Jo yksittäinen, erityisen laaja sanakirja-artikkeli voi ylittää teoskynnyksen.) Sen sijaan hakusanat voivat nauttia luettelosuojaa. Toisaalta varsinkin pienten opiskelu- ja taskusanakirjojen hakusanaluettelot voivat olla valtaosin kopioituja toisista, aiemmista sanakirjoista, eivätkä siis saa itsenäistä luettelosuojaa. Tilanne riippuu siis hyvin pitkälti konkreettisesta sanakirjasta, mitään nyrkkisääntöä on vaikea antaa. Myös viranomaisen julkaisema (oikeinkirjoitus)sanakirja tai -lista voi olla suojan piirissä, sillä TekijäL 9 § ei sovellu näihin. Elektronista sanakirjaa sanalistan lähteenä käytettäessä on huomioitava, että listan valmistaminen edellyttää käytännössä tilapäiskappaleen valmistamista koko sanakirjasta, mikä saattaa olla sanakirjan käyttöehtojen vastaista.

Vieraalle kuuluva luettelosuoja ei kokonaan kiellä sanalistan hyödyntämistä, sillä luettelosuoja ei estä luettelon sisältämien tietojen käyttöä. Siinä missä vieraan sanalistan käyttäminen oman sanalistan perustana on kiellettyä kappaleen valmistamista, onkin puolestaan sallittua käyttää toisen sanalistaa oman sanalistan mahdollisten virheiden löytämiseen. Myös vieraan listan käyttäminen omasta listasta puuttuvien sanojen löytämiseen on sallittua, mikäli oma lista on vierasta suurempi ja löydetyt sanat muodostavat vain hyvin pienen osan (joitakin prosentteja) vieraasta listasta.

Puhekorpukset

Nauhoitemuodossa olevat puhekorpukset eroavat tekstikorpuksista siinä, että ne ovat tekijänoikeuden asemesta (tai ohella) sen lähioikeuksien piirissä. Kyseeseen tulee etenkin äänitetuottajan suoja (TekijäL 46 §), eräissä tapauksissa myös esiintyvän taiteilijan suoja (TekijäL 45 §). Litteroidut eli kirjallisessa muodossa olevat puhuttua kieltä sisältävät korpukset taas eivät tekijänoikeudellisessa mielessä eroa tekstikorpuksista, joskaan niiden tavallisesti sisältämä spontaani puhe ei ylitä teoskynnystä juuri koskaan.

Myöskään nauhoitekorpuksen sisältämä spontaani puhe ei nauti tekijänoikeussuojaa. Tekijänoikeus voi sen sijaan ulottua puhekorpukseen, mikäli se sisältää tekijänoikeuden suojaamaa teosta ääneen luettuna. Tekijänoikeus (tai luettelosuoja) voi myös soveltua tekstikorpusten tavoin korpukseen kokonaisuutena.

Äänitetuottajan lähioikeuden suojalla ei ole mitään teoskynnystä vastaavaa suojan kohteen laadullista tai määrällistä alarajaa, joten kaikki puhekorpusnauhoitteetkin ovat sen piirissä. Suoja-aikahan on tällöin 50 v laskien tallentamisesta (tai 50 vuoden sisällä tapahtuvasta julkistamisesta), käytännössä siis hyvinkin pitkä.

Suojan haltijana on nimenomaan tuottaja, eli se henkilö tai yhteisö, jonka (yleensä taloudellisia) intressejä varten nauhoite on tehty. Työsuhteessa tämä on varsin selvää, oikeudet kuuluvat työnantajalle. Sen sijaan (ilman taloudellista korvausta tai erillistä sopimusta) esimerkiksi opiskelijoiden harjoitustöinään tekemien nauhoitteiden oikeudet jäävät kullekin opiskelijalle (tai ryhmälle).

Äänitetuottajan yksinoikeus on tekijänoikeutta rajoitetumpi, se ei esimerkiksi sisällä moraalisia oikeuksia tai suojaa muuntelulta. Puhekorpusten osalta oikeastaan ainoa relevantti on oikeus kappaleiden valmistamiseen, digitaalisessa muodossa olevalla puhekorpuksella ei käytännössä tee mitään, ellei siitä voi valmistaa kappaleita, olipa kyse näytteiden kuunteluun tai muuhun käyttöön liittyvistä tilapäisistä (usein vain RAM-muistiin tallentuvista) nauhoitteen (pienenkin) osan kappaleista tai koko korpuksen levittämisestä.

Esiintyvän taiteilijan suoja soveltuu puhekorpuksiin varsin harvoin. Suojan kohteena on teoksen taiteellinen esitys. Vaikka ääneen luettava esimerkkisanojen tai -virkkeiden luettelo ylittäisikin teoskynnyksen, tavallinen ääneen lukeminen ei ole tässä tarkoitetulla tavalla taiteellista. (Esitettävän teoksen ei taas tarvitse olla taiteellinen, tarpeeksi ilmeikäs tietokoneohjelman lähdekoodi ääneen luettuna voisi sekin olla suojan piirissä (toisaalta vrt. Perl-runouteen).) Suojan piiristä tulevatkin kyseeseen puhekorpusten osina lähinnä äänikirjat, kuunnelmat ja vastaavat.

Esiintyvän taiteilijan suojan osaltakin tärkeimpänä on yksinoikeus kappaleiden valmistamiseen. Toisin kuin äänitetuottajalle, esiintyvällä taiteilijalle kuuluvat myös TekijäL 3 § mukaiset moraaliset oikeudet esitykseensä. Toisaalta esiintyvän taiteilijan esitystä saa vapaasti imitoida tai muutoin jäljitellä, suoja koskee vain alkuperäistä esitystä. Tämän kirjoittajan mielestä tällä perusteella suojan piiriin jäisivät vain alkuperäisestä esityksestä peräisin oleviksi tunnistettaviksi jäävät esityksen osat (lauseet ja tätä pidemmät katkelmat), sen sijaan yksittäiset äänteet ja prosodia sekä näiden käyttäminen esimerkiksi esiintyvää taiteilijaa imitoivan puhesyntetisaattorin pohjana eivät loukkaisi taiteilijan oikeuksia.

Korpukseen perustuvat teokset

Korpustutkimukseen perustuvat ohjelmistotuote-teokset, esimerkiksi analyysiohjelmistot, eivät yleensä ole sillä tavoin korpuksesta johdettuja, että korpukseen sisältyvien teosten tekijöillä olisi mitään oikeuksia ohjelmistoon. Kyseessä on siis uusi ja itsenäinen teos. Tietyn korpusaineiston käyttäminen ei yleensä ole juuri millään tavoin suoraan näkyvissä ohjelman lähdekoodissa, mahdollisesti kommentteja lukuunottamatta. On kuitenkin mahdollista, että joissain tapauksissa korpusten käyttöehdot asettavat tiukemmat vaatimukset korpusperäisille tuotteille.

Korpusten käyttöehdot ja sopimukset

Korpusten käyttö edellyttää yleensä sopimusta ja käyttölupaa. Lupaehdoissa rajataan yleensä käyttö joko pelkkään tieteelliseen tutkimukseen tai sekä tutkimukseen että (rajoitetummin) kaupalliseen kehitystoimintaan. Taustalla on oikeudenhaltijoiden intressi kokonaisten teosten laajempaan, oman kustannus- tai tietopalvelutoiminnan kanssa kilpailevaan levittämiseen. Tämä huomioiden onkin yleensä varsin selvää, mihin ja miten aineistoja saa käyttää. Raja tutkimuksen ja tuotekehityksen välillä voi sen sijaan aiheuttaa ongelmia, mikäli kyseessä on esimerkiksi korkeakoulujen ja yritysten välinen tutkimusprojekti. Mikäli kaupallinen käyttö on kiellettyä, kaupallinen käyttö on kiellettyä. Tämä voi käytännössä johtaa siihen, ettei aineistoa voida käyttää korkeakouluosapuolenkaan toimesta. Toinen mahdollinen ongelma voi olla puhtaasti yliopistolähtöisen tutkimusprojektin kaupallistaminen. Projektissa käytettyjen korpusten käyttöehdot eivät tätä mitenkään automaattisesti estä, vaan on huomioitava rajoituksen alaisen aineiston osuuden merkitys projektin kaupallistettavassa tuotoksessa.

Kieli teoksena?

Korpusten ohella toinen jossain määrin lingvistisesti mielenkiintoinen tekijänoikeudellinen kysymys on tekijänoikeus kieleen sinänsä. Tavallisten luonnollisten kielten osaltahan kysymys on selvästi aika joutava, kielet ovat joka tapauksessa niin vanhoja, että mahdollinen suoja-aika olisi kulunut loppuun kauan sitten, eikä aikanaan kielen tekijän tai tekijöiden määrittäminenkään olisi varmaankaan ollut mahdollista. Mielenkiintoiseksi tämän tekevät sen sijaan erilaiset keinotekoiset kielet, kuten esperanto, ido ja volapük tai vaikkapa klingon ja würtz.

Kielen yksittäisiin sanoihinhan ei ole tekijänoikeutta (sen sijaan tavaramerkkioikeus voi rajoittaa sanojen kaupallista käyttöä), ei myöskään sanojen merkityksiin. Myöskin kielen kielioppi sellaisenaan on liian abstrakti ollakseen tekijänoikeuden piirissä. Nämä pätevät yhtä lailla luonnollisiin kuin keinotekoisiinkin kieliin. Sen sijaan kielen luojan tekemä sanakirja ja kielioppikirja ovat yleensä teoksia. Tämä tietenkin rajoittaa omien vastaavien julkaisumahdollisuuksia jonkin verran. Lähinnä tämä koskee sanakirjoja, sillä kieliopin osalta sama asia on oleellisesti helpompaa ilmaista itsenäisesti aivan eri tavalla lähdeteosten ja kielen omaksumisen avulla. Oman sanakirjankin tekeminen onnistuu siinä vaiheessa, kun kieli on saavuttanut sen verran laajan käytön, ettei sanakirjan tarvitse enää olla väistämättä kopio alkuperäisestä. Samoin mahdollista on myös tehdä sanakirja jostain toisesta luonnollisesta kielestä valitun sanaston perusteella keinotekoisen kielen alkuperäistä sanakirjaa vain lähdeaineistona käyttäen.

Internet

Internet on monilla tavoin mullistanut immateriaalioikeuksien maailmaa. (Tämän luennon alkupuoleen sen liittää tietenkin mahdollisuus käyttää www:tä ja siinä julkaistuja teoksia korpusaineistona, hakukoneiden avulla jopa omaa erityistä korpusta kokoamatta.) Tässä käsitellään lyhyesti eräitä internetiin liittyviä keskeisiä immateriaalioikeudellisia kysymyksiä. (Suuri osa internetiin liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä liittyy pikemminkin muihin oikeudenaloihin eikä niitä siksi käsitellä tällä kurssilla. Rahnaston kirjaa "Internet-oikeuden perusteet" suositellaan aiheesta enemmänkin kiinnostuneille.)

Internetissä julkaistut teokset

Internet sisältää käsittämättömän määrän suunnilleen kaiken mahdollisen lajisia teoksia. Vaikka teosten lukeminen tai katsominen onkin yleensä ilmaista, ei tämä tarkoita, että tekijä olisi tällä tavoin kokonaan luopunut yksinoikeudestaan. Tekijä luopuukin oikeuksistaan vain siltä osin kuin on teoksen normaalille käytölle välttämätöntä ja tavanomaista. Teoksensa www-sivuna julkaiseva tekijä sallii siis teoksensa tilapäisen tallentamisen tietokoneen muistiin sen näyttämistä varten sekä sen indeksoinnin hakukoneisiin (ellei tätä ole erikseen kielletty), teoskynnyksen ylittävän news-artikkelin lähettäjä taas artikkelinsa kopioinnin kaikkiin kyseisen hierarkian nntp-palvelimiin ja (ilman erillistä kieltoa) news-arkistoihin. Sen sijaan jo tällaisen teoksen pysyvämpi tallentaminen kovalevylle (tai tulostaminen paperille) on periaatteessa sallittua vain tekijän luvalla tai esim. TekijäL 12 § 1 mukaisena yksityisenä kopiointina.

Toisaalta tekijä tai muu oikeudenhaltija voi asettaa teoksen käytölle erityisiä ehtoja, kuten vaikkapa FINLEXin käyttöehdot. Mikäli ehdot esitetään selvästi käyttäjälle, jonka on niin ikään selvästi hyväksyttävä ne, voidaan katsoa käyttäjän sitovasti hyväksyneen ehdot. Kyseessä ovat kuitenkin vakioehdot, joten niitä ei varsinkaan tavallisesta poikkeavien, yllättävien tai kohtuuttomien sopimusehtojen osalta tulkita kuten tavallista sopimusta.

Sen sijaan jonnekin sivuston alalaidassa sijaitsevan linkin taakse kätkettyjen "käyttöehtojen" ei voida katsoa muodostavan sopimusta sivuston tarjoajan ja lukijan välillä. Sama koskee myös normaalisti erikseen hyväksyttäviä käyttöehtoja, mikäli sivustoon on mahdollista päästä hyperlinkin kautta käsiksi ehtoja hyväksymättä.

Kuten tunnettua, suuri osa internetissä liikkuvasta tekijänoikeuden alaisesta aineistosta on laitonta. Tällaisen, muualla tekijän suostumuksella julkaistun materiaalin lukeminen on yleensä TekijäL 12 § 1 nojalla sallittua.

Hyperlinkit

Www:n yksi tärkeimmistä innovaatioista oli hyperteksti. Alkuaikojen hengen mukaista ja jopa toivottavaa oli käyttää linkkejä mahdollisimman paljon aina ja kaikkialla. Kaupallistumisen myötä tämä on aiheuttanut eräitä ongelmia, eikä tilanne valitettavasti enää ole näin yksinkertainen.

Käytännössä linkityksen rajoitukset perustuvat pääasiassa SopMenL 1 §:ään ja koskevat siis vain elinkeinotoiminnaksi laskettavia sivuja. Myös tekijänoikeuden moraaliset oikeudet voivat tulla kyseeseen, mikäli linkki on tehty siten, että linkkiä seuraamalla sen kohteena oleva teos tulee esitetyksi loukkaavalla tavalla. Yksityishenkilöä rajoitukset voivat koskea myös esimerkiksi silloin, jos linkin kohteena on palvelu, jonka käyttöehdot hän on hyväksynyt.

Yleensä ainakin linkittäminen www-palvelun alkusivulle (palvelimen juureen) on sallittua. Tämäkin voi kuitenkin olla kiellettyä, mikäli linkki esitetään harhaanjohtavassa asiayhteydessä, esimerkiksi ikään kuin referenssinä, eli kuin että linkittäjällä ja linkin kohteella olisi todellisuudesta poiketen asiakassuhde.

Linkittämistä muualle kuin palvelun aloitussivulle kutsutaan oikeuskirjallisuudessa yleensä syvälinkittämiseksi. Tämän suhteen ongelmallista on etenkin kehysten ja vieraiden inline-kuvien käyttö. Käyttämällä kehyksiä omalla sivulla voidaan toisen sivu ottaa osaksi omaa sivua. Luomalla linkkejä suoraan toisen palvelun kehyssivujen osasivuihin voidaan taas näyttää selaimessa vaikkapa pelkkä toisen sivun leipäteksti ilman sivulle kuuluvia banner-mainoksia. Tällaisia pidetään sopimattomana menettelynä, kummastakin on käyty maailmalla oikeutta lähinnä uutispalveluihin liittyen.

Mikäli kehyksiä tai inline-kuvia käyttämällä syntyy väärä vaikutelma sivun tai kuvan tekijästä, voi kyseessä olla myös isyysoikeuden loukkaus. Kokoelma suoria linkkejä linkittäjän laittomaksi tietämään aineistoon saattaisi myös täyttää tekijänoikeusrikkomukseen avunannon tunnusmerkistön. Asialliset linkit laillisille alisivuille ovat toki edelleen sallittuja.

Verkkotunnukset

Verkkotunnukset (domain-nimet) muistuttavat jossain määrin tavaramerkki- ja toiminimioikeutta ja niiden sääntely onkin aluksi perustunut suoraan näihin. Alkuaikoina ei verkkotunnuksella ollut mitään itsenäisempää arvoa, kunhan nyt jokaisella instituutiolla oli oma, edes jossain määrin kuvaava tunnuksensa. Tämän seurauksenahan helsinki.fi on Helsingin yliopiston eikä esimerkiksi Helsingin kaupungin verkkotunnus.

Rekisteröintikäytäntö vaihtelee aika lailla ylätasolta toiselle. Esimerkiksi .com-verkkotunnuksen voi rekisteröidä kuka tahansa, suomalaisen .fi-tunnuksen, joita nykyään hallinnoi Viestintävirasto, on aiemmin voinut rekisteröidä vain yhteisö tai elinkeinonharjoittaja, jonka toiminimi tai tavaramerkki verkkotunnus on. Tilanne muuttui vuonna 2003 voimaan tulleen verkkotunnuslain myötä, jolloin myös muiden .fi-tunnusten rekisteröinti sallittiin. Vieraan tavaramerkin tai toiminimen (tai tällaiseen sekoitettavissa olevan) rekisteröinti ei edelleenkään ole sallittua, ei myöskään henkilönnimen (ellei sitä ole rekisteröity tavaramerkiksi tai toiminimeksi), "loukkaavan tai rikolliseen toimintaan kehottavan", yhdestä merkistä koostuvan tai ylimmän tason verkkotunnusta vastaavan (kuten com, gov, net tai maatunnuksina useimpien kaksikirjaimisten tunnusten) tunnuksen rekisteröinti. (Rajoitukset eivät koske ennen lain voimaantuloa rekisteröityjä verkkotunnuksia, kuten vaikkapa vr.fi.)

Keväällä 2005 hyväksytyllä verkkotunnuslain muutoksella myös yksityishenkilöille annetaan mahdollisuus rekisteröidä verkkotunnuksia. Samalla myös enimiä koskevaa rajoitusta lievennetään niin, että luonnollinen henkilö voi rekisteröidä omaan nimeensä perustuvan verkkotunnuksen. Vierasta henkilönnimeä ei kuitenkaan saa rekisteröidä jatkossakaan. Muutokset tulevat voimaan maaliskuun 2006 alusta.

Tavaramerkin tai toiminimen haltijalla on etuoikeus merkkiinsä verkkotunnuksena. Verkkotunnuksella voi tietyllä ylätasolla kuitenkin olla vain yksi haltija, kun taas sama tavaramerkki voi olla rekisteröitynä eri luokissa useammalle. Tällaiset konfliktit ratkaistaan yksinkertaisesti antamalla oikeus verkkotunnukseen sen rekisteröintiä ensiksi hakeneelle.

Toisaalta mikäli verkkotunnuksen ensimmäisellä hakijalla ei ole mitään aiempaa tunnusmerkkioikeutta verkkotunnukseen, menettää hän verkkotunnuksen aiemman tunnusmerkkioikeuden haltijalle. Vieraiden tavaramerkkien rekisteröinti ("domain-piratismi") on ollut varsin laaja ongelma etenkin .com-verkkotunnuksilla, joskin tämä lienee jo saatu pitkälti kuriin. Suomen verkkotunnuslaissa tätä pyritään hillitsemään myös kieltämällä verkkotunnusten varaaminen niiden jälleenmyyntiä varten. Eräät yrittäjät eivät kuitenkaan ole antaneet tämän haitata vaan ovat rekisteröineet sata- tai tuhatmäärin lähinnä tavallisia sanoja varsin ilmeisessä jälleenmyyntitarkoituksessa. Nähtäväksi jää, miten jälleenmyyntitarkoitus on osoitettavissa ja kenen toimesta ensimmäinen tällainen juttu pääsee tuomioistuimeen asti.

Lainvalinta

Kansainvälisessä tietoverkossa tulee usein ratkaistavaksi kysymys siitä, minkä valtion oikeusjärjestyksen piiriin joku tietty teko kuuluu. Tähän liittyvät kysymykset lainvalinnasta, eli mitä lakeja sovelletaan, sekä oikeuspaikasta, eli missä tietty riita- tai rikosasia voidaan käsitellä. Oikeuspaikka on yleensä vastaajan kotipaikka (rikosjutuissa tekopaikka), mutta tästä on lukuisia poikkeuksia (esimerkiksi etämyynnissä kuluttaja voi yleensä haastaa kauppiaan oikeuteen kotimaassaan). Sovellettava laki määräytyy usein oikeuspaikan perusteella, mutta tämä ei ole mitenkään välttämätöntä (paitsi rikosasioissa), vaan tuomioistuin voi joutua soveltamaan myös vieraan valtion lakeja. Tämä voi seurata etenkin kansainvälisistä sopimussuhteista, joissa osapuolilla on mahdollisuus sopia näistä asioista etukäteen varsin vapaasti.

Lainvalinta internetissä perustuu yleensä olosuhteiden kokonaisarviointiin, eli mihin valtioon tapahtunut yleensä läheisimmin liittyy. Tässä tärkeintä on yleensä tapahtuneen fyysinen tekopaikka, siis missä jotain tehnyt fyysinen henkilö on sijainnut. Esimerkiksi ulkomailla sijaitsevan palvelimen käyttö tai ulkomaalaisen verkkotunnuksen käyttö ei siirrä tapahtunutta muualle. Sen sijaan tapahtumapaikka voi tällä tavalla laajentua kattamaan useita valtioita. Tavallaan voisi ajatella, että esimerkiksi kaikkialta maailmasta luettavissa olevan www-sivuston pitäisi olla kaikkien maiden lainsäädäntöjen mukainen, mutta käytännössä useimmissa valtioissa voimassa olevat määräykset oikeusjärjestystensä soveltumisalasta eivät tätä vaadi. Kategorisiakin poikkeuksia tässä suhteessa on (esim. USA ja Ranska), ja toisaalta konkreettisen tapauksen olosuhteet voivat joissain tapauksissa luoda asiallisen yhteyden muihinkin maihin. Esimerkiksi suomenkielisen markkinoinnin katsotaan normaalisti kohdistuvan Suomeen ja siihen voidaan soveltaa (myös) Suomen lakia.


$Id: korpus.html,v 1.13 2007/02/01 19:51:32 oronkain Exp $
© Anna Ronkainen ja Helsingin yliopisto 2003