KIT Ctl310ipr, 2004k:
Tekijänoikeudet

1. luento: Johdanto

Immateriaalioikeus on epäilemättä taloudellisesti merkittävin 1900-luvun "uusista" oikeudenaloista. Ei-taloudellisen merkityksen kannalta useimmat varmasti asettavat ihmisoikeudet näiden edelle. Molempien oikeudenalojen kehityskuluissa on havaittavissa tiettyjä yhtäläisyyksiä, kummankin historia toki ulottuu 1900-lukua kauemmaksi, mutta varsinaisen merkityksensä ne ovat saaneet vasta niiden levittyä maailmanlaajuisiksi ja niiden saatua samalla entistä laajemman, selvemmän ja yhtenäisemmän sisällön.

Immateriaalioikeus on oikeudenalana paitsi suhteellisen nuori, myös yksi nopeimmin muuttuvista. Tätä tuskin voi pitää minään ihmeenä, onhan sen alaa juuri kulttuurin, tutkimuksen sekä teollisuuden uusimman kehityksen kärki. Tämä asettaa samalla omat haasteensa oikeudenalalla toimiville, yhtä lailla lainsäätäjälle, tuomioistuimille, asianajajille kuin oikeustieteilijöillekin, joiden on pystyttävä seuraamaan tätä kehitystä. Varsinkin tekniikan nopea kehitys on parin viime vuosikymmenen aikana vaatinut ja tulee varmasti jatkossakin vaatimaan immateriaalioikeudelta jatkuvaa sopeutumista.

Toisaalta immateriaalioikeus ei voi eikä saa olla vain juristien alaa. Immateriaalioikeuden sääntelemillä aloilla työskentelevän pitää tuntea ainakin perusasiat, ettei joka välissä tarvitse kysyä neuvoa, tai ainakin tietää, milloin neuvoa on todella syytä kysyä. Lisäksi oikeudellisten käsitteiden tunteminen helpottaa asioiden selittämistä lakimiehelle, joka taas ei useinkaan ole kyseisen teknisen tai muun erikoisalan asiantuntija. Tämä onkin tämän kurssin varsinainen päämäärä; ei se, että tämän kurssin käynyt olisi immateriaalioikeuden suuri erikoisasiantuntija.

Taksonomiaa

Immateriaalioikeus oikeusjärjestyksessä

Immateriaalioikeus luetaan meillä kuuluvaksi varallisuusoikeuteen, joka edelleen kuuluu yksityisoikeuteen. Tässä korostuu immateriaalioikeuden tuottamien oikeuksien kaupallinen luonne, ne luovat johonkin (teokseen, keksintöön, tavaramerkkiin) yksinoikeuden, joka ja jonka seuraukset sitten voivat olla kaupankäynnin kohteena. Lähinnä tekijänoikeudella on oma ei-taloudellinenkin merkityksensä, mutta yleensä tätä pidetään toissijaisena.

Immateriaalioikeuden lajit

Immateriaalioikeuden eri osa-alueet on tapana luokitella kunkin osa-alueen käsittelemän yksinoikeuden mukaisesti seuraavaan tapaan:

Tällä kurssilla keskitytään kieliteknologian kannalta keskeisimpiin osa-alueisiin ja näistä etenkin tekijänoikeuteen. (Kurssin nimi on kuitenkin hiukan harhaanjohtava, sillä myös teollisoikeudet ja näistä etenkin kaksi ensimmäisenä mainittua tulevat käsitellyiksi. Toisaalta esimerkiksi oikeus valokuvaan ja kasvinjalostajanoikeus sivuutetaan lähestulkoon pelkällä maininnalla.)

Immateriaalioikeuden lajien yhteisiä piirteitä

Vaikka immateriaalioikeuden eri lajit ovat hyvinkin erilaisia monen keskeisen seikan suhteen (suojan kohde, sen edellytykset, laajuus, kesto jne.), on niillä toisaalta myös lukuisia yhteisiä piirteitä, jotka käsitellään tässä yhteisesti ennen eri alojen yksityiskohtiin paneutumista.

Kaikkien immateriaalioikeuden lajien tunnusomaisin piirre on siis niiden tuoma yksinoikeus, joka säätelee oikeuden suojaaman kohteen hyödyntämistä.

Kansainvälisyys

Immateriaalioikeuksien tuoma omistusoikeus ei ole samalla tavalla "itsestäänselvä" kuin omistusoikeus irtaimeen omaisuuteen. Tämä "itsestäänselvyys" kuitenkin kostautuu oikeuksien hyvinkin paljon maasta toiseen vaihtelevana sisältönä ja tulkinnanvaraisuutena; oma osansa on tietysti myös niiden esihistorialliselle ajalle ulottuvalla ja jossain määrin kulttuurisidonnaisella taustalla. Immateriaalioikeuksilla tilanne on huomattavasti yksinkertaisempi: oikeudet perustuvat lähes yksinomaan kirjoitettuun lainsäädäntöön, joka lisäksi on peräisin ajalta, jolloin eri maiden välisen kaupan merkitys oli jo kasvanut. Niinpä immateriaalioikeudellinen lainsäädäntö yleensä perustuukin valtiosopimuksiin, jotka määrittelevät oikeuksien keskeisen (vähimmäis)sisällön.

Valtiosopimuksien ansiosta immateriaalioikeudellinen lainsäädäntö vaihtelee maasta toiseen suhteellisen vähän. Tästä huolimatta eri maiden välillä löytyy toki pieniä eroja, jotka joskus voivat olla hiukan yllättäviäkin. Vähimmäissisällön lisäksi toisena perusperiaatteena näissä valtiosopimuksissa on, että muiden sopimusvaltioiden kansalaisille tarjotaan vähintään sama kohtelu kuin omille kansalaisillekin. Yleensä valtiot eivät toki pyri syrjimään omia kansalaisiaan, esimerkkinä tällaisista voidaan kuitenkin mainita tekijänoikeuden rekisteröintivaatimukset (pitkään USA:ssa ja edelleen eräissä latinalaisen Amerikan maissa).

Teollisoikeudet (patentti, tavaramerkki jne.) ovat luonteeltaan kansallisia oikeuksia, ne vaativat yleensä kansallisen hakemus- ja rekisteröintimenettelyn kussakin valtiossa erikseen tullakseen voimaan. Yhdellä kansallisella hakemuksella voi kuitenkin olla kansainvälisiäkin vaikutuksia, esimerkiksi myöhemmät muissa valtioissa esitetyt samaa oikeutta koskevat hakemukset voidaan käsitellä ikään kuin hakemus olisikin jätetty kaikissa valtioissa samanaikaisesti. Lisäksi on olemassa järjestelmiä, joiden kautta joko voidaan hakea erillisiä kansallisia oikeuksia useasta valtiosta yhdellä kertaa (eurooppapatentti) tai yhtenäistä useamman valtion alueella voimassa olevaa oikeutta (EU-tavaramerkki ja -mallioikeus, teollisoikeudet Benelux-maissa ylipäänsä).

Tekijänoikeus ja lähioikeudet puolestaan ovat sellaisenaan kansainvälisesti voimassaolevia oikeuksia, oikeus syntyy siis samalla kertaa sekä alkuperämaassaan että kaikissa muissakin kyseisen oikeuden tunnustavissa sopimusvaltioissa. (Lakiteknisesti tämä on Suomessa toteutettu siten, että itse tekijänoikeuslaissa sinänsä säädetään vain suomalaisten tekijöiden tai Suomessa tehdyistä teoksista (nykyisin laajennettuna koskemaan koko ETA-aluetta), ja tätä laajennetaan muualle asetuksella.)

Yksinoikeuden rajat

Yksinoikeus ei tietenkään anna haltijalleen rajatonta oikeutta määrätä esim. teoksestaan tai keksinnöstään, vaan yksinoikeutta rajoittavat erinäiset tekijät, joista osa on käytännössä aika itsestäänselviä, osa taas erilaisten kansantaloudellisten tai kaupallisten intressien sanelemia.

Yhtenä arkisessa elämässä usein (huomaamattakin) esiintyvänä esimerkkinä yksinoikeuden rajoista on se, ettei suoja useinkaan ulotu elinkeinotoiminnan ulkopuolelle.

Sammuminen

Sammumisella (raukeamisella, konsumoitumisella) tarkoitetaan sitä, että yksinoikeus yksittäiseen oikeuden suojaamaan esineeseen päättyy, kun esine on oikeudenhaltijan suostumuksella laskettu liikkeelle. Oikeus siis tavallaan kuluu tällöin loppuun, vaikkapa kaupasta ostetun kirjan saa siis myydä edelleen yksinoikeutta loukkaamatta.

Sammumisen suhteen on huomioitava sen maantieteellinen ulottuvuus. Tekijänoikeuden alalla on vallalla ollut kansainvälinen (globaali) sammuminen, kirjan on siis saanut myydä yhtä lailla ulkomaillekin. Patenttioikeuden sammuminen taas on alunperin ollut kansallista, patentoitua hilavitkutinta ei siis ole ilman erillistä lupaa saanut viedä toiseen maahan, jossa sen patentti on niin ikään voimassa.

Euroopan unionissa kehitys on viime vuosina kulkenut kohti ns. alueellista sammumista. Sammuminen koskee tällöin kaikkia EU:n (ja ETA:n) jäsenvaltioita ja vain niitä. Patentoidun keksinnön tai merkkituotteen ns. harmaatuonti on siis sallittua ETA-maasta toiseen ja vastaavasti kiellettyä ETA:n ulkopuolelta. Alueellisen sammumisen periaate on laajenemassa myös tekijänoikeuteen.

Immateriaali- ja kilpailuoikeuden suhde

Yksinoikeuden tai sen suojaaman tuotteen asema markkinoilla voi joskus olla hyvinkin vahva. Joskus tämä asema voi olla niinkin vahva, että sen täysimittaisesta hyödyntämisestä taloudellisen voiton maksimoimiseksi olisi merkittävää haittaa kansantaloudelle. Tällöin vastaan tulevat kilpailuoikeudelliset normit (laki kilpailunrajoituksista ja vastaavat EU-oikeuden säädökset), jotka kieltävät määräävän markkina-aseman väärinkäytön ja eräitä muita kilpailunrajoituksia. Epäilemättä tunnetuin käytännön esimerkki näistä juuri immateriaalioikeuden alalta on USA:ssa yhä jatkuva Microsoft-spektaakkeli.

Määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan yleensä vähintään noin 30 - 50 % markkinaosuutta jonkin hyödykkeen (tai sen lähimpien korvikkeiden) suhteen, kyse ei siis välttämättä tarvitse olla mistään varsinaisesta monopolista. Markkinaosuus voi olla yhdellä tai yhteistyössä toimivilla useammalla toimijalla. Mahdollisia väärinkäytöksiä ovat esimerkiksi vähimmäishintojen vaatiminen jälleenmyyjiltä tai niistä sopiminen muiden toimittajien kanssa, alihinnoittelu kilpailijoiden saamiseksi pois markkinoilta (polkumyynti, predatory pricing), kohtuuton hinnoittelu yleensä, toimittamisesta kieltäytyminen, yksinmyynti tai muu liikekumppaneiden valikointi ilman perusteltua syytä.

Väärinkäytöstapauksissa kyseeseen tulevat yleiset kilpailuoikeudelliset seuraamukset: kilpailua rajoittavan toiminnan lopettaminen, rangaistusluonteinen kilpailunrajoitusmaksu. Lisäksi teollisoikeuksien (tavaramerkkiä lukuunottamatta) osalta oikeuden haltija voidaan myös eräissä tapauksissa velvoittaa myöntämään pakkolisenssi (pakkolupa) oikeuden käyttöön. Näin voi tapahtua, mikäli oikeudenhaltija itse ei kohtuullisen ajan kuluessa tuo yksinoikeuden alaista tuotetta markkinoille ilman hyväksyttävää syytä, tai mikäli yleinen etu sitä vaatii.

Yksinoikeuden hyödyntäminen

Useinkaan ei ole tarkoituksenmukaista, että immateriaalioikeuden alkuperäinen haltija (tekijä, keksijä, merkin rekisteröijä) myös itse huolehtii oikeutensa hyödyntämisestä. Yksinoikeuksia voikin myydä tai muuten luovuttaa edelleen yhtä hyvin kuin vaikkapa irtainta omaisuuttakin. Koska yksinoikeus on aineeton eikä "kulu" luovuttamisesta, se voidaan, toisin kuin fyysinen esine, esimerkiksi siirtää samanaikaisesti useammalle tai erilaisin määrällisin tai ajallisin rajoituksin.

Immateriaalioikeudellisia sopimuksia kutsutaan eri nimillä, tekijänoikeudessa esim. kustannussopimukseksi, patentti- ja tavaramerkkioikeudessa lisenssiksi, ja myös sopimusten tyypilliset sisällöt riippuvat oikeuden lajista.

Sanktiot

Immateriaalioikeuksien loukkaamisen seuraamukset ovat alunperin olleet varsin vaatimattomia. Oikeuksien kasvanut taloudellinen merkitys on sittemmin synnyttänyt ammattimaisetkin mittasuhteet saaneen piratismiteollisuuden, mikä on myös aikaansaanut paineita sanktioiden koventamiseen.

Vahingonkorvaus

Immateriaalioikeuden loukkaaja voidaan tuomita maksamaan oikeuden haltijalle vahingonkorvausta. Toisin kuin vahingonkorvausoikeudessa useimmiten, immateriaalioikeudellinen vahingonkorvausvastuu ei edellytä, että loukkaus olisi millään tavoin tahallinen (tai tuottamuksellinen), vaan tietämättäänkin yksinoikeutta loukannut voidaan tuomita maksamaan korvauksia. (Vahingonkorvausvastuu ei myöskään riipu siitä, voiko rikkomuksesta samalla joutua myös rikosoikeudelliseen vastuuseen.) Korvauksen määrä kuitenkin riippuu tahallisuudesta: tahattomasta loukkauksesta seuraa vain kohtuullinen hyvitys, tahallisesta lisäksi korvaus aiheutetusta menetyksestä ja muusta haitasta.

Hyvityksen tai vahingonkorvauksen tarkemmasta määrästä on vaikea sanoa mitään kovin yleistä, se riippuu varsin paljon kustakin tapauksesta. Suuntaa-antavasti voisi arvioida kohtuullisen hyvityksen olevan yleensä jotain sadasta muutamaan tuhanteen euroon ja aiheutetun menetyksen kappalemäärä kerrottuna vähintään kohtuullisella lisenssimaksulla ja enintään vähittäismyyntihinnalla per kappale.

Rangaistus

Immateriaalioikeuden säädösten tahallinen tai törkeän huolimattomuuden aiheuttama rikkominen johtaa myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tämä on kriminalisoitu kussakin laissa tekijänoikeus-, patentti-, tavaramerkki- jne. rikkomuksena. Näistä rangaistuksena on sakko.

Erityisen törkeistä, huomattavaa vahinkoa aiheuttavista ansiotarkoituksessa tehdyistä teoista voidaan tuomita myös rikoslain nojalla tekijänoikeusrikoksesta (RL 49:1) tai teollisoikeusrikoksesta (RL 49:2) sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Tämä tulee kyseeseen lähinnä vakavissa piratismitapauksissa.

Immateriaalioikeusrikkomukset ja -rikokset ovat asianomistajarikoksia. Yleinen syyttäjä ei siis voi nostaa niistä syytettä ilman loukatun suostumusta, poikkeuksena kuitenkin tekijänoikeus- ja teollisrikokset erittäin tärkeän yleisen edun näin vaatiessa (RL 49:3).

Käytännössä immateriaalioikeuden loukkauksista tuomitaan sakkoja varsin harvoin, lähinnä törkeimmissä tapauksissa. Vapausrangaistukset taas ovat vieläkin harvinaisempia.

Kappaleiden hävittäminen ym.

Oikeudenhaltijan vaatimuksesta voi tuomioistuin määrätä yksinoikeutta loukkaavat (piraatti)tuotteet ja mahdolliset niiden valmistamiseen käytetyt apuvälineet hävitettäväksi, kohtuullisia valmistuskustannuksia vastaan oikeudenhaltijalle luovutettavaksi, tai oikeudeton tavaramerkki tuotteista poistettavaksi.

Immateriaalioikeuden lähteet

Mistä sitten saa tietoa immateriaalioikeudesta? Oikeuslähteistä, kuten oikeudesta yleensäkin. Varmuuden vuoksi esitän seuraavassa aluksi pienen yleisen johdatuksen oikeuslähteisiin, vaikka tästä tuskin on hirveästi hyötyä tehtäviin vastaamisessa.

Naiivi oikeuslähdeoppi

Oikeuslähdeopista osana yleistä oikeusteoriaa on kirjoitettu tuhatmäärin kirjoja. (Tämänkin kirjoittaja toivoo voivansa aikanaan tuoda oman panoksensa näihin kiist^Wkeskusteluihin...) Käytännöllisemmin suuntautuneet juristit eivät kuitenkaan yleensä osoita asiaa kohtaan sen enempää mielenkiintoa kuin mihin tutkintosääntö pakottaa, eri kirjoittajien välisistä erimielisyyksistä nyt puhumattakaan. Siksi esitänkin tässä lyhye(hkö)n, naiivin ja pragmaattisen oikeuslähdeopin, joka toivottavasti on tämän kurssin tarpeisiin riittävä. (Kirjoittajan ensisijainen puoluekanta: Ross 1953.)

Oikeuslähteet muodostavat monitasoisen, hierarkkisen kokonaisuuden: ylimpänä lait esitöineen, sen jälkeen oikeuskäytäntö, ja näiden jälkeen oikeuskirjallisuus. (Tähän saakka suunnilleen kaikki teoriat ovat samaa mieltä, ja se riittäköön meille.) Käytännön kysymyksiä ratkaistaessa järjestys tosin on yleensä juuri päinvastainen, ensin katsotaan kirjallisuudesta, löytyisikö sieltä vastausta (tai ainakin tietoa mistä vastausta hakea), sitten oikeuskäytännöstä, olisiko vastaavaa tapausta jo jossain ratkaistu, ja vasta viimeisenä laista, jos muista ei ollut apua.

Myös lait muodostavat hierarkkisen kokonaisuuden. Ylimpänä on perustuslaki, sen jälkeen tavalliset lait, ja niiden alla yleensä lakien soveltamisohjeita sisältävät asetukset. Kansainvälisyys ja varsinkin EU tuovat omat mausteensa tähän soppaan. EU-asetukset (joita ei pidä sotkea tavallisiin asetuksiin) ovat sellaisenaan voimassa kaikissa jäsenvaltioissa, ne siis vastaavat tavallisia lakeja. Direktiivit taas ovat ohjeita jäsenvaltioiden lainsäätäjille, millainen lainsäädännön pitää määräajan kuluessa olla. Suoraan niihin ei kansalainen yleensä voi vedota (paitsi eräissä tapauksissa tämän määräajan kuluttua umpeen). Valtiosopimukset taas velvoittavat valtioita suhteessa toisiinsa. Lakien esitöitä käytetään tarvittaessa yhtenä laintulkinnan apuvälineenä lainsäätäjän todellisen päämäärän selvittämiseksi, mikäli se ei lakitekstistä sinänsä käy riittävän yksiselitteisesti tai totuudenmukaisesti ilmi.

Lakien keskinäisten näennäisten ristiriitojen selvittelyyn ja kulloinkin soveltuvan lain valintaan käytetään seuraavia, jo muinaisten roomalaisten käyttämiä periaatteita:

Oikeuskäytäntö ei meillä ole samalla lailla oikeuslähteenä sitovaa kuin lait. Yleensä tuomioistuimilla on kuitenkin tapana toimia varsin johdonmukaisesti. Niinpä etenkin korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisemilla ennakkotapauksilla on suuri painoarvo. Immateriaalioikeuden käsittämien elämänalojn nopean kehityksen aiheuttamana ongelmana on (varsinkin ylempien oikeusasteiden ratkaisemien) ennakkotapausten puute. Niinpä hyvään argumentaatioon perustuva käräjäoikeudenkin päätös voi käytännössä saada ennakkopäätöstä vastaavan aseman, mikäli se koskee aikaisemmin epäselvänä pidettyä asiaa ja sekä osapuolet että oikeustiede ovat siihen tyytyväisiä. Immateriaalioikeuden kansainvälisestä luonteesta johtuen myös ulkomainen, etenkin pohjoismainen oikeuskäytäntö on syytä huomioida.

Oikeuskirjallisuus eli oikeustieteen tuotokset ovat niinikään sangen merkittävässä asemassa immateriaalioikeudessa, varsinkin mitä tulee tekniikan uusimpiin saavutuksiin, joiden tiimoilta ei vielä ole ehditty tuomioistuimiin asti.

Sama käytännössä

Luettelo tärkeimmistä immateriaalioikeudellisista laeista ym. löytyy omalta sivultaan. Lakitekstit löytyvät FINLEX-tietokannasta tai perinteisempään tapaan lakikirjoista. Tyypillisesti kutakin oikeutta varten on olemassa laki ja tämän soveltamiseksi asetus. Lisäksi oikeuksien EU-harmonisoimiseksi on yleensä olemassa direktiivi, jonka mukainen laki yleensä jo on. Tämän lisäksi oikeudet yleensä perustuvat johonkin EU:ta laajempaan (ja vanhempaan) kansainväliseen valtiosopimukseen, jossa määritellään kyseisen oikeuden keskeinen sisältö, joka sitten on sama kaikissa sopimukseen liittyneissä valtioissa.

Yhtenä erityispiirteenä on myös huomattava, että valtaosa immateriaalioikeudellisista laeista on valmisteltu pohjoismaisena yhteistyönä. Tämän seurauksena lait eri Pohjoismaissa ovat yleensä sisällöltään (joskus jopa pykälien järjestys mukaanlukien) samanlaisia, ja pohjoismaisella oikeuskäytännöllä ja kirjallisuudella onkin erityisasema. Meillä tärkein immateriaalioikeudellinen sarjajulkaisu onkin yhteispohjoismainen Nordiskt Immateriellt Rättsskydd (NIR).

Kuten edellä on moneen kertaan toistettu, immateriaalioikeudet ovat poikkeuksellisen samankaltaisia eri maiden välillä. Aivan näin yksinkertaisia asiat eivät kuitenkaan aina ole, ja joskus voikin olla tarpeen tutustua myös muiden maiden lainsäädäntöön. Tässä erittäin kätevänä apuna ovat WIPOn verkkosivuille kootut eri maiden immateriaalioikeudelliset lait (englannin-, ranskan- ja espanjankielisinä epävirallisina käännöksinä).

 $Id: johdanto.html,v 1.7 2004/01/23 02:42:02 oronkain Exp $