4. Teknisiä ohjeita yleisen kielitieteen kirjoitelmia varten

Kari K. Pitkänen

Yleisen kielitieteen laitos

Helsingin yliopisto, 1.9.2000

Sisältö:

1. Johdanto

12

2. Kansilehti

12

2.1. Työn nimi, kirjoittaja, laitos ja päivämäärä

12

2.2. Sisällysluettelo

13

3. Yleiset muotoseikat

13

3.1. Tekstin tiheys

14

3.2. Kirjasinkoko

14

3.3. Marginaalit

14

3.4. Kappaleet

14

3.5. Sivunumerointi

15

3.6. Ala- ja loppuviitteet

15

3.7. Tekstin pituus

15

3.8. Lyhenteet

16

4. Tekstin rakenne

16

4.1. Tekstin jakaminen osiin ja otsikointi

16

4.2. Tiivistelmä

16

4.3. Johdanto

17

4.4. Aineisto ja menetelmät

17

4.5. Varsinaisen analyysin tekeminen ja asian käsitteleminen

17

4.6. Pohdinta ja päätelmät

18

4.7. Lähdeluettelo ja liitteet

18

5. Lähteisiin viittaaminen

18

5.1. Tekstissä viittaaminen

19

5.1.1. Epäsuorat lainaukset

19

5.1.2. Suorat lainaukset

20

5.2. Pitkät lainaukset

21

6. Tekstin havainnollistaminen

21

6.1. Esimerkit

21

6.2. Kuvat, kaaviot, kartat ja taulukot

22

7. Lähdeluettelon laatiminen

22

7.1. Painetut lähteet

23

7.2. Painamattomat lähteet

24

7.3. Esimerkki kirjallisuusluettelosta

27

7.4. Mihin versioon viitataan?

28

8. Lopuksi

29

1. Johdanto

Olen koonnut tähän tiivistettyyn ohjeistoon keskeisimpiä tekstin olemukseen liittyviä seikkoja yleisen kielitieteen opinnäytteitä varten. Ohjeisto on lähinnä kohdennettu opintojensa alkuvaiheessa oleville ensimmäisiä esseitään ja proseminaaritöitään kirjoittaville, mutta niitä on tarkoitus käyttää muissakin perustutkintoon kuuluvissa kirjoitelmissa. Osa tyylillisistä yksityiskohdista ei suoraan päde pro gradu -opinnäytteisiin.

Vaikka tämä ohjeisto perustuu pitkälti laitoksella vallitseviin kirjoituskonventioihin ja aiempaan, viimeksi 1990 julkaistuun vastaavan tyyppiseen julkaisuun Yleisen kielitieteen ja tietokonelingvistiikan opiskeleminen, on monia yksityiskohtia täsmennetty. Itseni lisäksi näitä ohjeita on jossain vaiheessa kirjoitusprosessia ollut pohtimassa mm. Fred Karlsson, Orvokki Heinämäki, Martti Nyman ja Jan-Ola Östman. Palautetta tekstistä ovat toki antaneet monet muutkin laitoksella.

Tästä tekstistä on sekä painettu että verkkoversio. Verkkoversio löytyy laitoksen kotisivujen yhteydestä, osoitteesta:

http://www.ling.helsinki.fi/kielitiede/opi_ohje/stylesheet.html.

2. Kansilehti

Kansilehden tietojen perusteella tämäkin teksti on tunnistettavissa ja siihen voidaan tarpeen vaatiessa viitata. Kansilehden tulee olla kokonaisuutena siisti ja selkeä. Sivun ylä- ja alareunaan jätetään riittävästi tilaa palautekommentteja varten.

2.1. Työn nimi, kirjoittaja, laitos ja päivämäärä

Kansilehdelle merkitään sivun yläreunaan lihavoidulla ja melko suurella kirjasinkoolla (esim. 14 pistettä) työn nimi, sekä hieman pienemmällä kirjoittaja, laitos ja työn käsittelypäivämäärä (esim. proseminaarissa) ja paikka alla olevan esimerkin mukaisesti:

Tekstilingvistiikka Suomessa 1900-luvulla

Katri J. Kirjoittaja

Yleisen kielitieteen proseminaariesitelmä

Helsingin yliopisto 25.5.2003

Kurssin vetäjän tai työn opponoijan nimeä ei kansilehdelle merkitä.

2.2. Sisällysluettelo

Kaikissa perustutkintoihin kuuluvissa kirjoitelmissa pro graduja lukuun ottamatta kansilehdelle sijoitetaan myös sisällysluettelo. Pro graduissa sisällysluettelo sijoitetaan omalle sivulleen. Sisällysluettelo pidetään erillään tekstin otsaketiedoista jättämällä näiden väliin muutama tyhjä rivi. Mikäli sisällysluettelo ei mahdu kokonaisuudessaan ensimmäiselle sivulle, jatketaan sitä seuraavalle sivulle.

Sisällysluettelosta tulee selkeästi näkyä työn sisältö ja sen rakenne. Luvut ja alaluvut numeroidaan, ja jokaisen numeron perään merkitään piste ennen luvun nimeä. Numeroinnin ja nimien tulee olla samat kuin tekstissä lukujen otsikot. Lukujen alkua vastaavat sivunumerot merkitään sisällysluettelossa jokaisen luvun otsikon oikealle puolelle, yhtenäiseen linjaan toistensa kanssa. Tekstin rakenteisuutta korostetaan sisentämällä alaluvut päälukuja enemmän. Esimerkkinä voit käyttää vaikkapa tämän tekstin painetun version sisällysluetteloa. Lähdeluettelo ja liitteet jätetään ilman luvuille kuuluvaa numeroa.

Tekstien HTML-versioissa sivunumeroita ei käytetä. Tekstin rakennnetta vastaavan numeroinnin tulee kuitenkin olla mukana.

Varsinainen teksti alkaa kansilehteä seuraavalta sivulta. Mikäli sisällysluettelo jatkuu seuraavalle sivulle, sijoitetaan tiivistelmä ja varsinaisen tekstin alku sille jatkoksi. Yleisemmin voidaan työn tiivistelmä sijoittaa joko kansilehden alareunaan tai varsinaisen tekstisivun alkuun.

3. Yleiset muotoseikat

Kaikki opinnäytteet ja kirjoitelmat kirjoitetaan puhtaaksi ja tulostetaan paperille. Tämän rinnalle voidaan tehdä verkkoversio, mutta se ei koskaan korvaa paperiversiota. Mikäli tietokoneen sijaan käytetään kirjoituskonetta, sovelletaan näitä ohjeita siinä määrin kuin se on mahdollista. Kokonaisuutena tekstin tulee olla sekä sisällöllisesti että muodollisesti moitteetonta. Sisällöllisesti tekstin pitää edetä selkeästi hyvin jäsenneltynä ja argumentointuna. Tekstin pitää olla luettavaa ja keskeisten asioiden tulee nousta selkeästi esiin. Muodollisesti tekstin tulisi noudattaa alla tarkemmin määriteltyjä ohjeita.

3.1. Tekstin tiheys

Varsinainen teksti tulostetaan A4-kokoiselle pystysuuntaiselle paperille yksipalstaisena ns. kahden rivivälillä lukuunottamatta tiivistelmää, kirjallisuusluetteloa, alaviitteitä ja tekstissä olevia upotuksia, jotka kirjoitetaan yhden rivivälillä.

3.2. Kirjasinkoko

Varsinaisessa tekstissä suositeltava kirjasinkoko (fonttikoko) on 12 pistettä. Kirjasinlajin voit valita vastaamaan omaa makuasi, kunhan se on selkeä ja helposti luettavissa. Hyviä fontteja ovat esimerkiksi Bookman ja Times New Roman. Alaviitteissä, taulukoissa sekä kirjallisuusluettelossa käytetään muuta tekstiä pienempää kirjasinkokoa. Suositeltava koko on 10 pistettä.

3.3. Marginaalit

Tekstiin tulee jättää merkintöjä varten riittävän suuret marginaalit: ylä- - ja alareunaan 3 cm, vasemmalle 4 cm, oikealle 3 cm. Taulukot, kartat ja kaaviot noudattavat yleisiä marginaaleja, mutta tiivistelmä, pitkät lainaukset ja esimerkit sisennetään n. 1,6 cm vasemmalta kokonaisuuksina. Samaa sisennystä käytetään muiden kuin lukujen ensimmäisten kappaleiden ensimmäisen rivin alussa.

3.4. Kappaleet

Luvun ensimmäistä kappaletta lukuunottamatta kappaleiden ensimmäinen rivi sisennetään (n. 1,6 cm). Jokainen kappale tasataan molemmista reunoista. Kappaleiden väliin ei jätetä ylimääräisiä tyhjiä rivejä.

3.5. Sivunumerointi

Sivun alareuna on varattu alaviitteille, joita ei kuitenkaan pidä käyttää liian runsaasti. Tästä syystä sivunumerot (arabialaisilla numeroilla varsinaiseen tekstiin ja roomalaisilla liitteisiin) merkitään sivun yläreunaan, keskelle. Myös tekstin sisälle sijoitettuihin koko sivun kokoisiin esimerkkeihin merkitään sivunumerot. Sivunumerointi aloitetaan kansilehteä seuraavalta sivulta. Kansilehdelle sivunumeroa ei merkitä.

3.6. Ala- ja loppuviitteet

Loppuviitteiden lukeminen on varsinkin pitemmissä kirjoitelmissa työläämpää kuin alaviitteiden. Tästä syystä loppuviitteiden sijaan tulisi käyttää alaviitteitä. Alaviitteet ovat lähinnä täsmennyksiä varten. Tällöinkin kannattaa tarkkaan harkita, olisiko niiden oikeampi paikka itse tekstissä. Teksissä esiintyvien viittausten lähteitä ei koskaan merkitä alaviitteisiin vaan varsinaiseen tekstiin.

Alaviitteet sijaitsevat nimensä mukaisesti tekstin alalaidassa. Ne kirjoitetaan yhden rivivälillä varsinaisesta tekstistä erottuvalla pienemmällä kirjasinkoolla (10). Useat tekstinkäsittelyohjelmat merkitsevät alaviitteen erottajaksi automaattisesti lyhyen viivan. Ne myös numeroivat alaviitteet läpi tekstin juoksevilla numeroilla. Numerolajina käytetään arabialaisia numeroita, jotka varsinaisessa tekstissä on merkitty pienellä numerolla alaviitteeseen liittyvän sanan oikeaan yläreunaan1 ennen mahdollista välimerkkiä.

3.7. Tekstin pituus

Näiden ohjeiden mukaisesti kirjoitettu yhden opintoviikon essee on noin 8 sivua ja proseminaariesitelmä 12±2 sivua pitkä. Kirjoitelman pituutta arvioitaessa katsotaan varsinaisen tekstin pituutta. Mikäli siinä on runsaasti tekstiin upotettuja suuria kuvia, kaavioita, karttoja tai tekstiesimerkkejä, tulee kirjoitelman olla jonkin verran pitempi. Pituutta olennaisempaa on kuitenkin asian ymmärtäminen ja selkeästi kirjoittaminen, siis se kuinka hyvää ja ajateltua tekstin välittämä tieto on. Kirjoitelmasi voi siis olla myös hieman pitempi tai lyhyempi. Kovin paljoa sen pituuden ei pitäisi kuitenkaan kasvaa tai supistua. Kirjallisuusluettelo lasketaan mukaan varsinaiseen tekstiin, mutta liitteitä ei. Suuremmat kartat, taulukot tai kaaviot kannattaa sijoittaa tekstin loppuun liitteiksi.

3.8. Lyhenteet

Tekstissä esiintyvät lyhenteet kirjoitetaan sulkuihin lyhentämättömän version perään, esim. Construction Grammar (CG), kun lyhenne esiintyy tekstissä ensimmäisen kerran. Tämän jälkeen voi tekstissä käyttää pelkkää lyhennettä. Mikäli tekstissä on runsaasti lyhenteitä, laaditaan niistä oma listansa selvennyksineen.

4. Tekstin rakenne

Tieteellinen teksti -- kuten muutkin tekstit -- koostuu toisiinsa sisältyvien jaksojen muodostamasta hierarkkisesta, yhtenäisenä jatkuvasta kokonaisuudesta, jonka erilaisia, toisiinsa kytkeytyviä teemoja käsittelevät osat erotetaan toisistaan kappaleina, lukuina ja alalukuina. Tämä rakenne merkitään selkeästi tekstiin.

4.1. Tekstin jakaminen osiin ja otsikointi

Otsakkeet lihavoidaan. Niitä edeltävät arabialaiset numerot heijastavat tekstin rakennetta. Alaluvuissa käytetään pisteitä myös numeroiden erottajina. Numeron ja luvun nimen väliin merkitään piste. Kirjallisuusluettelo ei ole luku, eikä sitä siis numeroida. Edellisen luvun loppuun, ennen uutta lukua ja sen otsaketta jätetään vähintään yksi tyhjä rivi.

4.2. Tiivistelmä

Joko kansilehden alareunaan tai ensimmäiselle varsinaiselle tekstisivulle kirjoitetaan lyhyt, muutaman rivin mittainen tiivistelmä kirjoitelman tutkimuskohteesta ja kirjoittajan keskeisistä päätelmistä. Tiivistelmä kirjoitetaan muuta tekstiä pienemmällä rivivälillä ja kirjasinkoolla (10 pistettä) sekä muuta tekstiä suuremmalla sisennyksellä. Sisennyksen tulee olla yhtä suuri kuin tekstiin upotetuissa pitemmissä viittauksissa ja esimerkeissä.

Toisin kuin muissa kirjoitelmissa, pro graduissa tiivistelmä kirjoitetaan omalle sivulleen tätä tarkoitusta varten varatulle lomakkeelle, jonka saa joko yliopiston kotisivuilta tai humanistisen tiedekunnan kansliasta.

4.3. Johdanto

Kirjoitelmissa opiskelija pyrkii perustellusti vastaamaan esittämäänsä kielitieteelliseen kysymykseen. Johdannon tarkoituksena on lyhyesti ja selkeästi esitellä kirjoitelman tutkimusongelma, taustoittaa tekeillä olevaa työtä, sekä esittää argumentoinnin keskeiset päälinjat. Johdanto ei saisi olla muutamaa sivua pitempi. Siihen voi myös sisältyä lyhyt kuvaus aineistosta ja menetelmistä, ellei tätä käsitellä omana lukunaan.

4.4. Aineisto ja menetelmät

Mikäli työ on luonteeltaan sellainen, että siinä on käytettyä aineistoa ja siihen soveltuvia menetelmiä, tulee niistä kertoa lyhyesti mutta täsmällisesti ja kattavasti tekstissä. Menetelmien osalta tulee erityisesti harkita niiden suhdetta tutkittavaan ilmiöön ja esitettyyn kysymykseen. Ennen päätelmiä menetelmiä arvioidaan uudestaan suhteessa työn tuloksiin.

4.5. Varsinaisen analyysin tekeminen ja asian käsitteleminen

Tämä osuus muodostaa suurimman osan varsinaista tekstiä. Luvut, joissa asiaan syvennytään tarkemmin, käydään läpi hyvin argumentoiden seikka kerrallaan siten, että kokonaisuus on mahdollisimman selkeä ja yhtenäinen. Asioiden käsittelyä tukee huolellisesti harkittu jako lukuihin ja alalukuihin. Näiden lukujen alku ja loppu sidotaan muuhun tekstiin siten, että alussa kuvataan mitä seuraavaksi aiotaan käsitellä ja lopussa mihin päädyttiin. Usein on hyvä mainita jo alussa keskeiset lopputulokset ja käydä ne sitten tekstissä yksi kerrallaan läpi. Tekstin rakennetta selkiyttää se, että jokainen käsiteltävä asia on joko omana alalukunaan tai kappaleenaan. Tällaisia kappaleita ei numeroida vaan käsiteltävän tekstin sidoksisuus luodaan kielellisin keinoin.

4.6. Pohdinta ja päätelmät

Tässä viimeisessä varsinaisessa tekstiluvussa keskeisimmät käsitellyt asiat sidotaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Kirjoitelman lopussa onkin aika itsekriittiselle arvioinnille. Mitä tutkimuksella tai katsauksella saatiin aikaan, millaisiin johtopäätöksiin työ oikeuttaa? Olisiko jotain pitänytkin tehdä toisin?

Koska usein kirjoitelmat vievät opiskelijan omaa ajatusprossia hänen itsensä kannalta kiintoisan ongelman tai teeman osalta eteenpäin, voi tässä vaiheessa myös pohtia, miten aikoo työtä jatkaa ja miten se liittyy laajempaan viitekehykseen.

Päätelmät, arviot onnistumisesta ja tutkimuksen jatkamisesta pitäisi esittää mahdollisimman ytimekkäästi. Tarkoituksena ei ole kerrata kaikkea jo tekstissä käsiteltyä vaan luoda siitä yhtenäinen kokonaisuus.

4.7. Lähdeluettelo ja liitteet

Tekstin loppuun kirjoitetaan luettelo kaikista niistä lähteistä, joihin on viitattu. Myös aineslähteet merkitään lähdeluetteloon. Lähdeluettelon kirjoittamiseen ja yleisemminkin viittaamiseen liittyviä seikkoja käsittelen alla tarkemmin.

Lähdeluetteloa ei eroteta omaksi sivukseen vaan se alkaa suoraan tekstin viimeiseltä sivulta. Mikäli työhön kuuluu liitteitä, ne numeroidaan ja nimetään (esim. Liite 1: Manner-Aasiassa puhuttujen kielten puhujamäärät ja alueellinen distribuutio). Liitteet sijoitetaan tekstin loppuun, jokainen omalle sivulleen.

Liitteiden sivut numeroidaan roomalaisilla numeroilla, mutta liitteisiin viitataan tekstissä liitteen omalla numerolla, ei siis sivunumerolla. Tekstin lopussa oleviin liitteisiin, kuten tekstissäkin olevaan materiaaliin tulee viitata itse tekstissä. Kaikki tekstin mukana tuleva materiaali on osa tekstiä, joka on yhtenäinen kokonaisuus.

5. Lähteisiin viittaaminen

Tekstissä viitataan tyypillisesti joko aineistolähteisiin tai teemaan liittyvään tieteelliseen kirjallisuuteen. Molemmissa tapauksissa lähde merkitään selvästi tekstiin. Käytetyt lähteet voivat olla joko painettuja tai painamattomia. Yleisesti ottaen kaikkeen sellaiseen, joka ei ole itsenäisesti ideoitua vaan lainattua, merkitään lähde, ellei kyse ole jo vakiintuneesta yleisestä tiedosta. Älä kuitenkaan käytä geneerisiä, kohdentamattomia viitteitä mainitsematta esimerkkejä henkilöistä, joita lähinnä tarkoitat.

5.1. Tekstissä viittaaminen

Mikäli mahdollista, käytä aina alkuperäisiä lähteitä. Suoran sitaatin sijaan on usein parempi kertoa omin sanoin, miten on alkuperäisen lähteen ymmärtänyt. Joskus kuitenkin asia on esitetty kaikkein täsmällisimmin alkuperäisessä tekstissä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset määritelmät. Sitaatit merkitään kaksinkertaisin lainausmerkein ja lähde sulkuihin. Viite voi olla tekstissä ennen lainausta tai sitaatin jälkeen. Pitemmät sitaatit erotetaan omiksi, typografisesti muusta tekstistä erottuviksi kappaleikseen.

5.1.1. Epäsuorat lainaukset

Epäsuorilla lainauksilla tarkoitan tapauksia, joissa omin sanoin kerrot, mitä lähteesi on kirjoittanut tai miten sen olet ymmärtänyt. Lähde voidaan merkitä seuraavalla tavalla:

Hallidayn ja Hasanin (1976:37-39) mukaan viittaustyyppeihin kuuluu henkilö- ja demonstratiiviviittausten lisäksi myös komparaatio...

Tämän tyyppistä lainausta seuraa omin sanoin kuvaus tai tulkinta alkuperäisestä lähteestä. Lähde voidaan merkitä myös lainauksen perään:

... Tällaisiin viittaustyyppeihin voidaan henkilö- ja demonstratiiviviittausten lisäksi ottaa mukaan myös komparaatio (Halliday & Hasan 1976:37-39).

Suluissa oleva lähde viitteelle on samaa virkettä itse viittauksen kanssa, jolloin se merkitään välimerkein kuuluvaksi samaan virkkeeseen. Mikäli kyse on useammasta virkkeestä koostuvasta kokonaisuudesta, on lähde omana virkkeenään suluissa oleva kokonaisuus:

.... Henkilöviittaukset kohdentuvat persoonaan, kun taas demonstratiiveissa kyse on sijainnista ja suhteellisesta etäisyydestä. Komparaatiossa viitataan identiteettiin tai samankaltaisuuteen. (Halliday & Hasan 1976:37.)

Mikäli viittaus itsessään on jo suluissa, ei sulkuja käytetä, vaan lähde erotetaan pilkuilla tai pisteillä (esim. lainauksista ja viitteistä lisää, vrt. Eco 1990:154-176). Samaan lähteeseen viitattaessa, käytetään lyhennettä id.:

... (id.:50.)

Jos viitataan samaan sivuun samassa lähteessä, käytetään lyhennettä (ibid.).

5.1.2. Suorat lainaukset

Suorat sanatarkat lainaukset, alkuperäisellä kielellä tai käännöksinä, merkitään kaksinkertaisilla lainausmerkeillä. Mikäli lainaus on pitkä, se erotetaan muusta tekstistä typografisesti pienemmällä kirjasinkoolla ja rivivälillä. Lähde merkitään samaan tapaan kuin epäsuorissakin lainauksissa joko tekstiin tai sitaatin perään.

Karlssonin (1998:35-36) mukaan:

"Kielitieteillä tarkoitetaan kaikkia kieltä humanistisesta näkökulmasta tutkivia tieteitä, siis erityiskielten tutkimusta yhtä hyvin kuin yleistä ja soveltavaa kielitiedettä sekä fonetiikkaa."

Sanakirjoihin voi viitata joko nimellä tai lyhenteellä. Kirjallisuusluetteloon tällainen lyhenne aakkostetaan lyhenteen kohdalle, ei siis tekijän tai teoksen koko nimen kohdalle.

5.2. Pitkät lainaukset

Kaikista lainauksista ja sitaateista keskustellaan itse tekstissä. Teksti ei siis saa koostua pelkistä lainauksista. Ne pikemminkin syventävät ja täsmentävät itse tekstiä. Riviä, paria pitemmät lainaukset erotetaan aina muusta tekstistä. Koko lainaus sisennetään saman verran kuin kappaleiden ensimmäinen rivi (eli n. 1,6 cm). Kirjasinkoko ja riviväli voi pitemmissä lainauksissa olla muuta tekstiä pienempi.

6. Tekstin havainnollistaminen

Tekstiä voidaan havainnollistaa esimerkein, kuvin, kartoin, kaavioin ja monin muin keinoin. Tekstiä havainnollistava materiaali sidotaan tekstiin ja siihen viitataan itse tekstissä käyttämällä sille annettua numeroa tai nimeä.

6.1. Esimerkit

Tekstiä havainnollistetaan mahdollisimman selkeillä ja asiaa hyvin valaisevilla esimerkeillä. Esimerkkinä käytettyjä sanoja ja morfeemeja, kuten kissa+llA, tekstissä käsiteltäessä käytetään kursiivia. Merkitykset merkitään yksinkertaisilla lainausmerkeillä. Lihavointeja voi käyttää ydinkohtien korostukseen. Mikäli esimerkkijoukoissa on tarpeen erottaa eri piirteitä, voidaan niiden erottamisessa käyttää kursiivien lisäksi alleviivauksia ja lihavointeja. Sääntöjoukoissa, ohjelmakoodeissa ja skripteissä (mikäli ne halutaan liittää tekstiin) voidaan myös käyttää muusta tekstistä eroavaa kirjasinlajia. Pitkät esimerkit, joissa on kokonainen säännöstö tai ohjelma, sijoitetaan liitteeksi tekstin loppuun. Myös tällaiseen materiaaliin viitataan aina itse tekstissä.

Lause- ja tekstiesimerkit erotetaan varsinaisesta tekstistä ja numeroidaan arabialaisilla numeroilla. Esimerkit sisennetään pitkien lainausten tapaan siten, että koko esimerkin ja siihen liittyvän muun tekstin vasen reuna on sisennetty n. 1,6 muuta tekstiä enemmän. Samaan esimerkkiin kuuluvat toisiinsa verrattavat tapaukset erotetaan omille riveilleen ja merkitään pienillä kirjaimilla (a, b, c,..). Itse tekstissä kokonaisuuteen viitataan kytkemällä kirjain numeron yhteyteen sulkuihin. Siis näin:

"Kuten alla olevasta kahden kreolivariantin, maroonin (8a) ja srananin (8b) esimerkistä näemme..."

(8) a. Maroon Spirit Language

Cha in go na da bigi pre, kya in go na indi.

carry him go LOC the big place carry him go LOC inside.

'Take him to that big place, put him inside.'

b. Sranan

Tja en go na a bigi presi, tja en go na ini.

carry him go LOC the big place carry him go LOC inside.

(McWhorter 1998: 801)

Mikäli esimerkkejä on useita, kuten tässä Languagessa julkaistussa artikkelissa, erotetaan aakkostetut tapaukset toisistaan yhdellä tyhjällä rivillä. Vieraskielisiin esimerkkeihin merkitään tämän mukaisesti käännöksen lisäksi myös glossi, rakennekuvaus, josta selkeästi näkee, miten käsitelty ilmiö ja kieli toimii. Rakennekuvaukset kirjoitetaan versaaleilla ja käännökset yksinkertaisilla lainausmerkeillä. Muilla kuin kirjoitelmassa käytetyllä kirjoitusjärjestelmällä kirjoitetut esimerkit translitteroidaan omalle rivilleen. Tämä koskee Euroopan ulkopuolella puhuttujen kielten lisäksi myös mm. kreikkaa ja venäjää.

Muilta tutkijoilta lainattuihin esimerkkeihin merkitään aina alkuperäinen lähde. Jos lähteenä on kirjoittaja, joka myöskin lainaa jotain toista tutkijaa, tuodaan se itse tekstissä esiin.

Mikäli esimerkkitekstiin liittyy työn mukana jaettava äänite (video, kasetti, cd, dvd, tms.), liitetään mukaan riittävän tarkka tieto ilmiön täsmällisestä sijainnista äänitteellä.

6.2. Kuvat, kaaviot, kartat, taulukot

Kaikki tekstiä havainnollistava materiaali nimetään ja numeroidaan:

Kaavio 3. Afrikassa puhuttujen kielten puhujamäärät Helsingissä.

Muiden laatimasta materiaalista merkitään kaavion tms. nimen perään sulkuihin myös aina alkuperäinen lähde. Kaikkea havainnollistavaa materiaalia käsitellään myös tekstissä, jossa selkeästi kerrotaan, mitä niistä pitäisi katsoa ja millaisiin tulkintoihin päätyä. Harkitse erityisen tarkkaan, vastaako käyttämäsi esitysmuoto havainnollistettavaa asiaa.

7. Lähdeluettelon laatiminen

Sekä aineistolähteet että käytetty kirjallisuus dokumentoidaan huolellisesti. Kirjallisuusluettelossa aineistolähteet ja tieteelliset lähteet voi joko eritellä tai pitää yhtenä listana.

Yleisohje on seuraava: Viitteet aakkostetaan sen kielen normeja noudattaen, johon tekstin liitteenä oleva kirjallisuusluettelo kuuluu. Esimerkiksi englanninkielisessä kirjoitelmassa Ä:llä ja Å:lla alkavat nimet aakkostetaan A:n kohdalle toisin kuin suomenkielisissä teksteissä. Mikäli nimeä edeltää af, van tms., aakkostetaan sukunimi varsinaisen pääsanan mukaan. Näin esim, van Dijk sijoitetaan Dijkin, ei vanin mukaan. Jokaisen viitteen muut rivit sisennetään ensimmäistä enemmän. Lähdeluettelo kirjoitetaan yhden rivivälillä muuta tekstiä pienemmällä kirjasinlajilla. Viitteiden väliin ei jätetä tyhjiä rivejä. Perusmuoto lähteille on yksinkertainen:

SUKUNIMI, ETUNIMI vuosi. Kirjan nimi. Painopaikka: Kustantaja.

Tekijän nimi kirjoitetaan versaaleilla ja teoksen nimi kursiiveilla. Mikäli tekijöitä on useita, annetaan vain ensimmäisen nimen sukunimi ennen etunimiä. Muissa nimissä etunimi tulee ensin. Vierailla kirjoitusjärjestelmillä kirjoitettujen teosten tiedot translitteroidaan. Tarkemmat esimerkit eri lähdetyypeistä löydät alla olevista esimerkeistä. Yleisen kielitieteen kirjoitelmissa noudatettu käytäntö on pitkälti yksityiskohdiltaan Virittäjän ja Languagen mukainen. Osassa yksityiskohtia on kuitenkin eroja, jotka tulevat tarkemmin esille alla käsitellyistä esimerkeistä. Olennaista on viitata lähteeseen lähdeluettelossa niin yhdenmukaisesti ja täsmällisesti kuin mahdollista, jotta ne olisi helppo tunnistaa ja löytää (tai tilata jostain kauempaa).

7.1. Painetut lähteet

Painettuja lähteitä ovat kaikki paperille painetut, julkaistut tekstit. Usein näille teksteille tai julkaisuille, joissa ne esiintyvät on myös annettu mm. ISBN-numero. Mikäli painopaikkoja on useita, merkitään mukaan vain yksi. Mikäli teos on ilmestynyt sarjassa, merkitään mukaan myös sarjan nimi:

HALLIDAY, M.A.K. & RUQAIYA HASAN 1976. Cohesion in English. English Language Series 9. London: Longman.

Toimitetut teokset merkitään kirjallisuusluetteloon toimittajan nimen mukaan. Erottavana tekijänä on lyhenne "toim.":

BLOOM, PAUL, MARY A. PETERSON, LYNN NADEL & MERRILL F. GARRETT, toim. 1996. Language and Space. Cambridge: The MIT Press.

Vaikka tämä lyhenne suomenkielisissä kirjoitelmissa käännetäänkin, ei sarjan osan tms. (esim. vol 3, second edition) vastaavia sanoja käännetä, vaan niiden annetaan olla alkuperäisen julkaisun antamassa muodossa.

Artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä pitää sisällään artikkelin nimen lisäksi lehden numeron ja täsmälliset sivut:

PEDERSON, ERIC, EVE DANZIGER, DAVID WILKINS, STEPHEN LEVINSON, SOTARO KITA & GUNTER SENFT 1998. Semantic typology and spatial conceptualization. Language 74:557-589.

Artikkeli toimitetussa julkaisussa sisältää artikkelin tietojen lisäksi tiedot julkaisusta ja sen toimittajasta. Viite kuitenkin sijoitetaan lähdeluetteloon artikkelin kirjoittajan nimen mukaan:

HIIDENMAA, PIRJO 2000. Lingvistinen tekstintutkimus. Kari Sajavaara & Arja Piirainen-Marsh, toim. Kieli, diskurssi & yhteisö. Soveltavan kielentutkimuksen teoriaa ja käytäntöä 2:161-190. Jyväskylä: Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto.

Jos viite on sanomalehtiartikkeli, sen kirjoittaja merkitään kuten tieteellisissä artikkeleissa. Vuoden sijaan laitetaan ilmestymispäivämäärä. Samoin toimitaan aikakauslehtiartikkeleissa.

7.2. Painamattomat lähteet

Painamattomiin lähteisiin kuuluvat mm. kaikki julkaisemattomat lähteet (kuten esitelmä, henkilökohtainen keskustelu jne.) sekä digitaaliset lähteet, eri muodoissaan olevat äänitteet sekä monet arkistot, joiden tiedot on tallennettu tietokoneelle. Tässä käsittelen vain osan tyypillisistä esimerkeistä. Muihin vastaavan tyyppisiin lähteisiin viitataan pitkälti samaan tapaan.

Mikäli viittaus kohdistuu suullisen tietoon, merkitään lähteen koko nimi, viite merkitään vain itse tekstiin (Orvokki Heinämäki, suullinen tieto), ei siis lähdeluetteloon. Tällaisen lähteen voi myös kirjoittaa alaviitteeksi. Tähän ryhmään rinnastettavia ovat sellaiset sähköposti- tai tekstiviestit, joita ei ole lähetetty julkisemmin suuremmalle ryhmälle ja joita ei arkistoida. Näitäkään ei merkitä lähdeluetteloon.

Julkaisemattomat yksityiskirjeet puolestaan merkitään lähdeluetteloon lähettäjän mukaisesti. Lähdeluetteloon merkitään lähettäjä, vastaanottaja, päivämäärä ja paikka seuraavasti:

NYMAN, MARTTI 29.8.2000. Yksityiskirje Kari Pitkäselle. Helsinki.

Konferenssiesitelmään voi viitata seuraavasti:

PITKÄNEN, KARI K. & ANU AIROLA 1998. Ajallis-paikallisuuden kielellinen toteutus Siekkisen novellissa "Nälkä". XXV Kielitieteen päivät, 15.-16.5.1998, Tampere.

Radio ja tv-ohjelmissa olennaista on ohjelman lisäksi lähetyspaikka ja -aika:

Tv-uutiset ja sää. Tv1 25.8.2000.

Erilaisten koneluettavien lähteiden käyttö on runsaasti yleistynyt viime vuosina. Myös digitaalisessa mediassa tekstin tarkka identifioiminen ja löydettävyys on tärkeää. Tyypillisiä tähän ryhmään kuuluvia lähteitä ovat verkkosivut sekä koneluettavat tekstit ja äänitteet eri muodoissaan.

Verkkosivujen kohdalla on erotettava toisistaan viittaaminen yksittäiseen sivuun tai laajempaan sivustoon, johon sisältyy dokumenttiin liittyvät linkit. Sivun tekijän, merkityn tekopäivämäärän ja dokumentin nimen lisäksi merkitään sivustoja ylläpitävä taho, sivun tarkka sijainti (URL) ja päivämäärä, jolloin sivu on luettu. Pelkkä osoite ei siis riitä. Puolisen vuotta myöhemmin sivua ei ehkä enää ole olemassa tai sen osoite on olennaisesti muuttunut. Sivua saatetaan myös ylläpitää jatkuvasti siten, että sen sisältö vähitellen muuttuu. Näiden muiden tietojen perusteella se alkuperäinenkin voi silti olla yhä jäljitettävissä. Tämän tekstin verkkoversioon voit viitata seuraavasti:

PITKÄNEN, KARI 1.9.2000. Teknisiä ohjeita yleisen kielitieteen kirjoitelmia varten. Helsinki: Yleisen kielitieteen laitos, Helsingin yliopisto. http://www.ling.helsinki.fi/kielitiede/opi_ohje/stylesheet.html (Luettu 5.9.2000).

Mikäli kirjoittamasi teksti on verkossa sijaitseva hyperteksti, jossa viittaat linkkien avulla muihin sivuihin tai sivustoihin, pitää tekstistäsi selkeästi näkyä, mikä on omaa tekstiäsi ja mikä toisen kirjoittamaa linkitettyä tekstiä. Sama pätee myös kuviin ja muihin visuaalisiin ja auditiivisiin lähteisiin. Linkitettynäkin on dokumenttiin aina merkittävä selkeä lähde.

Yksityiseen sähköpostiin viitataan itse tekstissä tai alaviitteessä kuten muuhunkin epäviralliseen suulliseen tietoon merkitsemällä perään sulkuihin (suullinen tieto). Sähköisessä muodossa käytävät keskustelulistat puolestaan ovat julkisia, vaikkeivat varsinaisia julkaisuja olekaan. Niihin merkitään kirjoittajan nimi, viestin otsake, sähköpostilistan nimi ja lähetyspäivämäärä. Mikäli mukana on arkistointinumero, merkitään myös se lähdeluetteloon:

JÄRVINEN, LEENA 12.5.2016. Suomessa puhuttavat vähemmistökielet. Kieli-keskustelulista, 14598.

Jos lähteenä on video, dvd, cd, äänikasetti jne. toimitaan kuten muitakin lähteitä kirjatessa: lähdeluetteloon tulee ohjelman tekijä (tai toimittaja), vuosi, ohjelman nimi sekä kustantaja ja paikka (mikäli se tiedetään). Lisänä ilmoitetaan viitteen lopussa lähteen muoto suluissa. Mikäli materiaali on yksityistä ja näin julkaisematonta, viitataan siihen kuten suullisiin lähteisiin.

Koneluettavissa tietokonekorpuksissa noudatetaan niitä ohjeita, joita korpuksen laatijat ovat antaneet. Yleisen periaatteen mukaan sekä korpuksen sijainti että käyttämäsi aineisto on kyettävä tunnistamaan ja löytämään se täsmällinen kohta, johon viittaat. Tyypillisesti korpukset sijaitsevat jossain instituutissa ja niitä voi käyttää tuon instituutin koneilta. Osaa korpuksista voi myös käyttää verkon välityksellä tai cd-romilla.

Laitoksilla sijaitsevista korpuksista merkitään alkuperäisen tekstin tiedot paperille painetun julkaisun tapaan. Näiden tietojen perään merkitään korpuksen sijaintitiedot.

WALTARI, MIKA 1974. Sinuhe egyptiläinen. Helsinki: WSOY. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitoksen korpuspalvelin.

Korpuksiin kokonaisuutena merkitään ainoastaan kokoelmatiedot ja sijainti::

Suomen kuvalehden vuosikerta 1987. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitoksen korpuspalvelin.

7.3. Esimerkki kirjallisuusluettelosta

Lähdeluettelo

AALTO, PENTTI & ANTTI SOVIJÄRVI, toim. 1962. Proceedings of Fourth International Congress of Phonetic Sciences. Helsinki, 4-9 September 1961. The Hague: Mouton.

AALTONEN, OLLI 1984. The effect of relative amplitude levels of F2 and F3 on the categorization of synthetic vowels. Journal of Phonetics 13:1-9.

AARSLEFF, HANS 1960. The Study of Language in England 1780-1860. Unpublished dissertation, University of Minnesota.

AARSLEFF, HANS 1967. The Study of Language in England, 1780-1860. Princeton, New Jersey: Princeton University Press.

AARSLEFF, HANS 1975. The eighteenth century, including Leibniz. Th. A. Sebeok, toim. Current Trends in Linguistics. Vol. 13. Historiography of Linguistics, 383-479. The Hague: Mouton.

AASF = Annales Academiæ Scientarum Fennicæ. Helsinki.

AHLMAN, ERIK 1933. Adverbeista. Virittäjä 37:137-159.

AHLMAN, ERIK 1936. Substantiivin ja adjektiivin määritelmistä. Virittäjä 40:93-98.

AHLQVIST, AUG[UST ENGELBREKT] 1863. Om Ungerska språkets förvandtskap med Finskan. Suomi II,1:1-60.

ALLÉN, STURE 1986. Inför tredje seklet. Allén et al. 1986:233-275.

ALLÉN, STURE, BENGT LOMAN & BENGT SIGURD 1986. Svenska Akademien och svenska språket. Tre studier. Svenska Akademien 200 år. Svenska Akademiens handlingar från år 1986. Fjärde delen. Stockholm: Norstedt.

ALLWOOD, JENS 1976. Linguistic communication as action and cooperation. Gothenburg Monographs in Linguistics 2. Gothenburg: Department of Linguistics, University of Gothenburg.

ALLWOOD, JENS, LARS-GUNNAR ANDERSSON & ÖSTEN DAHL 1971. Logik för lingvister. Lund: Studentlitteratur.

ALLWOOD, JENS, BO RALPH, PAULA ANDERSSON, DORA KÓS-DIENES & ÅSA WENGELIN, toim. 1994. Proceedings of The XIVth Scandinavian Conference of Linguistics and The VIIIth Conference Of Nordic and General Linguistics, August 16-21 1993, General session. Vol. 1-2. Gothenburg: Gothenburg Papers in Theoretical Linguistics 65.

AMSLER, MARK 1993. History of Linguistics, 'Standard Latin', and Pedagogy. HL XX:49-66.

ANTTILA, RAIMO 1977a. Analogy. The Hague: Mouton.

ANTTILA, RAIMO 1977b. Dynamic Fields and Linguistic Structure. A Proposal for Gestalt Linguistics. Die Sprache 23:1-10.

ÁRNASON, KRISTJÁN 1985. Icelandic Word Stress and Metrical Phonology. Studia Linguistica 39:93-129.

ARO, JUSSI 1980. Arabiaa ilman kyyneleitä: nykyarabian oppikirja. Helsinki: Gaudeamus.

ASF = Academia Scientiarum Fennica. Helsinki.

DAHL, ÖSTEN 1970. Some Notes on Indefinites. Language 46:33-41.

DAHL, ÖSTEN 1971. Generativ grammatik på svenska. Lund: Studentlitteratur.

DAHL, ÖSTEN, toim. 1974. Papers from the First Scandinavian Conference of Linguistics. Kungälv, March 30-31, 1974. Gothenburg: Dept. of Linguistics, Univ. of Göteborg.

DAHL, ÖSTEN 1975. On Generics. E[dward] L. Keenan, toim. Formal Semantics of Natural Language, 99-111. Cambridge: Cambridge University Press.

HAKULINEN, AULI & FRED KARLSSON 1979. Nykysuomen lauseoppia. SKST 350.

HAKULINEN, AULI & FRED KARLSSON 1995 [1979]. Nykysuomen lauseoppia. Kolmas painos. SKST 350.

HAKULINEN, AULI, FRED KARLSSON & MARIA VILKUNA 1980. Suomen tekstilauseiden piirteitä: kvantitatiivinen tutkimus. Helsinki: Department of General Linguistics, University of Helsinki. Publications No. 6. [Second edition 1996.]

HL = Historiographia Linguistica. International Journal for the History of Linguistics. Amsterdam.

KLINGE, MATTI, RAINER KNAPAS, ANTO LEIKOLA & JOHN STRÖMBERG 1990. Helsingin yliopisto 1917-1990. Helsingin yliopisto 1640-1990. Kolmas osa. Helsinki: Otava.

SKST = Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia. Helsinki.

7.4. Mihin versioon viitataan?

Mikäli kyse on uusintapainoksesta merkitään lähdeluetteloon tieto alkuperäisestä julkaisuvuodesta sulkuihin käyttämäsi painoksen julkaisuvuoden perään. Mikäli käytät lähdettä, jossa X selostaa teoksessaa muutama vuosikymmen aiemmin Y:n tekemää koetta, viitataan käytettyyn (X:n kirjoittamaan) teokseen. Pyri kuitenkin aina käyttämään alkuperäisiä lähteitä, mikäli se vain on mahdollista. Toisen siteeraamana et voi tietää, onko käyttämäsi toissijainen lähde siteerannut alkuperäistä oikein. Kunnia oivalluksesta joka tapauksessa kuuluu alkuperäisen ajatuksen esittäjälle, ei myöhemmille siteeraajille. Mikäli et ole käyttänyt alkuperäistä lähdettä, tuo se tekstissä selkeästi esiin.

Mikäli teksti on saatavilla sekä painettuna että painamattomana, tulee painettua versiota suosia. Näin mukaan saadaan mm. täsmälliset sivunumerotiedot. Tietokonekorpuksissa voidaan kuitenkin niiden sijaan käyttää rivinumeroa, tms.

Mikäli käytät lähteenä toimitettua kokoelmaa, viittaa henkilöön, joka on kirjoittanut alkuperäisen artikkelin tai novellin. Mikäli kyse on alkuperäisestä kokoelmasta tekstejä, merkitään mukaan myös kokoelman nimi.

Kaunokirjallisissa teksteissä voit käyttää teoksen nimeä lyhyemmässäkin muodossa -- mutta vain itse kirjoitelmasi tekstissä. Lähdeluetteloon merkitään teos kokonaisuudessaan erikseen myös toimittajan kohdalle.

8. Lopuksi

Mikäli olet epävarma näissä ohjeissa esitetyistä yksityiskohdista tai jotain työsi kannalta olennaista seikkaa ei ole lainkaan käsitelty, ota yhteyttä laitoksemme opettajiin. Saamasi opastuksen lisäksi saamme näistä ohjeista tällä tavoin mahdollisimman kattavat ja laajat. Lisäksi tämän tekstin verkkoversiota pyritään jatkuvasti päivittämään saamamme palautteen perusteella.