Yliopiston etusivulle In English
Helsingin yliopisto
Nykykielten laitos: Kieliteknologian oppiaine (1999 - 2013)

Yhteystiedot

Nykykielten laitos

PL 24 (Unioninkatu 40)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

Puhelin +358 (09) 1911 (vaihde)
Faksi +358 (09) 191 28313

Tietoa kieliteknologian oppiaineesta

Kieliteknologia, aiemmin tietokonelingvistiikka, on monitieteinen tieteenala. Se tutkii teknisiä välineitä ja menetelmiä, joilla ihmisen tuottamaa kieltä - puhetta ja kirjoitusta - voidaan jäsentää tietokoneella käsiteltävään muotoon. Kieliteknologian tunnettuja sovellusaloja ovat automaattinen oikeinkirjoituksen ja kieliopin tarkistus sekä automaattinen puheentunnistus.

Tietokonelingvistiikan oppiaine perustettiin yleisen kielitieteen laitoksen alle vuonna 1987. Nykyisen nimensä kieliteknologia sai 1999. Oppiaine siirtyi vuoden 2010 alussa suurlaitosten muodostamisen yhteydessä osaksi Nykykielten laitosta.

Opintojen pikalinkit

» Kieliteknologian tutkimusympäristön KitWiki CSC:n Kielipankin yhteydessä.

» Kurssit Kuluvan lukuvuoden opetustiedot (ks. myös WebOODI)

» Vuokaavio perus- ja aineopintojen kurssien suoritusjärjestyksestä ja riippuvuuksista.

» WebOodi Voimassa olevat tutkintovaatimukset WebOodissa.

Muut pikalinkit

» UHLCS Language Corpus Server

» FIN-CLARIN Finnish CLARIN project

Hae laitoksen sivuilta:

Laitoksen etusivulle | Tiedekunnan etusivulle | Yliopiston etusivulle

Copyright © 2003-2005 Helsingin yliopisto. Kaikki oikeudet pidätetään.